Tulkoon joulu!

Joulu tulla jollottaa, mutta joulumieli on vielä hakusessa. Valmistuttu on, sitä on jo jonkin verran juhlistettu (ihan sivistyneesti naukkaillen) ja tänään pitäisi aloittaa joulurumba. Bussi starttaa iltapäivällä ja matkustelu loppuu itse asiassa vasta tammikuun alussa :( En ole mikään matkailija-ihminen. Varsinkaan nyt, kun emme omista autoa ja kaikki välimatkat on taitettava joko talviystävällisellä VR:llä tai kylmissä linja-autoissa. Samalla täytyy toki raahata sen seitsemän säkkiä tavaraa edes takaisin. No, mutta matkailu avartaa.

Töitä ei ole, muuttoa ollaan jo hiukan jouduttu suunnittelemaan, koska työhakemukset on lähtenyt jo toiselle paikkakunnalle. Persiistä, mutta ei mahda mitään. Olen nyt vissiin ollut jokseenkin stressaantunut ja olen aina stressannut mahallani. Ehkä tämän johdosta tässä on muutaman viikon ajan ollut ellottavaa oloa eikä ruoka ole maistunut normaaliin tapaan. Siltikin tuntuu, että turvottaa. Äitini jo tästä riemastui kun kerroin, luulee rassukka jo tulevansa mummoksi. Sen pitäisi olla todellä epätodennäköistä, mutta ainahan se pieni mahdollisuuskin on. Tässä nyt kuitenkin odotellaan hetki ennen kuin lähden edes testaamaan, koska negatiivinen tulos on aina hiukan tympeä saada. Järjellä kun miettii, niin olen aika varma, etten voi olla raskaana. Sitten kun tätä asiaa alkaa pyöritellä päässään, niin kohta sitä jo suunnittelee lastenhuoneen väriä. Joten paras olla vielä järjen kannalla, kierto on ihan lopuillaan, joten jos ei viikkoon mitään muutosta ole tapahtunut niin ehkä sitten testin ostoon.

Tämä joulukuu on ollut kyllä aika vinkeä. Tässä on nyt tapahtunut vaikka mitä, ikään kuin elämän käännekohtia suuntaan jos toiseen. Isoja asioita on jouduttu miettimään, tekemään vaikeitakin päätöksiä. Jos tästä nyt vielä plussa tikkuun pärähtäisi, niin en tiedä miten päin olisi. Menisi nimittäin aiemmat päätökset uudelleen harkintaan ja kaikki muukin. Ei pieni päänuppi tälläisiä rysäyksiä kestä, hyvänen aika. Kaikesta huolimatta, yritämmä ottaa nämä seuraavat viikot rentoutumisen kannalta (ihan varmasti!), nauttia läheisten seurasta, hyvästä ruuasta sekä ottaa bussissa, junassa ja lentokoneessa istumiset elämysten kannalta (HAH!). Jos törmäätte jossain kyseisten kulkuneuvojen vaihtopisteessä laukkuja paiskovaan, kiroilevaan ja miestään sättivään, hiukan turvonneeseen nuoreen naiseen, se saattaa hyvinkin olla minä. Uskoisin kyllä, että kohtalotovereitakin saattaa olla liikenteessä. Hyvää joulua ja uutta vuotta 2013!

Oma näkemys

Jotta tämä blogi ei menisi ainaiseksi vinkumiseksi ja raivoamiseksi, ajattelin palata tähän olennaiseen, eli painonpudotukseen. Se on nyt junnannut ihan kohtalaisesti jonkin aikaa, johtuen ehkä voimavarojen puutteesta ja epämääräisestä siirtymävaiheesta.

Nykyistä painoa en tiedä, veikkaan sen olevan 70-73 kg välillä. Joka tapauksessa sitä on vielä 5-7 kg liikaa. Enemmänkin saa tippua, mutta tavoitteena on kuitenkin kiinteytyminen. Ongelmakohtia riittää, mutta varsinkin  vatsa ja kädet. Jalat on mulla ihan ok, toki sieltäkin ylimääräistä irtoaa. Takapuoleen olisi kiva saada muotoa, se kun meinaa olla lattana ja sivusuuntaan levinnyt :(

Olen monesti kironnut vartaloni mallia, joka tietenkin on verenperintönä tullut jostain äidin puolelta. Vatsa nimittäin ei ole kauniin pyöreä, vaan se on selkeästi jakautunut ylä.- ja alamakkaraan. Varsinkin tuo alapuoleinen röllykkä on ongelmakohta nro 1. Se ei jumalavita häviä mihinkään! Silloinkin kun painoin n. 60 kiloa, se törötti siinä. Veljilläni, jotka ovat normaalipainoisia ja lihaksikkaita, on tämä sama ongelma. Ei minua haittaisi sellainen pieni pyöreä maha, sellaisen kanssa kehtaisi pitää kireämpiäkin paitoja. Mutta oma keskivartalo on yksinkertaisesti niin ruman näköinen, että sen ilomielin verhoaa johonkin tunikaan.

(http://weheartit.com/entry/41592567/via/Saragunmarie)

Nyt on ihan pakko pikkuisen kuitenkin valittaa. Miten paljon voi ***** porata seinää ennen kuin loppuu reiän paikat!?! Tuota helvetinmoista jyrinää on kuunneltu aamusta asti! Ei sillä pitäis olla enää kohta mitä porata! Kyllä tässä nyt alkaa kaivata työtä jo siksi, ettei tartteis kuunnella kotona toisen remontointia.

Ei tule mittään...

Ei ole hyvä päivä tämä. Töitä ei löydy, joten varmaan tästä on ruettava suunnittelemaan muuttoa. Pahasti nyt sotkee joulu ja tuleva lomareissu tätä hanketta. Ei kerkeä käymään haastatteluissa ennen kuin tammikuussa. Ollaan nimittäin reissussa joulu ja uusi vuosi. 

Joululahjoista osa on vielä ostamatta, niin kuin aina. Pieni ärtymys kasvoi lahjakkaaseen v*tutukseen kun tuolla pyöri päivän niitä etsimässä. Muistin taas miksi inhoan shoppailemista.

Olen lisäksi todella huono hankkimaan joululahjoja ja varsinkin joulukortteja. Lahjana ovat joko todellä älyttömiä ja täysin tarpeettomia, tai sitten persoonattomia kynttilä-suklaa-koriste - härpäkettä. Jospa tämän joulun nyt saisi vain alta pois, yhtään ei ole joulumieltä eikä innostusta. 

Joulu tulee, en ole valmis!

Huomenna on perjantai. En oikein tiedä mitä mieltä olisin, toisaalta on kiva päästä viikonlopun viettoon mutta huominen on viimeinen työpäivä eikä jatkosta ole vieläkään tietoa :( Juttelin kuitenkin tämän työpaikan rekrystä päättävälle, ja minut ilmeisesti halutaan sinne töihin, mutta tarvetta tällä hetkellä uudelle työntekijälle ei ole. Tai sitten hän oli vain kohtelias.

Jalat ovat olleet kyllä pitkästä aikaa taas kovilla! Koko viikko on ollut aika haipakkaa, eikä istumaan ole joutanut. Asiaa ei auta tuo lumessa tarpominen, kun kävelytiet on aurattu ihan persiilleen. Sitten ootellaankin tämän talven toista kaatumista, kerran oon jo sen onnistunut tekemään. Onneksi silloin ei polvi ottanu nokkiinsa. Tuo mun ruppana polvi on kertaalleen avoleikkauksella korjattu, ja sen jälkeen se on remppaillut muutamaan otteeseen mm. kaatumisen jälkeen tai kolahdettuaan kovasti. Pitääkin koputtaa puuta, huomenna tietysti kolisee.

Painonpudotus jatkuu epämääräisesti, tämä viikko on ollut tosi hyvä. On tullut liikuttua ja syötyä hyvin. Ensi viikolla on taas vapaata, joten en tiedä miten käynee. Pitää ainakin alkaa valmistautumaan tuohon jouluun (nyt jo!) ostamalla muutamat lahjat ja pakkaamalla taas puolet maallisesta omaisuudestamme kapsäkkeihin. Joulu menee, niin kuin on mennyt jo kymmenisen vuotta, reissaamalla paikasta toiseen. Avioerolapsena et milloinkaan joudu matkustamaan niin nopeasti ja niin moneen paikkaan 3-5 päivän sisällä kuin niinä vaivaisina joulunpyhinä, kun  pitäisi "rauhoittua". Ei sillä, avioero oli meidän perheelle enemmänkin helpotus kuin katastrofi, mutta jouluna se meinaa aiheuttaa pientä stressiä. Kaikkien luona pitäisi käydä, unohtamatta ihkun puolisoni vanhempia ja molempia isovanhempia. Jospa viimeistään sitten kun (jos) joskus on omia lapsia, voidaan jäädä hyvällä omalla tunnolla kotiin ja odottaa vaihtoehtoisesti muita tulemaan meille.

Meni taas valittamisen puolelle. Yllätys sinänsä. Jostain syystä mies on monesti verrannut minua Mielensäpahoittaja-hahmoon. Saattaa siinä jotain perää olla.

Raah.

Oli taas aika palata arkeen. Kaksi työpäivää takana ja jaloissa tuntuu! Mutta olo on hyvä, koska on tullut liikuttua, syötyä fiksusti ja juotua tarpeeksi vettä. Samaa ei voi sanoa viime viikosta. Viikkoon mahtui sekä surua että iloa, ja jotenkin itsensä vahtaamisen antoi olla.

Näinpä on taas sulateltavaa, yhtään ei innosta ajatus myöskään lähestyvästä joulusta. Liikaa syömistä ja juomista, suklaata ja viiiniä (<3). Mutta vielä ei jaksa stressata joulusta, melkein kaikki lahjatkin on ostamatta. Kunhan tämän viikon työrupeaman saa ohitse, niin ensi viikolla alkaa jouluhäslinki. Huhhuh..

Syntyjä syviä

Hurjan hieno laihdutussuunnitelmani ontuu hieman. Tässä on nyt liikaa kaikkea, pikkujouluja ja juhlia, että syöminen menee miten sattuu. Flunssa alkaa olla onneksi jo paremmalla tolalla, joten eiköhän tästä kohta pääse liikkumaan.

Olen yrittänyt nauttia lomasta, mutta takaraivossa on jatkuvasti pieni stressi jatkosta. Olisi se nyt mukavampi lekotella tietäen pääsevänsä varmasti johonkin töihin tammikuussa. Mutta ei, kipristellään sitten. Jos sitä jotain varmuutta tulisi ennen joulua. Onneksi ensi viikolla pääsen sijaistamaan yhteen paikkaan, niin ei ihan kaikki unohdu.

Elämä näyttää taas nurjaa puoltaan, eräs läheinen on ollut sairaalahoidossa nyt jonkin aikaa, ja alkaa näyttämään huonolle. Sitä alkaa omat murheet pienestä ylipainosta tuntumaan pieniltä. Olen aika pessimistinen ihminen, minusta aina kun jotain hyvää tapahtuu, tapahtuu jotain pahaakin. Paskan määrä tässä maailmassa on vakio, se muistuttaa olemassa olostaan aina, kun meinaa mennä liian hyvin. Nyt on taas vähän sellainen fiilis ja lisäksi liikaa aikaa ajatella. En ole pitkään aikaan pitänyt pitkää, tervettä elämää itsestään selvyytenä. On jotenkin surullista, että aika pienestä pitäen olen tiedostanut elämän haurauden ja epätietoisuuden omasta ja läheisten elämästä. Meidän suvussa on moni kuollut nuorena, yllättäen tai pitkään sairastaen. Nykyisessä ammatissa olen myös nähnyt monia minua nuorempia henkilöitä, jotka ovat parantumattomasti sairaita. Älkää nyt ajatelko, että minä jatkuvasti tälläisia mietin. Ei polla kestäisi hautoa tällaisia ajatuksia jatkuvasti. Nyt vaan on joutunut taas valmistautumaan menetykseen, joten asiat pyörii mielessä. Pahoittelen, jos latistin jonkun fiilistä. Onneksi itse huomasin viikonloppuna, että rakkaiden ystävien seura pyyhkii raskaimmatkin ajatukset hetkeksi pois <3 On sitä hyvääkin tasapainottamassa tätä elämää. Toisaalta osaa arvostaa niitä elämän pieniä hyviä hetkiä enemmän, kun ei pidä niitä itsestään selvänä.

Ei auta itku markkinoilla, se on ryhdistäydyttävä ja alettava siivoamaan. Se on taas heittäydyttävä arkielämään.

Ensi vuosi yllätyksiä täynnä

Tämä tuntuu aikaiselta, koska onhan tätä vuotta vielä jäljellä. Joulukuu menee kuitenkin nopeasti, niin kuin koko tämä syksy. Aloin miettimään miten elämä muuttuu ensi vuonna, tämä valmistuminen on toiminut koko ajan pienenä virstanpylväänä. Aina on lykännyt asioita siihen kun valmistuu, sitten kun on työelämässä, sitten kun on rahaa. Helkkari! Sehän on ihan kohta!

Aloimpa sitten miettimään ensi vuotta. Silloin olen varmasti:

- taas vuoden vanhempi

Ensi vuonna olen ehkä:

- töissä
- varakkaampi
- asuntovelallinen?
- asun toisella paikkakunnalla
- naimisissa!?!
- raskaana!?!!!

Kuulostaa aika pelottavalta, pelottavan ihanalta, en tiedä. Sata varmaa on, että paljon asioita muuttuu. Nyt ollaan monta vuotta menty tasaista arkea, joten muutokset tuntuvat pelottavilta. Jos olisin sinkku, en ottaisi tästä niin paljon stressiä (toisaalta silloin ei olisi myöskään ajankohtaista murehtia noita kahta viimeistä kohtaa), koska voisin muuttaa ja lähteä töihin mihin vain huvittaisi. Vaikka Norjaan.

Holy s###!

210 op on nyt virallisesti rekisterissä ja tutkintotodistushakemus jätetty! On kyllä edelleenkin outo olo, en uskois millään että koulu on ohi. Aika haikeaa oikeastaan. Todennäköisesti tuonnekin puljuun tulee vielä ikävä, on se opiskelu kuitenkin vaihtelevampaa kuin työnteko.

Kuten arvasin, flunssa iski kovalla kädellä. Ehkä huomenna on vielä huonompi olo kun tänään varmistu valmistuminen ja stressata ei enää tartte. Viikonlopun kun makasin sohvalla sairastaen, niin olin taas hyviä ideoita pullollaan. Suunnittelin käyväni (sitten kun toivun) muutaman kerran viikossa aamulenkillä ja 2-3 kertaa viikossa salilla. Olin ihan intopiukeena ja silmissä siinti vielä kymmenen kilon tiputtaminen. Hyvähän se on suunnitella, onhan se puoliksi tehty. Kun nyt saisin sen tehtyäkin. Ehkä tämä viikko on vielä otettava iisimmin, keuhkot on sen kuuloiset ettei parane hirveesti riehua. Saa nähä miten käypi.

Vapaus (ja tauti) koittaa!

Arvasin tämän! Eilen oli virallinen viimeinen koulupäivä ja oli jo pientä yskää. Tänään heräsin siihen, että räkää on poskionteloista alimpiin kylkiluihin asti. Kurkku on kipeä, yskä rohisee, kuukautiset menossa ja viisaudenhammas jomottaa leukaa. Meikä on tunnetusti kova valittamaan, ja nyt tuntuu olevan oikeasti aihettakin :D Se on kyllä vinkeetä, että ihmeesti sitä lykkää sairastumiset vapaa-aikaan. Valehtelematta en ole viettänyt yhtään sairaslomapäivää kolmen viime kesän työjakson aikana. Koulussa on aika jäykkä systeemi, eikä sairastamiseen ole paljoa aikaa, joten nyt on sitten ilmeisesti hyvä sairastaa.

Tästä alkaakin minulla loma, joka päättyy päivänä x. Yksi viikko minulla on ensi kuussa töitä sijaisena, sen jälkeen jatkan tätä lomailua. Joulukuun olen vielä opiskelijan statuksella, kun tutkintotodistus ja Valviran laillistukset on vetämässä. Eiköhän tässä kohta pidä mennä työkkäriin ilmoittautumaan, jos mitään ei tapahdu. En ole nyt aktiivisesti vielä muilta paikkakunnilta kysellyt, kun olen yhden työpaikan vastausta odotellut. En pidä kyllä todennäköisenä että sinne jo tammikuussa pääsisi töihin :/ toisaalta maisemanvaihdos kiehtoo. Jos olisin sinkku, olisin varmaan jo muuttamassa tälläkin hetkellä. Miehellä vain on työpaikka täällä, ja hän ei haluaisi muuttaa. Jotain kompromissin poikasta tässä on lähettävä neuvottelemaan :)

Paino varmaan seilaa pikkuisen, viime viikolla oli todella hyvä olla eikä housut puristanut. Nyt on taas vähän eri fiilis, on kyllä syömisetkin menneet ihan miten sattuu. Kovasti taas miehelle vannoin meneväni salille, kunhan alkaa loma, mutta ei näillä keuhkoilla lähdetä nyt mihinkään. Saa nähdä miten kauan tauti kestää, se voi olla että sairastaa nyt sitten 3,5 vuoden edestä. Ajattelinkin laittaa jonkun ihku-lälly-leffan pyörimään ja palata koomaamaan sohvalle. Ehkä Ylpeys ja ennakkoluulo- maraton olisi ajankohtainen :)

Mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Vähiin käy koulu ennen kuin loppuu. Eilen haettiin omat, kannelliset, versiot opparista :) Jotenkin vasta silloin asia konkretisoitui! Se on prkl tehty! Tiesin kyllä ettei opparin tekeminen ole mikään läpihuuto-juttu, mutta varsinkin meidän koulutusohjelman opettajat ovat varsin tiukkoja opinnäytetöiden tasosta. Ei tosiaan pääse sieltä mistä aita olisi matalin ;)

Viimeinen tenttikin läpäistiin kunnialla, joten ainoa huolenaihe on enää kypsyysnäyte. Eiköhän sekin mene läpi, toivossa on ainakin hyvä elää. Nyt ollaan menty ihan päivä kerrallaan, vielä ei jaksa isommin stressata töistä, muutosta tai muutenkaan tulevaisuudesta. Ajattelin pitää joulukuun ihan vain lomaa ja latailla akkuja. Yleensä en jaksa montaa viikkoa olla jouten, joten eiköhän sitä ole jotain keksinyt ennen vuoden vaihdetta.

Orastava vauvakuumekin kasvaa kasvamistaan, koska oikeasti sitä "oikeaa aikaa" tehdä niitä lapsia ei tule kuitenkaan. En usko ainakaan. Ajatus toisaalta pelottaakin, koska se merkitsisi niin totaalista muutosta elämään. Olen aina halunnut tehdä lapsia nuoremmalla iällä, ja täytyy se myöntää että kohta olisi aika :D ei tässä enää nuorene. En pidä itseäni kovin vanhanakaan, mutta ensimmäisen lapsen haluaisin ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Eli ei montaa vuotta enää :D

Njaa, edelleenkin ollaan suurien kysymysten äärellä! En uskaltanut aamulla vaa'alle, mutta uskon ettei suuria muutoksia painoon ole tullut. Junnaillaan. Tässä vähän viikonlopun piristettä!

Loppukiri

Loppukiri! Opinnäytetyö esitetty ja kypsyysnäyte kirjoitettu! Enää viimeset hionnat, viimeinen tentti ja viimeinen reflektointi. Plus kaikki muu sälä, jota AMK velvoittaa tekemään ennen kuin siitä pääsee eroon. Mutta aika outo fiilis. Koko ajan tuntuu kuitenkin, että jossain kosahtaa ja joutuu tuolla vielä homehtumaan ties miten pitkään. Edelleenkin väsyttää, odotin että harjoittelun jälkeen stressi olisi purkautunut flunssana/migreeninä niin kuin yleensä, mutta ei mitään. Nyt pikku hiljaa tuntuu siltä, että alan sairastamaan sitten noiden 3,5 vuoden edestä. Nilkasta on jänne tulehtunut, selkä oli viisi päivää täysin krampissa, kenties S-I niveletkin jotenkin jumissa ja pientä lenssua vielä kaupan päälle. Onneksi joulukuu on ainakin tällä hetkellä vapaata, niin saa sairastaa kunnolla :D

En ole itseäni ahdistanut enempää menemällä vaa'alle. Jotenkin luulen, että kun saan tämän kaiken koulustressin pois, niin jospa painonlaskukin lähtisi taas liikkeelle. Ei vaan näytä kovin lupaavalta laihdutuksen kannalta, kun kalenteri täyttyy pikkujouluista, risteilyistä, muista illanvietoista ja joulusta. Ehkä vaan suosiolla aloitan tammikuussa uuden elämän.

Tulevaisuus on vieläkin täysin auki. Ei tiedetä edes missä kaupungissa sitä tammikuussa elellään. Minä haluaisin muuttaa, mies ei. Siinäpä ongelma. Täällä ei ole minulle kunnolla töitä, muualla olisi. Viime kirjoittelussa mainitsin alkavan vauvakuumeen, mikä ei ole laantunut. Päinvastoin. Asiaa ei auta muutamat sukulaiset ja ystävät jotka odottavat perheenlisäystä. Tiedän, että mies olisi intopiukeena lasta yrittämässä (ei pidä ymmärtää nyt härskillä tavalla :D) eikä ajankohtakaan olisi mikään hassumpi. Päätöksenteko on nyt vain niin vaikiaa! Pitäisi ehkä vain katsella miten käy, tulisi jos on tullakseen. Kunhan nyt saa tämän ruljanssin loppuun, etsii jonkun työpaikan ja päättää mihin muuttaa(jos muuttaa) ja etsii uuden asunnon. Ei paha, ei ollenkaan.

Suuria asioita pienessä mielessä

Voihan vattu. Ei olisi pitänyt ostaa niitä pattereita. Paino oli noussut taas, tällä kerralla lukema oli 72,3 kg. Eli tässä ollaan miltei kilo per kuukausi lihottu takaisin niitä vaivalla pudotettuja kiloja! Kyllä tiedostan sen, että oma laiskuus ja mukavuudenhalu on nyt isoimpana esteenä. Kun olisi vaan energiaa ja tarmoa tehdä asian eteen vielä vähän enemmän töitä. On niin helppo keksiä syitä miksi ei. Koko ajan ajattelen että sitten kun. Sitten kun koulu loppuu, sitten kun harkka loppuu, sitten kun on rahaa. Nääh.

Mutta oikeesti tämä viimenen kolme viikkoa yhdessä tietyssä yksikössä on osoittautunut pirun vaikeeksi. Olo on kuin nurkkaan ajetulla, loppuun asti jahdatulla rotalla (kuulostipas aika dramaattiselta). Viimeset rutistukset menossa, oppari on saatu vihdoin viimein tarkistettavaan kuntoon ja muutamat kirjalliset työt vielä tekemättä. Sitten on tämä harjoittelu, jossa yksi ihminen saa koko homman maistumaan ihan p*skalta. Kaikki pitäisi osata, mutta mitään ei viitsitä kertoa eikä varsinkaan opettaa.

Se siitä koulusta, jotta elämä ei olisi tarpeeksi stressaavaa, on tämä tulevaisuuskin edessä :D Töitä ei ole ja jotain pitäisi ehkä rueta päättämään. En tykkää jäädä tyhjän päälle, ja jos tälle paikkakunnalle jäädään, niin pitäisi sietää paljon epävarmuutta. Todennäköisesti jonkun sijaisuuden saa, ja jopa vakkaripaikankin jossain vaiheessa toisesta paikasta, mutta sitä ennen on monta kuukautta kysymysmerkillä. Yhtään ei tätä epätietoisuutta helpota hyvinkin pitkään mielessä ollut ajatus perheenlisäyksestä.

Miehellä on pitkään jo ollut vauvakuume, itse olen ollut vähän myöhäisherännäinen sen suhteen. Ollaan lykätty ajatusta aikaan jolloin valmistun. Nythän se olisi käsillä, joten sitäkin on tullut ajateltua. Jos sitä ei työpaikasta ole tietoa, niin periaatteessa miksi ei? Toisaalta ollaan vielä aika nuoria, ja olisi hyvä saada työkokemusta, rahaa säästöön ja oma kämppä. Sitä ollaan nyt suurien kysymyksien äärellä! Pienemmästäkin sitä on ihminen ymmällään. Ollaan nyt vaan menty päivä kerrallaan eteenpäin. Tällä hetkellä ei jaksa keskittyä muuhun kuin tuohon kouluun, harjoittelua on enää 4 päivää jäljellä! Wuhuu!

Syysunelmaa. NOT.

Nyt minä sen tein ja hankin ne patterit siihen vaakaan! Kauhulla ootan perjantaita, jolloin aattelin monen (?) viikon jälkeen punnita ihteni. Välillä tuntuu, että kiloja on tullut tässä vaakatauon aikana rutkasti lisää, housut kiristää ja maha pullottaa. Nyt on taas sellainen kausi, että paino tuntuu hiukan tippuneen. Että saapi vain arvailla kuinka käy.

Tää mun reippailu on vähän taantunut syksyn tullen. En ole jaksanu moneen viikkoon tehdä kotona ollenkaan salaattia, vaan ajattelen sen salaattimäärän riittävän minkä syön päivällä harjoittelussa/koulussa. Sehän on selvää että vedätän itteäni ihan täysin, mutta kun ei jaksa/huvita! Nytkin jääkaappi on aika vähällä ruualla, olin harkkapäivän jälkeen vielä parisen tuntia töissä niin en jaksanut yksinkertaisesti mennä kauppaan.

Stressitaso alkaakin nousta nyt mitä lähemmäksi joulukuu tulee. Viimoset tehtävät ja opparin palautus alkaa olla jo käsillä! Tuliko tämä päivä sittenkin?! Noh, siihen on vielä aikaa. Turha vielä hurrata. Töistäkään ei ole vielä tietoa, eikä myöskään tarviaako muuttaa vai ei. Minun luonteelle ei käy tämmöinen epätietoisuus. Ajatuksena epämääräisen pituinen työttömyys ja sijaisuuksien kalastelu ei houkuta, mutta pakko kait se on vain odottaa.

Iloinen pyöräilijä

Ei mulla nyt oikeastaan ole mitään uutta päivitettävää :D Tasapaksua arkea. Harjoittelu on sujunut hyvin, mutta kotiin päästyä on NIIN väsynyt. Mä oon nyt nopsana likkana ajellu pyörällä noita välimatkoja (jopa sateella!) ja kyllä tuntuu jaloissa! Pirkule, kyllä huomaa ettei ole pyörään koskettu moniin vuosiin. Jalat hapoilla kun tuolla sateessa vääntää, niin kyllä taas kasvattaa luonnetta. On ehkä muutamat kirosanat saattanut lennellä.

Tuntuu että tuo pimeys ja jatkuva sade väsyttävät entistä enemmän. Kotiin tultua ei perse tunnu nousevan tästä sohvalta kuin suurin ponnistuksin. Ajattelin vielä aamulla, että nostelen tänään vähän puntteja, mutta siellä ne edelleen odottaa. Vaakakin odottaa vielä pattereitaan. Että pelkällä hyvällä uskolla tässä eteenpäin mennään.

Äääh.

Voi valitus! En ymmärrä miten voi näin paljon väsyttää! Pari viikkoa on ollut taas harjoittelua ja tuntuu ettei energiaa ole mihinkään muuhun. Kuitenkin pitäisi oppari tehdä valmiiksi, pari verkkokurssia ja ylläpitää huushollia. Ei ole hirveästi panoksia liikkua tai ylipäänsä tehdä mitään ylimääräistä. Onneksi koulua ja harjoittelua ei ole enää paljoa. On kyllä tasan viimenen AMK, jonka käyn :D

Aiemmin kerroinkin työhaastattelusta, josta koitui oma stressinsä. Noh, en saanut paikkaa, ja loppujen lopuksi se oli melkein helpotus. Jos nyt joutuisi miettimään muuttoa ja miehen työpaikan vaihtoa, niin varmaan napsahtaisi. Nyt harjoittelussa ollessa muistuu kyllä mieleen, miksi EN halua kyseiseen paikkaan töihin. Että ei ole hövelit vaihtoehdot, mutta kunhan nyt töitä jostain saisi.

Painosta en tiedä, vaa'an patterit nakottaa vieläkin kaupan hyllyllä. En ole mitään mittojakaan saanut nyt otettua, joten ei oikeasti ole hajuakaan missä mennään. Jospa ei nyt ihan hirveästi kerryttäisi kiloja, olen kuitenkin ahkeroinut ja polkenut pyörällä kaikki välimatkat! Hyvä minä.

Rahan roisketta!

Nyt olen sitten ensimmäistä kertaa elämässäni käynyt IKEAssa. Olen nyt pettynyt! Odotin suunnatonta pytinkiä, johon eksyy, mutta ei tuo nyt kummonen ollut! Olihan siellä tavaraa, ja kyllä jotain pientä tuli ostettuakin, mutta ei ollut sellainen paikka kuin oletin. Muutenkin tuli käytyä kaupoilla, ja nyt on ostoskrapula. Ei olisi pitänyt. Noh, onneksi ei mitään hirmukallista tullut ostettua. Tosin kun nuo kaikki "halvat" ostokset laskee yhteen, niin kyllä siitä jonkinlainen summa kertyy.

Parisen viikkoa jo ollut sellanen tuntuma, että flunssaa olisi pukkaamassa. Jatkuvasti väsyttää, iltaisin kurkku tuntuu aralta ja korvat poksaa. Toisaalta tähän vuodenaikaan saattaa olla ihan allergiastakin johtuvaa. Ärsyttää vaan tämä jatkuva väsymys. Tulisi jo talvi!

Muuten on aika jänskät fiilikset. Tuleva työhaastattelu ahistaa, samoin harjoittelu. Odotan vain koko ajan, milloin ne on ohi. Ei oikein ole ollut energiaa liikkuakaan, syömisiin yritin nyt viikonloppuna keskittyä vähän paremmin. Perjantaina tein ylävartalotreeniä kotona, ja seuraavana päivänä tiesin tehneeni. Huhhuh, ehkä sitä venyttelyä voisi myös yrittää lisätä!

Time is runnig out

Ihana vapaapäivä, ainakin tähän mennessä. Kävin 45 minuutin reippaalla lenkillä, tein hiukan koulutehtäviä ja olen katsellut kaikki enemmän ja vähemmän kiinnostavat sarjat telkkarista. Aamusta soittivat ja kysyivät työhaastatteluun paikkaan, johon laitoin hakemuksen vähän aikaa sitten! Hui saakeli, vaikkakin olen monissa työhaastatteluissa ollut, niin aina ne jännittää yhtä lailla. Toisaalta haluan sen työpaikan, mutta toisaalta en. Olen huono tekemään päätöksiä, haluan analysoida kaikki vaihtoehdot tarkkaan ja punnita niitä vähän jokaisen vinkkelistä. Niinpä olen tällaisissa tilanteissa helisemässä! Lisäksi murehdin kaikkea aina liian aikaisin, niin kuin nytkin!

Luin pari päivää sitten lehdestä jutun crossfitistä. Tänään sitten intopinkeenä etsin netin ihmeellisestä maailmasta lisää tietoa tästä, koska lehtijutun perusteella kuulosti todella hyvältä. Mitä enemmän luin, sitä paremmalta kuulosti. Toki tästäkin ihanuudesta on jotain maksettava, ja siihen se into sitten taas lopahti. Onhan se ymmärrettävää, että ohjauksesta, tiiviistä treenimäärästä ja muusta opastuksesta tulee mukaan vähän ekstrahintaa. Minä, pihi penninvenyttäjä, melkein suljin selaimet samantien. Pitäkää salinne. Kun ei kertakaikkisesti ole varaa, niin ei ole. Se on vielä tyydyttävä noihin omiin käsipainoihin :D

Valittelut sikseen, ajattelin vähän laitella kappaleita, jotka antaa aina meikäläiselle puhtia sekä lenkillä että koulutehtävien teossa :)

Aikuinenko?

Koulun loppukiri on nyt virallisesti alkanut. Vielä ei ainakaan ole kauheeta stressiä, opinnäytetyö on nyt luettavana ja odottamassa (toivottavasti) viimeisiä korjausehdotuksia. On siinä ollut melkoinen souvi, ja työtä riittää vieläkin. Voiton puolella kuitenkin! Parin viikon päästä vielä viimeseen harkkaan, sitä ois semmoset kepeät 7 viikkoa. Ihan hurjalta tuntuu, että viimenen harjottelupompsi, sillon kun koulun aloitti niin ne harjoitteluviikot tuntu loputtomalta. Ihmeesti sitä on niistäkin selvitty.

Olen jo ensimmäisen työhakemuksenkin laittanut. Tuntui kyllä tyhmältä syyskuun alussa ilmoittaa, että jos tuota tammikuussa kykenisi aloittamaan. Paikan haku oli auki vain viikon ja kait sitä pitää yrittää? Mulla se stressi onkin jo siirtynyt tulevaisuuteen. Mistä saan töitä? Pitääkö muuttaa? Jos muutetaan, ostetaanko asunto vai mennäänkö vielä vuokralle? Millon niitä lapsia pitäis rueta miettimään? Pitäskö sitä muka aikuistua, astua siihen oravanpyörään asunto- ja autovelkoineen kaiken lisäksi pyöräyttäen muutaman lapsen? Pelottavaa, mutta houkuttelevaa! :D

Kait se on myönnettävä, että tämä meikäläisen opiskelijan ura alkaa lähetä loppuaan. Tuntuu erittäin helpottavalta, mutta toisaalta haikealta. Edessä siintää tyly työelämä, jossa saat porhaltaa sitten peräsuoli pitkällä seuraavat 50 vuotta. Vähintään. Noh, edelleenkin ollaan vasta syyskuussa, joten turha vielä heittäytyä turhan dramaattiseksi. Onhan tuossa vielä aikaa tyriä oppari :P

Painosta sen sijaan en tiedä. Vaa'asta loppui patteri, ja se tuli ehkä hyvään saumaan. Ei ehkä kannata joka viikko siinä edes pomppia. Ottaa nyt pari viikkoa lunkisti ja punnitsisi itsensä vaikka kuukauden päästä. Toivottavasti sinä aikana paino ei pääsisi paljoa nousemaan :(

Laiskaa laiskottaa.

Uskaltauduin taas vaa'alle tänä aamuna, paino oli täsmälleen sama kuin viikko sitten 70,5 kg. Kaiken kaikkiaan olen saanut takaisin parisen kiloa siitä, mitä painoin kevättalvella. Ärsyttää, silloin kun pääsin alle 70 kilon vannoin etten enää ylitä sitä rajaa. En tiedä olenko oikeasti lihonut takaisin vai saanut lihasta, koska läheiset ovat sitä mieltä että olen vain pienentynyt vaikka vaaka ei olisikaan samaa mieltä. Eihän vaaka olekaan paras ja ainoa keino mitata. Olen ottanut mittoja ylös tämän projektin alusta asti, mutta eivät mitatkaan ole muuttuneet. Eli joko olen tiivistynyt jostain oudosta paikasta (?) tai sitten läheiset systemaattisesti tarvitsevat uuden vilkaisun ja rehellisyyttä :D

Jostain syystä ajattelin, että kunhan saan painoa laskemaan, saan uutta itsevarmuutta ja pidän itsestäni enemmän. Vielä ei tunnu siltä, oloni on vielä epävarmempi kuin aloittaessani tätä remppaa. Olen liian tietoinen itsestäni, syömisestä ja painostani. Pitäisi saada sellainen rento ote takaisin, varmasti painokin lähtisi paremmin laskuun. Joinain hetkinä tunnen itseni todella kauniiksi, itsevarmaksi ja rohkeaksi. Seuraavana hetkenä olo on kuin sotanorsulla muotinäytöksessä.

Syksyllä moni meistä haluaa taas aloittaa uuden, terveellisen elämän kesän herkuttelujen jälkeen. Niin minäkin, tosin se vaihe menee aina nopeasti ohi. Yritin ilmoittautua johonkin hikijumppaan, tosin jäin varasijalle. Nyt jo salaa haaveilen siitä, etten pääse koko kurssille, koska minua laiskottaa kuitenkin joka tiistai. Vein pyöräni vihdoin viimein huoltoon, koska pyöräilykelejä ei ole paljoa (ehkä) enää jäljellä. Olin myös eilen intopinkeänä lähdössä tänään salille. Tässä sitä istutaan kuitenkin vielä pyjamahousuissa sohvalla, kun HD-kanavat näkyvät kaapelissa! Eihän tästä mihinkään sovi lähteä! Ehkä kauppaan kuitenkin, ostamaan jotain hyvää syötävää. Olen itseni pahin este, tekopyhä valittaja :D Ohhoh, tätä kai tämä on, jokapäiväistä taistelua itseään vastaan. Jospa sitä joku päivä kun on taistellut tarpeeksi kauan, haluaa ihan oikeasti (aikuisten oikeasti) lähteä sinne salille! Sitä odotellessa.

Laiska ja saamaton

Kesä menee nihkeästi ja sateisesti eteenpäin, heinäkuukin jo kohta mennyt. Tuntuu, että kesästä ei ole päässyt nauttimaan yhtään. Melkein jo odotan talvea, tuntuu että tämä on ollut vain loputonta syksyä monta viikkoa.
Motivaatio laihdutukseen on heilahdellut, välillä tulee kauhia innostus ja puhti liikuntaan. Suurimman osan kesää tosin on tehnyt mieli haistattaa pitkät koko projektille ja alkaa vetämään sipsiä naamaan. Kun paino ei putoa niin kyllähän se rupeaa syömään naista. En ole nyt liikkunut kuin sen pakollisen n. puolen tunnin kävelyn töihin ja takaisin päivittäin.
Paino onkin noussut jonkin verran, ei onneksi paljoa, mutta kuitenkin. Tympii, mutta jotenkin sitä lohduttautuu sillä, että syksyllä alkaa taas uusi elämä. Paskat, ihan sama lonniminen jatkuu kuitenkin! Sitten alkaa stressi koulusta, tulee pitkiä luentoiltoja ja väsyttäviä harjoittelujaksoja.
No, jospa saisin nyt edes nämä "kesäkilot" pois syksyn aikana. Ehkä saisin aikaiseksi tänä vuonna vihdoin ilmoittautua johonkin jumppaan, johon olisi pakko raahautua pimeinä syysiltoina. Kyllä, siihen tähdätään!

Työelämää, ei sen enempää

Nyt olen tällä viikolla virallisesti korkannut uuden ammattini. Kyllä se tuo pientä lisäpainetta uuden työpaikan tavoille oppimiseen, kun olet ensimmäistä kertaa, aikuisten oikeasti vastuussa tällä ammattinimikkeellä. Vaikkakin koulua on kolme vuotta takana ja käytännön harjoittelua todella paljon tehtynä eri olosuhteissa, niin vaikeuskerroin kasvaa hurjasti kun ei olekaan sitä ohjaajaa neuvomassa ja auttamassa päätöksenteossa. Se on nyt kokeiltava omaa päätöksentekotaitoa, teoriatietoja sekä käytännön taitoja. Sen oman ammattini vaativien taitojen lisäksi tulisi osata kaikki muukin :D Olenkin tapani mukaan oppinut asioita kantapään kautta, esim. hälytykset on hyvä ottaa pois päältä ennen kuin avaat ovet (hävetti).

Mutta joo, laihdutuksen kannalta en tiedä vielä työn vaikutusta. Toisaalta jalat ovat nytkin kipeänä, kun on kiireisen päivän kieli vyön alla kipittänyt huonoissa terveyssandaaleissa, mutta olo on sen verran nuiva että ajatuskin ylimääräisesti liikunnasta aiheuttaa fyysistä kärsimystä. Ehkä energiaa riittää taas enemmän loppukesästä, kun on sisäistänyt työkuviot ja jalat taas tottunut tähän härdelliin.

Back to work

Missä motivaationi luuraa? Olin viime viikon lomalla, ja annoin jotenkin itselleni luvan syödä mitä halusin. Ja meikätyttöhän söi! Asiaa ei auttanut yhtään tuo rakas mieheni, joka otti asiakseen kantaa kaupasta milloin mitäkin märssyä. Työt alkoivat (onneksi) kuitenkin tänään, joten eiköhän taas arkirytmiin pääse nopeasti.

Ahdistaa ja tympii kun paino on juminut niin kauan noissa samoissa lukemissa. Kun ei tule pudotusta, niin motivaatio laskee koko ajan. Haluaisin kuitenkin vielä pudottaa ainakin 5 kiloa, jos siihen pääsee niin miksei vielä toisetkin 5kg. Järjellä ajateltuna tuo -5 kg voisi olla jouluun mennessä mahdollinen :D

Haluaisin niin kovasti aloittaa jonkun uuden harrastuksen, ja vielä mukavampaa olisi saada kaveri jonka kanssa sitä harrastaa. Mutta kunhan tämän kesän nyt yrittää kammeta niin, että muutamankin kilon saisi poies. Voi taas sitten syksyllä arpoa ja voivotella miten taas eteenpäin.

Mites tässä näin kävi?

Kirjoitukseen venähti näköjään puolen vuoden tauko, osittain siitäkin syystä ettei painonpudotus ole ollut niin aktiivista kuin aiemmin. Paino on kuitenkin pysynyt samoilla linjoilla, sahannut korkeintaan muutaman kilon edestakaisin. Tällä hetkellä ollaan ehkä n. 69 kilossa, välillä alin paino oli 68,2 kg. Eli ei mitään maata mullistavaa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut painon pysymään kuosissa, vaikkakaan se ei ole pudonnut niin kuin suunnittelin.
Kevät oli niin kiireinen koulun suhteen kuin aavistelinkin, joten salilla käynti jäi hyvin lyhyeen. Normi arkiliikunnan lisänä olen oikeastaan vain nostellut käsipainoja suht säännöllisesti. Tästä on jopa tullut tuloksia :D Kesä menee töissä, joten veikkaan ettei mitään lisäliikuntaa tule normikävelymatkojen lisäksi. Taas toiveikkaana odotan syksyä ja alkavia ryhmäliikunta-/tanssikursseja, melkein kuitenkin tietäen etten saa aikaiseksi niihin ilmoittautua. Edessä on kuitenkin viimeinen puoli vuotta ammattikorkeaa jäljellä, opinnäytetyön viimeiset työstöt ja syventävät harjoittelut. Pelottaa jo valmiiksi :D toisaalta on hyvin epätodellinen olo. Miten kolme vuotta on mennyt näin nopeasti? Kun aloitimme koulun 3,5 vuotta  tuntui ikuisuudelta eikä koulun loppua näkynyt. Nyt on enää loppurutistukset jäljellä ja syksy menee nopeasti. Ihan kuin sitä joutuisi kohta siirtymään työelämään.

Lenssu ja turvotus

Joulu oli ja meni, en ole uskaltanut käydä vaa'alla laisinkaan. Turvotus on kyllä jo jonkin verran lähtenyt, mutta entiseen ruotuun en ole vielä päässyt/halunnut päästä. Lomaa on vielä jonkin aikaa, joten sitä on ikään kuin antanut itselleen luvan syöpötellä. Lisäksi joulusta asti on kiusana ollut flunssa, joka ei vieläkään ole kunnolla hellittänyt. Eilen kävelin pitkästä aikaa enemmälti, niin tänä aamuna sen tiesi. Toivottavasti ei mitään keuhkoputkentulehdusta kehittele :/
Ensi viikolla kyllä täytyy taas ryhdistäytyä, jotta ei hirveästi mene hunningolle. Varmasti jokusen verran on tullut painoa lisää, mutta yritän olla ottamatta siitä stressiä. Paino vaan lähtee niin pirun hitaasti, kun se taas tulee tuplavauhtia. Loma on kyllä muuten tehnyt todella hyvää, olen ottanut ihan rentoutumisen kannalta. Kotikin on jäänyt heitteille, tosin ollaan reissattu niin paljon sukulaisissa, että pieni kaaos kotona ei ole haitannut. Nyt vaan pitää ottaa levon kannalta vielä nämä viimoset lomapäivät ennen koulun alkua.