Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Still alive and kicking

Pahoittelen tätä pitkähköä taukoa. Nyt on muutettu ja pari viikkoa oltu jo uudessa työpaikassa. Muutto meni ihan niin päin pyllyä kuin vaan kuvitella saattaa :D Huhhuh, mutta onneksi nyt ollaan saatu kaikki tavarat jo tänne uuteen osoitteeseen. Tavarat löytävät paikoilleen pikku hiljaa. Asunto on ihan kiva, ainut ongelma on noiden kodinkoneiden kanssa, jotka tuntuvat hajoavan vuorotellen ja sitten odotellaan huoltomiestä viikkosotalla.

Töissä on opittavaa, oon oikeesti ollut tosi väsynyt. Sekä henkisesti että fyysisesti oon ollut tosi väsynyt, koska työtahti on aika nopea ja mukana yrittää pysyä. Olen kyllä tykännyt työstä, ja työtovereihin alkaa tutustua paremmin. Mä oon vähän varautunut aina uudessa tilanteessa, uusien ihmisten kanssa, joten tuntuu että mulla menee aina oma aikani ennen kuin kaverustun. Olen pohjimmiltani tosi ujo, pienenä olin tosi hiljainen ja hyvä jos koulussa sain suutani auki. Ajan kanssa olen opetellut siitä pois, nuoruuden teatteriharrastus auttoi tosi paljon, antoi itsevarmuutta ja keinoja päästä ujoudesta eroon.

Paino on pysytellyt samoissa lukemissa, lauantaina painoin 69,9 kg. Pääsin sentään 70 kg:n alle!! Jee. Ollaan kateltu noita paikallisia saleja, ja tällä viikolla olisi tarkoitus johonkin mennä tutustumaan. Tässä hakee nyt vielä töissä syöminenkin omaa rutiiniaan, välipaloja pitäisi enemmän syödä, kun nyt on menny työpäivät sillä yhellä aterialla.

torstai 7. helmikuuta 2013

Jaksaa jaksaa!

Kyllä tämä muutto ihan kuntoilusta käy. Polvi oikuttelee, se on varmaan rasittunut. Vielä pitäisi jaksaa tehdä itse muutto, eli portaita pitäisi rampata kantamuksien kera. Jippii.

Uuden työn alkamistakaan en ole vielä kerennyt stressaamaan, mutta ehkä sitten sunnuntaina. Äh, en tiedä. Välillä pelottaa, välillä odotan innolla töitten alkamista. Sittenpä sen näkee.
Nyt jos yrittäis rentoutua. Meillä on miehen kanssa tapana jumahtaa katsomaan tv-sarjoja. Viimeksi katsottiin kuusi tuotantokautta The big bag theorya ja nyt on vuorossa Angel <3. Liekkö monesko kerta kun katsotaan koko tuo sarja, mutta on se vaan niin hyvä. Muita lemppareita on Buffyt, Supernatural ja Scrubs. Kyllä kelepaa.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Elämää pahvilaatikoiden keskellä

Nyt on kyllä sellainen fiilis, että ihan heti ei muuteta mihinkään! En muista yhtään aiempaa muuttoa, jossa asiat olisi menny näin vaikeesti. Mutta jospa se tästä, lauantaina olisi muuttopäivä. Jotenkin nyt tökkii kaikki, vuokrasopimuksen teko viivästyi teknisten ongelmien takia ja tulevalle työpaikalla olen kiikuttanut ties minkälaista todistusta ja lappusta. Ei muutollakaan ole periaatteessa kiire, jos kaikki nyt jostain syystä kusee, niin lähen sitten sukulaisten tykö ja maanantaina töihin. Jättäis miehen tänne pakkaamaan ja organisoimaan :D (muahhaa!)

Onneksi se tämän blogin pääasia, eli laihduttaminen, on puolestaan mennyt hyvin (ettepä olisi arvanneetkaan!) Viime perjantaina puntariin napsahti lukemat 70,1 kg. Eli viikossa pudotusta tuli -0,5 kg. Aivan hurjaa! Ei tällä vauhdilla paino ole pudonnut viimeksi kuin koko tämän urakan alussa. Jospa tämä oli vähän kuin uusi alku ;)

Harrasta päätöstä kuntasaliharjoittelun aloittamisesta vankista työterveyslääkärillä käynti ,joka liittyi työn aloittamiseen. Kyllä tuli sellaista paatosta! Luulin olevani ihan hyvässä kunnossa, mutta enpä ollutkaan enää samaa mieltä lääkäriltä lähtiessäni. Kovasti patisti salille ja tekemään polvelleni sopivaa aerobista harjoittelua. Vinkkinä siis muillekin, joilla polvessa on ongelmaa: polville armollisia ovat mm. pyöräily, vesijuoksu, cross-trainer sekä pururadalla yms. pehmeällä alustalla kävely.

Eli kohta pääsee sanoista tekoihin, mutta ensin muutto alta pois. Lisää pakkaamista siis ->