Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

perjantai 26. elokuuta 2011

Perjantai-punnitus oli aamulla taas edessä. Odotukset olivat korkealla, koska viikko oli mennyt hyvin. Kävin salilla parina päivänä ja eilen zumbasin. Tulos: 72,5 kg. Sama juttu kuin viime viikolla, - 200g. Osittain olen tyytyväinen tulokseen, mutta silti se vähän masentaa. Tällä -200g/viikko -vauhdilla laihdun alle kilon kuukaudessa, ja pudottaa haluaisin vielä n. 14 kg. Siinähän menee ikuisuus! Nyt ei millään jaksaisi junnailla painon kanssa, vaan haluaisin nopeasti tuloksia! :D Onhan tuo paino junnannut aiemminkin ja välillä se sitten putoaa nopeammin. Toivossa on hyvä elää.

Pitäisi yrittää saada enemmän liikuntaa viikkorutiineihin, mutta tuntuu että ei paukut enää riitä. Työn alla oleva opinnäytetyö + kaikki muu koulusälä, mitä joutuu vapaa-ajalla vääntämään vievät ihan kunnon siivun voimavaroista. Varsinkin tuo oppari-hirviö, joka painaa takaraivossa koko ajan. Olisi se elämäkin ihan kiva :D Tuntuu että koulun jälkeen tulen kotiin, teen koulujuttuja kotona, syön, istun sohvalla ja nukun. Viikonloppuisin, jos ei olla reissussa, teen koulujuttuja. Mä niin odotan valmistumista! Sitä, että menet töihin ja kotiin tullessa voit keskittyä aivan muihin juttuihin. Tietty sitä rahaa tulee myös vähän eri meiningillä kuin nykyään.

Jahas, se olisi jatkettava perjantai-iltaa. Oikeastaan mikään ei ole tänä päivänä mennyt niin kuin piti, mutta siitä huolimatta on ihan hjyvä fjiilis. Jos sitä huomenna vähän irrottelis itteensä arjesta ja taas pääse valittamaan turvotusta maanantaina.

maanantai 22. elokuuta 2011

Laihdutus-historiikki

Ajattelin rustata tänne vähän painonpudotushistoriaani. Jo alle kouluikäisenä olin pyöreä, tämä yksinkertaisesti johtui huonoista syömistottumuksista. Olin ylipainoinen koko ala-asteen, onneksi kävin hyvin pientä kyläkoulua, jossa koulukiusaamista ei ollut. Paino ei tällöin haitannut minua, mitä nyt aiemmin mainitsemissa astmakontrolleissa sain aina kuulla asiasta. Tämäkin tapahtui ehkä kahdesti vuodessa, joten se oli helppo ohittaa pakollisena löpinänä.

Kun ikää alkoi tulla lisää tulin tietoisemmaksi itsestäni ja koostani. Pikku hiljaa painoni alkoi häiritä minua ja aloitin 6. luokalla säännöllisen liikuntaharrastuksen. Yllättävän nopeasti ja huomaamatta painoa lähtikin reippaasti pois. Siirryin yläasteelle normaalipainon ylärajoilla, mutta silti olin pyöreä ja ujo, joten kaverisuhteiden solmiminen uudessa koulussa oli vaikeaa. Tällöin sain kuulla siitäkin pyöreydestä, mitä minulla oli vielä jäljellä.

Ajan mittaan sain kuitenkin hyviä ystäviä ja itsetuntoni alkoi olla jo hyvissä lukemissa. Sattui kuitenkin tapaturma, jonka seurauksena olin polvivammaisena monta kuukautta. Ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen olin kävelemättä n. 2 kk. Paino pääsi taas nousemaan ja lihakset surkastuivat. Kuntouttelin jalkaa ensin enkä tietoisesti alkanut laihduttamaan ennen kuin lukiossa. Jalka toimi hyvin ja pystyin liikkumaan ongelmitta. Harrastin muistaakseni itämaista tanssia, lattareita, sählyä sekä joogaa (hullu!) ja aloin katsoa enemmän mitä suuhuni tungin. Ehkä vuodessa tiputin n. 20 kg, en muista nälkiintyneeni vaan harrastin niin paljon liikuntaa kavereiden kanssa että sain syödä aika huoletta normiruokaa.

Lukion viimeisenä vuotena olin jo alipainon  puolella. Tämä johtui siitä, että olin huonossa ihmissuhteessa, stressasin, olin masentunut ja söin yhden lämpimän aterian päivässä (jos siihen oli varaa). Eli tapahtui aikamoinen käänne terveestä, urheilullisesta naisesta luikkuun, lihaksittomaan ja kalpeaan.
Noh, sitten tuli ero ja elämä onneksi vakautui ja syömisiin tuli taas tolkkua. Kävin vieläkin tanssimassa ja lenkkeilin kävellen, mutta paino hiipi hitaasti ja varmasti ylöspäin. Normaalipainossa pysyin monta vuotta sen enempiä stressaamatta. Liikuin tasaisesti ja söin tasaisesti.

Sitten kuvioihin tuli mieheni. Ah, miten ihanaa oli olla vakiintuneessa suhteessa! Sai syödä mitä halusi ja liikuntaa ei tarvinnut enää niin paljoa harrastaa. Olihan paljon mukavampaa olla sohvalla toisen kainalossa ja syödä suklaata. Tätä rötväilyä kesti n. 3 vuotta ja nyt keväällä pamahti tajuntaan taas tämä karu totuus. Vaaka näytti 80 kg ja persauksessa oli sohvan painaumat. Tästä lähti taas tämä prosessi liikkeelle ja nyt lähtenyt se -7 kg. Toivottavasti lipsahduksia ei tule enää, mutta niistä ei ikinä tiedä. Tasapainoa voi horjuttaa niin mukavat kuin ikävätkin asiat, tärkeintä olisi sisäistää kuitenkin järkevä syömisen malli. En halua mahdollisten tulevien lapsien joutuvan kärsimään ylipainosta, joten parempi aloittaa opettelu jo nyt.

lauantai 20. elokuuta 2011

Hitaasti, mutta varmasti alaspäin.

Vaaka arpoi taas viikon numerot: 72,7 kg. Viime viikon mitättömästä tuloksesta lähti vain 200 g, eli vauhti matelee taas. Välimatkat mitä kävelen kouluun, ovat pidemmät kuin mitä kesällä töihin mennessä, mutta toisaalta koulussa vain istutaan. Töissä tuli sentään liikuttua enemmän tai vähemmän. Pitäisi tormistautua sen salilla käynnin kanssa. Toisaalta kuukautiset ovat alkamassa näinä päivinä, joten elättelen toiveita suuremmasta pudotuksesta ensi viikolla.

Tänään on ollut aika herkkä päivä, varmaan itkisin vaikka katselisin televisiosta raveja. Kiitos PMS-oireet! Onneksi ei tarvitse lähteä tänään mihinkään, voin rauhassa herkistellä urpo-sarjoille ja stressata koulutehtävien parissa. Ja kyllä, ostin suklaata. Enkä edes häpeä (ehkä zumbaan sen edestä tänään).

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Sateista ja harmaata

Syksy alkaa olla jo täällä. Toisaalta on mukava, kun ilmat viilenee, mutta tämä harmaa ja sateinen keli kyllä masentaa. Ei kiinnosta lähteä lenkille, saati ylipäätänsä näyttää nokkaansa ulkona. Mutta kouluun on raahauduttava, jos ei muuta. Opinnäytetyö ja harjoittelut painavat päälle, ja meinaa stressata. Tänään ei siis ole ollut hyvä päivä.
Laihdutus sinällään on tuntunut menevän ihan hyvin, syömiset on taas mennyt ihan ok. Kävin jo parina päivänä salilla (pitkästä aikaa vuosiin!) ja lihakset kyllä muistuttelevat jo itsestään. Kun saisi tämän kipinän pidettyä yllä, jotta innostus ei taas parin viikon jälkeen lopahtaisi. Harmittaa jo valmiiksi tuo pitkä harjoittelujakso, jonka teen osittain toisella paikkakunnalla. Juuri kun on tottunut saleilemaan, niin tuleekin kuuden viikon tauko. Täytyy katsella, josko sieltäkin löytyisi joku halpa (ilmainen?) sali.
Onneksi koulun puolesta saamme ilmaiseksi käydä salilla, ei muuten olisi mitään jakoja maksella opintotuesta salijäsenyyttä! Hirveätä kiskontaa! Kyllä minä (ikävä kyllä) ennemmin syön sillä rahalla, jota Kela minulle ystävällisesti makselee. Mihinkään muuhun se ei sitten riitäkään. Ja tarkoitan tällä, että summa on naurettavan pieni, ruokalaskut eivät :D

Se on nyt taas asennoiduttava tehtävien tekoon, perjantaina taas punnitaan ja jospa saisin viikonlopun aikana ne tännekin laitettua.

perjantai 12. elokuuta 2011

Mitat puhuu, puntari ei

Jahas, tämä viikko ei mennyt oikein putkeen. Paino aamulla 72,9 kg, eli viikossa pudonnut vain 100 g. Oli ehkä odotettavissa, kun ruokarytmit ja liikunnat muuttuivat koulun alettua, mutta syöminen on kuitenkin pysynyt ihan hyvin aisoissa. Olen viikonloput syönyt ja juonut aika lailla miten huvittaa, mutta nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tuollaisen tuloksen jälkeen ei lipsuta. Katsoo nyt miten käy, ollaan kuitenkin pitkästä aikaa kotona koko viikonloppu, joten mitään hirveitä ylilyöntejä tuskin on odotettavissa.

Mittailin tuossa myöskin, vyötärö edelleen samoissa mitoissa 85 cm. Vaikka punnitus masensikin hieman, nuo mittaustulokset lämmittivät jonkin verran mieltä. Kesäkuun alusta lantio on pienentynyt 1,5 cm, reidet ovat pienentyneet 6-5 cm ja käsivarret 3-2 cm. Varsinkin tuo reisien tulos oli mahtava, ne ovat aina olleet isot, tosin lihastakin niissä on ollut, mutta viime vuosina enemmänkin läskiä. Kaikki housut hankautuvat aina ensin rikki reisien kohdalta, jospa kohta pääsisi siitäkin ongelmasta eroon.

BMI on myöskin kesäkuun alusta laskenut 31,2 -> 28,8. Tosin minusta BMI on aika huono mittari, omalla kohdallani läski on kyllä läskiä, mutta monet lihaksikkaat ihmiset BMI luokittelee ylipainoisiksi, vaikka eivät olisi sitä lähelläkään. Kävin koulussa noin vuosi sitten Inbody-mittauksessa, joka kertoo KAIKEN. Se oli hirveä kokemus, pidin sitä lappua pitkään jääkaapin ovessa muistuttamassa mm. rasvaprosentista (jota en kehtaa edes anonyymina paljastaa). Nyt olisi jopa mukava päästä siihen uudelleen, näkisi "pintaa syvemmältä" miten on kehittynyt.

torstai 11. elokuuta 2011

Back to school

Koulumaailmaan on taas sopeuduttu. Nopeasti taas pääsi jyvälle, ja tuntui että on ollut vain pari viikkoa poissa. Huomenna onkin jo punnituspäivä, saa nähdä miten erilaiset aikataulut ja rutiinit ovat vaikuttaneet painonpudotukseen. Tämä viikko on kuitenkin suhteellisen normaali, mutta tulossa on pitkiä päiviä, jolloin ruokailuväli saattaa pisimmillään venyä 6 tuntiin. Luennot voivat olla monessa eri osoitteessa, joten aina ei löydy kahviota, josta ostaa välipalaa. Täytyy varmaan täydentää hedelmävarastoja.

Oli mahtava tunne saada hyvää palautetta luokkalaisilta ja jopa opettajilta laihtumisestani! Sai taas lisämotivaatiota, koska omaan silmään laihtumiseni ei näy. Näen peilistä vieläkin yhtä pullean naisen, vaikka järki sanoo toista. Oman aikansa sopeutuminen nähtävästi vie.
Kouluruoka ei ole muuttunut miksikään, samaa kuraa kuin aina ennenkin. Onneksi salaatti kuuluu asiaan, joten pahimmassa tapauksessa voi skipata pääruuan ja syödä salaattia. Se vaan ei pidä nälkää niin kauan kuin lämmin ruoka.

Mutta huomenna nähdään ja mittaillaan, mikä on viikon tulos.

maanantai 8. elokuuta 2011

In the city again

Kaikesta stressistä ja todella huonosta säästä huolimatta viikonloppu oli aivan mahtava. Ihana porukka oli pitkästä aikaa koolla ja seuraavaa reissua jo suunnitellaan. Syömiset meni odotetusti todella huonosti, lämmin ruoka syötiin ehkä kerran päivässä, muuten menikin grillimakkaraa, leipää sekä kaikenlaista herkkua. Ja alkoholia. Paljon. Tottakai jonkin verran harmittaa laihdutuksen kannalta, mutta olen päättänyt, että nautin viikonlopuista. Paino on tippunut kuitenkin koko ajan suhteellisen tasaisesti, vaikka olenkin viikonloppuisin syönyt ja juonut aika vapaasti. Ehkä paino olisi tähän mennessä tippunut pari kiloa enemmän, mutta olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Sää ei totisesti suosinut viikonloppuna, vettä satoi melkein koko ajan ja oli kylmä. Aurinko alkoi paistaa sitten sunnuntaina kun kotiin oli matkaa n. 50 km. Kyllä ketutti, mutta menihän se viikonloppu sisätiloissakin hyvässä seurassa. Huomasin, että tähän mennessä saavutettu -7kg on tehnyt jo jotain itsetunnolleni. Huomasin hymyileväni vapautuneesti, kun illalla otettiin paljon kuvia (alkoholillakin saattaa olla osuutta asiaan). En miettinyt niin paljoa näkyykö kaksoisleukani kuvissa, enkä pakoillut kuvaustilanteita. Kuvia katsellessa sain kyllä taas lisää motivaatiota laihduttaa. Kyllä kamera paljastaa julmasti totuuden, vielä on paljon pudotettavaa ja kiinteytettävää.

Tänään taas uudella innolla, ajattelin siivoilla ja ehkä zumbata naapureideni iloksi. Perjantaina sitten voisi taas punnita ja mittailla. Saa nähdä, miten koulun alkaminen näkyy painonpudotuksessa.

perjantai 5. elokuuta 2011

Hah!

Virallinen punnitustulos: (rumpujen pärinää) 73 kg!! Oli pakko mennä uudestaan vaa'alle kun ei meinannu uskoa silmiään. Ei ole nimittäin viikossa lähtenyt kiloa sitten laihdutuksen aloittamisen. Nyt voi hyvillä mielin elostella taas viikonloppuna :D

Eilittäin innostuin jopa zumbaamaan kotona. Olen aiemmin harrastanut mm. itämaista  tanssia sekä lattareita, joten pienen alkukakistelun jälkeen zumba alkoikin sujua. Ryhmäliikuntatunnit ovat täällä niin kalliita, ettei ole tullut opiskelijan budjetilla aloitettua mitään kurssia. Itämainen tanssi houkuttelisi taas monen vuoden jälkeen, mutta ovat pirut lätkäisseet sellaset hinnat puolen vuoden kurssille, että pitäkööt hyvänänsä! Tanssin sitten kotona. Jostain syystä en ole kehdannut kotona tanssia silloin kun mies on paikalla. En tiedä miksi, ei hänellä varmasti ole mitään sitä vastaan (alakerran naapuri saattaa olla zumbastani eri mieltä).

 Tiedän, että mieheni on sujut vartaloni kanssa ja väittää ainakin pitävänsä siitä sellaisenaankin. Ongelma onkin oma suhtautumiseni itseeni ja vartalooni. En tunne oloani mukavaksi alusvaatteissa, haalin yleensä päälleni jotain hyvin peittävää. Joinain aamuina olo tuntuu sellaiselta, että mikään teltta ei peitä vatsamakkaroita. Toisaalta tiedän, että se hyvä olo ja itseluottamus lähtee sisältä. On ollut kausia, jolloin olin miltei alipainoinen ja silti häpesin vartaloani enkä tuntenut itseäni kauniiksi. Mutta siitä kerron joskus toiste.

Tällä hetkellä olen onnellinen ja tunnen itseni kyllä kauniiksi. Toisinaan. Tiputan painoa näyttääkseni paremmalta, kyllä. Lisäksi haluan olla terveempi, ennaltaehkäistä nivelten kulumista, jota minulla on jo todettu. Syitähän on vaikka miten paljon! Lihavuus on yhtenä riskitekijänä miltei kaikessa ja näillä geeneillä mitä minulle on suotu, yhdenkin riskitekijän karsiminen saattaa tuoda elinaikaa roimasti lisää.
Negatiivisena ihmisenä voisin tietysti ajatella, että voinhan lyödä pääni ammeen reunaan tai kuolla kävellessäni suotiellä. Tässä tapauksessa voin ainakin sanoa yrittäneeni!

torstai 4. elokuuta 2011

Stressivapaa viikonloppu?

Kovasti teki mieli punnita itseni jo tänä aamuna, mutta sain jätettyä sen huomiselle. Tosin yhden päivän lykkäys ei tuo lukemia paljoa alaspäin. Pakko oli kuitenkin jotain tehdä, joten otin mittanauhan esille. Mittoja en olekaan tänne laitellut, vyötäröni oli ensimmäistä kertaa mitattaessa n. 89 cm. Tänään se oli 85 cm! Olen 4 cm kapeampi. Vau!

Itse en vielä näe enkä tunne itseäni kovinkaan paljon pienemmäksi. Kasvoissa huomaan ehkä eniten muutosta, ei ole niin paljoa turvotusta ja kaksoisleuka on pienentynyt (hallelujaa!). Käsivarret olivat myöski mittausten perusteella kutistuneet. Allit ovat kiusanneet minua vuosia, ja olenkin näin kesällä tormistautunut punttien kanssa allien kiusaamiseen. Josko se olisi jo tuottanut tulosta.

Ja muihin aiheisiin. Olen tämän viikon ollut todella stressaantunut. En oikein tiedä mistä se johtuu, taitaa olla vaan kaikki yhdessä. Työt loppuu ja koulu alkaa. Olen odottanut tätä jo monta viikkoa, mutta muutos ilmeisesti taas stressaa. Lisäksi on viikonloppuinen mökkireissu isommalla porukalla. Jostain syystä kasaan itselleni aina paljon vastuuta, vaikka tarvetta ei olisikaan. Mökkireissu tuntuu olevan nyt stressitekijä nro 1. Haluaisin kaiken menevän hyvin, mutta tähän mennessä vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin onnistumisia. Pitkä ajomatka inhottaa myös, olen liikenteessä kireänä kuin viulunkieli, varsinkin jos en tunne ympäristöä.

Yritän tolkuttaa itselleni, että stressi on turhaa. Reissu menee niinkuin menee, jos sataa vettä niin sataa. Tärkeintä kuitenkin olisi se yhdessä vietetty aika, jota tällä porukalla enää harvemmin vietetään. Pitäisi osata nauttia olosta, mutta huomaan koko ajan toivovani, että olisi jo maanantai ja reissu olisi ohi. Laihdutus on viimeinen asia, jota haluan viikonloppuna enää miettiä. Maanantaina se paluu arkeen taas koittaa, ja kaverin kanssa on jo tehty tärät kuntosalille.

tiistai 2. elokuuta 2011

Angst

Jos maanantai oli ankea päivä, niin ei tämä tiistaikaan mikään hehkeä ole ollut tähän asti. Olen nukkunut pari yötä todella huonosti, ja väsyneenä kaikki tuntuu paljon vaikeammalta. Haluaisi vain valittaa ja vinkua, kääriytyä vilttiin sohvan perukoille pakoon kavalaa maailmaa. Minulla on myös erittäin hyvä kyky suhtautua kaikkeen erittäin negatiivisesti. Esim. tulevan viikonlopun mökkireissu, jota olen oikeasti odottanut pitkän aikaa. Erehdyin vilkaisemaan sääennustetta eilen, ja sehän lupasi sadetta, tottakai. Siitähän se riemu repesi. Kaiken lisäksi kurkku tuntuu siltä, että saattaisin olla tulossa kipeäksi.

Eilinen päivä meni siis totaalisesti pilalle surkutellessani tätä kohtaloa. Hauskintahan tässä on se, että nyt on vasta tiistai. Tähän mennessä sääennuste on jo muuttunut edullisempaan suuntaan, kurkun kanssa on vielä niin ja näin. Mutta pienistä asioista sitä kriisin saa aiheutettua, uskomatonta mutta totta. Odottakaahan perjantaihin.

maanantai 1. elokuuta 2011

Karu paluu arkeen

Festariviikonloppu takana. On se vaan myönnettävä, että ei vanha jaksa enää. Alkoholia nautittiin kohtuudella, joten pahempaa krapulaa ei podettu. Väsyttää vaan niin armottomasti! Kumpanakaan iltana ei valvottu mitenkään erityisen pitkään, mutta jatkuva seisoskelu ja käveleminen yhdistettynä huonoon syömiseen ja liika juomiseen ottaa vielä maanantainakin veronsa.

Syömiseksi meni mm. festariruokaa ja perinteistä krapulapäivän karkkimättöä. Turvotus onkin asianmukainen. Jospa se tästä taas huomiseen mennessä paranisi. Muutenkin on hyvinkin perinteinen maanantai-ankeus: mikään ei mene niin kuin pitäsi ja kiinnostus on tasan nolla. Onneksi kesätöiden päättyminen häämöttää jo, tällä hetkellä kouluun palaaminen tuntuu ihanalta. Alkuinnostus kyllä hälvenee taas viimeistään ensimmäisten tenttien koittaessa.

Ei se auta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Perjantaina taas punnitaan, ja sitten koittaakin taas mökkiviikonloppu.