Mull' on jano.

Olen nyt yrittänyt juoda enemmän vettä. Jännästi sitä muka sen unohtaa, töissä ollessa tuli hyvin juotua kun oli vesipullo aina mukana. Lasta täysimettäessä tuli juotua kun janotti koko ajan :D
Pikku hiljaa veden juonti jäi vähemmälle, ja nyt olenkin yrittänyt ryystää entisenlaisesti.

Ja voinnissakin sen huomaa. Monesti aamupäivästä minulle tuli huono olo, Ajattelin ensin, että  verensokeri laski niin alas, mutta ei se aikaisemmin ole oksettavaa oloa tuonut. Nyt kun olen aamupäivästä juonut enempi vettä, ei pahoinvointia ole tullut. Tietysti yön paaston päälle kun vetää motillisen kahvia, niin elimistö on aika kuivahko.

Tein eilen tunnin mittaisen Spawl and Brawl- treenin Tap Out:ssa, Oli yhtä tuskaa alusta asti. Ensin kyllä hankin hyvän hien jo painelemalla pitkin kylää väsynyt, huutava lapsi vaunuissa. Kun pakko on treeni tehdä silloin kun lapsi nukkuu, koska mies on aika paljon töissä. Eikä se vaan onnistu lapsen hereillä ollessa. Olen testannut.

Mutta siis, hiki oli jo valmiiksi. Tämä treeni ei ole ollut mukana alusta saakka, joten olen tehnyt sen ehkä kahdesti enkä muistanut minkälainen se oli. Huh huh, tein ennätykset kulutetuissa kalorimäärissä, tunnissa kului 489 kcal. Enkä tehnyt edes kaikkea, huilasin luvattoman paljon.

Paino se vaan ei meinaa tippua, on kyllä senttejä hävinnyt vyötäröltä ainakin, reisiin on tullut enemmän lihasta ja kädet on kiinteytynyt, Että ei se hukkaan ole mennyt kuitenkaan. Pari päivää sitten vaaka näytti 71.2 kg.

Leipähirmun univaje

Siis miten tää paino vaan nousee! Oon jo tosissani miettinyt, soitanko ja pyydän lähetteen kilpirauhaskokeisiin. Paino on noussut 5 kg n. 3-4 kk aikana. Ja kuitenkin vuoden verran lapsen syntymän jälkeen, jolloin en paljoa liikuntaa edes harrastanut, paino pysyi samana. Nyt sitten kun on yrittänyt jotain tehdäkin, niin ei kun lihoo vaan. Toki olen imettänyt lasta, ensin täysimetystä 5,5 kk ja sen jälkeen enempi ja vähempi. Edelleenkin 3-4 krt päivässä, mutta eihän se enää kuluta paljoa mitään.

Olen miettinyt tätä väsymystilaakin, että senkö takia paino nousee. Oikein huonosti nukutun yön jälkeen voisi syödä koko ajan. Varsinkin leipää ja karkkia. Karkit ym. olen yrittänyt jättää nyt "karkkipäivään" mutta leipää voisin vetää rajattomasti. Voisin elää pelkällä ruisleivällä.

Stressi on varmasti myös iso tekijä, Stressi siitä, saako ikinä nukutuksi kokonaista yötä. Stressi siitä, miten saisi nukutuksi koko yön (ts. miten saada lapsi nukkumaa). Stressi kun väsyneenä ei huvita tehdä kotitöitä. Miehen koko olemassa olo vi###taa , kun se nukkuu paremmin, pääsee moneksi tunniksi töihin ja sitten valittaa kuinka väsynyt on! Oikeasti!

Joo mutta olen sentään yrittänyt liikkua! Eilen tein Tap Out:ssa ensimmäisen kerran Muyai Thai-harjoituksen. Ensimmäistä kertaa treeni tuntui kivalle! Ei ollut tunnetta,  että en selviä loppuun asti. Lisäksi ikijumissa olevat hartiani myhäilivät tyytyväisyydestä nyrkkeilyliikkeiden jälkeen. Synttärilahjaksi saamani sykevyö näytti harjoituksen päätyttyä maksimisykkeeksi 165, ja kaloreita paloi 355 kcal. Ihan hyvin kai, tuo sykevyö on ihan hauska keksintö. Täytyisi perehtyä syvällisemmin noiden sykerajojen sielunelämään. Toisaalta ei haluaisi liikaakaan tuijotella rannetta, sen kuin vetäsi menemään.

Uusia haasteita, uusia tavoitteita.

Hohoo! Teinkin comebackin, Mietin hetken aloitanko ihan uuden blogin, mutta saman teeman kanssa jatketaan. Stoppi kirjoittamiselle taisi tulla uuden, haastavan työn takia. Fyysisesti raskaan työn lisäksi jatkoin kuntosalilla käyntiä sekä erinäisiä ryhmäliikuntatunteja. Sainkin painoni tippumaan 63 kg ja olin fyysisesti hyvässä kunnossa.

Sitten kävikin niin onnellisesti, että raskaustesti näytti plussaa! Siitäpä alkoikin jännä matka! Raskausaikana sain yhteensä kiloja n. 14. Kävin salilla ja tein  kävelylenkkejä ihan viimeiseen asti, Loppuraskaudessa tulikin vähän probleemia. Synnytys oli vaikea, lapsi iso ja väärässä tarjonnassa. Vauva joutui heti teholle ja saimme hänet kotiin vasta 13 päivän ikäisenä.

Nyt onneksi täysin terve ja vilkas kaveri on jo yli vuoden ikäinen! Itse alan havahtumaan tästä vauvakuplasta, paluu töihin siintää jo :/ Raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen on kestänyt yllättävän kauan. sekä fyysisesti että psyykkisesti. Vartalo on muuttunut, aikaa on vähemmän ja väsymys on edelleenkin voimakkaasti läsnä. Tuo vipeltäjä ei ole vieläkään hokassut, miten kivaa olisi nukkua!

Raskauskiloja ei jäänyt loppujen lopuksi kuin muutama, mutta nyt vaa'an lukema on hilautunut koko ajan ylemmäs. Tuntuu, että tämä unenpuute jarruttaa koko projektia. Tällä hetkellä paino on siis n. 70 kg. Löysin (alennuskorista!) aikoinaan ostos-tv:ssä olleen Tap Out-treeniohjelman. Siitä innostuinkin ja olen parisen viikkoa saanut sitä tehtyä. Tosin ohjelman mukaisesti pitäisi tehdä 6 treeniä viikossa, mutta siihen en nyt ole ihan pystynyt, Kiinteytymistä olen havainnut varsinkin jalkojen osalta. Myös vyötäro on jonkin verran kaventunut. Nyt tämä blogi toimii taas mun motivaattorina. Mittoja laittelen myöhemmin.

Ei tuu mittään.

Nyt junnaa. Aamulla paino oli täysin sama kuin viime viikolla, eli 72,9 kg. Olin aika varma, että edes hitusen olisi pudonnut, mutta ei. Jotenkin tuntuu, että kroppa on jumissa. Jotain pitää muuttaa, joko syömistä tai lisätä vielä liikuntaa. Tormistautumista nyt kaivataan!
Ensi viikon kun vielä stressaa niin alkaa harjoittelu. Onneksi harkan kanssa yhtä aikaa ei mene mitään verkkokurssia ym. joten voi keskittyä aika hyvin pelkästään siihen käytäntöön. Tosin opparihan se keskeneräisenä aina väijyy taustalla. Kun minä sen opparin joskus saan valmiiksi, niin se on juhlapäivä! Silloin saa terveet elämäntavat jäädä ja astmaatikkona vetäsen vielä sikarin kaupan päälle!! Tähän se nykypäivän AMK opiskelijaparat ajaa :D

Kävin ostamassa kotimatkalla vaa'an lukemista huolimatta suklaa-banaanilastuja (<3) ja meinasin tuhota ne linja-automatkalla. Kiitos nam.

Perjantai-punnitus oli aamulla taas edessä. Odotukset olivat korkealla, koska viikko oli mennyt hyvin. Kävin salilla parina päivänä ja eilen zumbasin. Tulos: 72,5 kg. Sama juttu kuin viime viikolla, - 200g. Osittain olen tyytyväinen tulokseen, mutta silti se vähän masentaa. Tällä -200g/viikko -vauhdilla laihdun alle kilon kuukaudessa, ja pudottaa haluaisin vielä n. 14 kg. Siinähän menee ikuisuus! Nyt ei millään jaksaisi junnailla painon kanssa, vaan haluaisin nopeasti tuloksia! :D Onhan tuo paino junnannut aiemminkin ja välillä se sitten putoaa nopeammin. Toivossa on hyvä elää.

Pitäisi yrittää saada enemmän liikuntaa viikkorutiineihin, mutta tuntuu että ei paukut enää riitä. Työn alla oleva opinnäytetyö + kaikki muu koulusälä, mitä joutuu vapaa-ajalla vääntämään vievät ihan kunnon siivun voimavaroista. Varsinkin tuo oppari-hirviö, joka painaa takaraivossa koko ajan. Olisi se elämäkin ihan kiva :D Tuntuu että koulun jälkeen tulen kotiin, teen koulujuttuja kotona, syön, istun sohvalla ja nukun. Viikonloppuisin, jos ei olla reissussa, teen koulujuttuja. Mä niin odotan valmistumista! Sitä, että menet töihin ja kotiin tullessa voit keskittyä aivan muihin juttuihin. Tietty sitä rahaa tulee myös vähän eri meiningillä kuin nykyään.

Jahas, se olisi jatkettava perjantai-iltaa. Oikeastaan mikään ei ole tänä päivänä mennyt niin kuin piti, mutta siitä huolimatta on ihan hjyvä fjiilis. Jos sitä huomenna vähän irrottelis itteensä arjesta ja taas pääse valittamaan turvotusta maanantaina.

Laihdutus-historiikki

Ajattelin rustata tänne vähän painonpudotushistoriaani. Jo alle kouluikäisenä olin pyöreä, tämä yksinkertaisesti johtui huonoista syömistottumuksista. Olin ylipainoinen koko ala-asteen, onneksi kävin hyvin pientä kyläkoulua, jossa koulukiusaamista ei ollut. Paino ei tällöin haitannut minua, mitä nyt aiemmin mainitsemissa astmakontrolleissa sain aina kuulla asiasta. Tämäkin tapahtui ehkä kahdesti vuodessa, joten se oli helppo ohittaa pakollisena löpinänä.

Kun ikää alkoi tulla lisää tulin tietoisemmaksi itsestäni ja koostani. Pikku hiljaa painoni alkoi häiritä minua ja aloitin 6. luokalla säännöllisen liikuntaharrastuksen. Yllättävän nopeasti ja huomaamatta painoa lähtikin reippaasti pois. Siirryin yläasteelle normaalipainon ylärajoilla, mutta silti olin pyöreä ja ujo, joten kaverisuhteiden solmiminen uudessa koulussa oli vaikeaa. Tällöin sain kuulla siitäkin pyöreydestä, mitä minulla oli vielä jäljellä.

Ajan mittaan sain kuitenkin hyviä ystäviä ja itsetuntoni alkoi olla jo hyvissä lukemissa. Sattui kuitenkin tapaturma, jonka seurauksena olin polvivammaisena monta kuukautta. Ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen olin kävelemättä n. 2 kk. Paino pääsi taas nousemaan ja lihakset surkastuivat. Kuntouttelin jalkaa ensin enkä tietoisesti alkanut laihduttamaan ennen kuin lukiossa. Jalka toimi hyvin ja pystyin liikkumaan ongelmitta. Harrastin muistaakseni itämaista tanssia, lattareita, sählyä sekä joogaa (hullu!) ja aloin katsoa enemmän mitä suuhuni tungin. Ehkä vuodessa tiputin n. 20 kg, en muista nälkiintyneeni vaan harrastin niin paljon liikuntaa kavereiden kanssa että sain syödä aika huoletta normiruokaa.

Lukion viimeisenä vuotena olin jo alipainon  puolella. Tämä johtui siitä, että olin huonossa ihmissuhteessa, stressasin, olin masentunut ja söin yhden lämpimän aterian päivässä (jos siihen oli varaa). Eli tapahtui aikamoinen käänne terveestä, urheilullisesta naisesta luikkuun, lihaksittomaan ja kalpeaan.
Noh, sitten tuli ero ja elämä onneksi vakautui ja syömisiin tuli taas tolkkua. Kävin vieläkin tanssimassa ja lenkkeilin kävellen, mutta paino hiipi hitaasti ja varmasti ylöspäin. Normaalipainossa pysyin monta vuotta sen enempiä stressaamatta. Liikuin tasaisesti ja söin tasaisesti.

Sitten kuvioihin tuli mieheni. Ah, miten ihanaa oli olla vakiintuneessa suhteessa! Sai syödä mitä halusi ja liikuntaa ei tarvinnut enää niin paljoa harrastaa. Olihan paljon mukavampaa olla sohvalla toisen kainalossa ja syödä suklaata. Tätä rötväilyä kesti n. 3 vuotta ja nyt keväällä pamahti tajuntaan taas tämä karu totuus. Vaaka näytti 80 kg ja persauksessa oli sohvan painaumat. Tästä lähti taas tämä prosessi liikkeelle ja nyt lähtenyt se -7 kg. Toivottavasti lipsahduksia ei tule enää, mutta niistä ei ikinä tiedä. Tasapainoa voi horjuttaa niin mukavat kuin ikävätkin asiat, tärkeintä olisi sisäistää kuitenkin järkevä syömisen malli. En halua mahdollisten tulevien lapsien joutuvan kärsimään ylipainosta, joten parempi aloittaa opettelu jo nyt.

Hitaasti, mutta varmasti alaspäin.

Vaaka arpoi taas viikon numerot: 72,7 kg. Viime viikon mitättömästä tuloksesta lähti vain 200 g, eli vauhti matelee taas. Välimatkat mitä kävelen kouluun, ovat pidemmät kuin mitä kesällä töihin mennessä, mutta toisaalta koulussa vain istutaan. Töissä tuli sentään liikuttua enemmän tai vähemmän. Pitäisi tormistautua sen salilla käynnin kanssa. Toisaalta kuukautiset ovat alkamassa näinä päivinä, joten elättelen toiveita suuremmasta pudotuksesta ensi viikolla.

Tänään on ollut aika herkkä päivä, varmaan itkisin vaikka katselisin televisiosta raveja. Kiitos PMS-oireet! Onneksi ei tarvitse lähteä tänään mihinkään, voin rauhassa herkistellä urpo-sarjoille ja stressata koulutehtävien parissa. Ja kyllä, ostin suklaata. Enkä edes häpeä (ehkä zumbaan sen edestä tänään).

Sateista ja harmaata

Syksy alkaa olla jo täällä. Toisaalta on mukava, kun ilmat viilenee, mutta tämä harmaa ja sateinen keli kyllä masentaa. Ei kiinnosta lähteä lenkille, saati ylipäätänsä näyttää nokkaansa ulkona. Mutta kouluun on raahauduttava, jos ei muuta. Opinnäytetyö ja harjoittelut painavat päälle, ja meinaa stressata. Tänään ei siis ole ollut hyvä päivä.
Laihdutus sinällään on tuntunut menevän ihan hyvin, syömiset on taas mennyt ihan ok. Kävin jo parina päivänä salilla (pitkästä aikaa vuosiin!) ja lihakset kyllä muistuttelevat jo itsestään. Kun saisi tämän kipinän pidettyä yllä, jotta innostus ei taas parin viikon jälkeen lopahtaisi. Harmittaa jo valmiiksi tuo pitkä harjoittelujakso, jonka teen osittain toisella paikkakunnalla. Juuri kun on tottunut saleilemaan, niin tuleekin kuuden viikon tauko. Täytyy katsella, josko sieltäkin löytyisi joku halpa (ilmainen?) sali.
Onneksi koulun puolesta saamme ilmaiseksi käydä salilla, ei muuten olisi mitään jakoja maksella opintotuesta salijäsenyyttä! Hirveätä kiskontaa! Kyllä minä (ikävä kyllä) ennemmin syön sillä rahalla, jota Kela minulle ystävällisesti makselee. Mihinkään muuhun se ei sitten riitäkään. Ja tarkoitan tällä, että summa on naurettavan pieni, ruokalaskut eivät :D

Se on nyt taas asennoiduttava tehtävien tekoon, perjantaina taas punnitaan ja jospa saisin viikonlopun aikana ne tännekin laitettua.

In the city again

Kaikesta stressistä ja todella huonosta säästä huolimatta viikonloppu oli aivan mahtava. Ihana porukka oli pitkästä aikaa koolla ja seuraavaa reissua jo suunnitellaan. Syömiset meni odotetusti todella huonosti, lämmin ruoka syötiin ehkä kerran päivässä, muuten menikin grillimakkaraa, leipää sekä kaikenlaista herkkua. Ja alkoholia. Paljon. Tottakai jonkin verran harmittaa laihdutuksen kannalta, mutta olen päättänyt, että nautin viikonlopuista. Paino on tippunut kuitenkin koko ajan suhteellisen tasaisesti, vaikka olenkin viikonloppuisin syönyt ja juonut aika vapaasti. Ehkä paino olisi tähän mennessä tippunut pari kiloa enemmän, mutta olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Sää ei totisesti suosinut viikonloppuna, vettä satoi melkein koko ajan ja oli kylmä. Aurinko alkoi paistaa sitten sunnuntaina kun kotiin oli matkaa n. 50 km. Kyllä ketutti, mutta menihän se viikonloppu sisätiloissakin hyvässä seurassa. Huomasin, että tähän mennessä saavutettu -7kg on tehnyt jo jotain itsetunnolleni. Huomasin hymyileväni vapautuneesti, kun illalla otettiin paljon kuvia (alkoholillakin saattaa olla osuutta asiaan). En miettinyt niin paljoa näkyykö kaksoisleukani kuvissa, enkä pakoillut kuvaustilanteita. Kuvia katsellessa sain kyllä taas lisää motivaatiota laihduttaa. Kyllä kamera paljastaa julmasti totuuden, vielä on paljon pudotettavaa ja kiinteytettävää.

Tänään taas uudella innolla, ajattelin siivoilla ja ehkä zumbata naapureideni iloksi. Perjantaina sitten voisi taas punnita ja mittailla. Saa nähdä, miten koulun alkaminen näkyy painonpudotuksessa.

Hah!

Virallinen punnitustulos: (rumpujen pärinää) 73 kg!! Oli pakko mennä uudestaan vaa'alle kun ei meinannu uskoa silmiään. Ei ole nimittäin viikossa lähtenyt kiloa sitten laihdutuksen aloittamisen. Nyt voi hyvillä mielin elostella taas viikonloppuna :D

Eilittäin innostuin jopa zumbaamaan kotona. Olen aiemmin harrastanut mm. itämaista  tanssia sekä lattareita, joten pienen alkukakistelun jälkeen zumba alkoikin sujua. Ryhmäliikuntatunnit ovat täällä niin kalliita, ettei ole tullut opiskelijan budjetilla aloitettua mitään kurssia. Itämainen tanssi houkuttelisi taas monen vuoden jälkeen, mutta ovat pirut lätkäisseet sellaset hinnat puolen vuoden kurssille, että pitäkööt hyvänänsä! Tanssin sitten kotona. Jostain syystä en ole kehdannut kotona tanssia silloin kun mies on paikalla. En tiedä miksi, ei hänellä varmasti ole mitään sitä vastaan (alakerran naapuri saattaa olla zumbastani eri mieltä).

 Tiedän, että mieheni on sujut vartaloni kanssa ja väittää ainakin pitävänsä siitä sellaisenaankin. Ongelma onkin oma suhtautumiseni itseeni ja vartalooni. En tunne oloani mukavaksi alusvaatteissa, haalin yleensä päälleni jotain hyvin peittävää. Joinain aamuina olo tuntuu sellaiselta, että mikään teltta ei peitä vatsamakkaroita. Toisaalta tiedän, että se hyvä olo ja itseluottamus lähtee sisältä. On ollut kausia, jolloin olin miltei alipainoinen ja silti häpesin vartaloani enkä tuntenut itseäni kauniiksi. Mutta siitä kerron joskus toiste.

Tällä hetkellä olen onnellinen ja tunnen itseni kyllä kauniiksi. Toisinaan. Tiputan painoa näyttääkseni paremmalta, kyllä. Lisäksi haluan olla terveempi, ennaltaehkäistä nivelten kulumista, jota minulla on jo todettu. Syitähän on vaikka miten paljon! Lihavuus on yhtenä riskitekijänä miltei kaikessa ja näillä geeneillä mitä minulle on suotu, yhdenkin riskitekijän karsiminen saattaa tuoda elinaikaa roimasti lisää.
Negatiivisena ihmisenä voisin tietysti ajatella, että voinhan lyödä pääni ammeen reunaan tai kuolla kävellessäni suotiellä. Tässä tapauksessa voin ainakin sanoa yrittäneeni!

Stressivapaa viikonloppu?

Kovasti teki mieli punnita itseni jo tänä aamuna, mutta sain jätettyä sen huomiselle. Tosin yhden päivän lykkäys ei tuo lukemia paljoa alaspäin. Pakko oli kuitenkin jotain tehdä, joten otin mittanauhan esille. Mittoja en olekaan tänne laitellut, vyötäröni oli ensimmäistä kertaa mitattaessa n. 89 cm. Tänään se oli 85 cm! Olen 4 cm kapeampi. Vau!

Itse en vielä näe enkä tunne itseäni kovinkaan paljon pienemmäksi. Kasvoissa huomaan ehkä eniten muutosta, ei ole niin paljoa turvotusta ja kaksoisleuka on pienentynyt (hallelujaa!). Käsivarret olivat myöski mittausten perusteella kutistuneet. Allit ovat kiusanneet minua vuosia, ja olenkin näin kesällä tormistautunut punttien kanssa allien kiusaamiseen. Josko se olisi jo tuottanut tulosta.

Ja muihin aiheisiin. Olen tämän viikon ollut todella stressaantunut. En oikein tiedä mistä se johtuu, taitaa olla vaan kaikki yhdessä. Työt loppuu ja koulu alkaa. Olen odottanut tätä jo monta viikkoa, mutta muutos ilmeisesti taas stressaa. Lisäksi on viikonloppuinen mökkireissu isommalla porukalla. Jostain syystä kasaan itselleni aina paljon vastuuta, vaikka tarvetta ei olisikaan. Mökkireissu tuntuu olevan nyt stressitekijä nro 1. Haluaisin kaiken menevän hyvin, mutta tähän mennessä vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin onnistumisia. Pitkä ajomatka inhottaa myös, olen liikenteessä kireänä kuin viulunkieli, varsinkin jos en tunne ympäristöä.

Yritän tolkuttaa itselleni, että stressi on turhaa. Reissu menee niinkuin menee, jos sataa vettä niin sataa. Tärkeintä kuitenkin olisi se yhdessä vietetty aika, jota tällä porukalla enää harvemmin vietetään. Pitäisi osata nauttia olosta, mutta huomaan koko ajan toivovani, että olisi jo maanantai ja reissu olisi ohi. Laihdutus on viimeinen asia, jota haluan viikonloppuna enää miettiä. Maanantaina se paluu arkeen taas koittaa, ja kaverin kanssa on jo tehty tärät kuntosalille.

Karu paluu arkeen

Festariviikonloppu takana. On se vaan myönnettävä, että ei vanha jaksa enää. Alkoholia nautittiin kohtuudella, joten pahempaa krapulaa ei podettu. Väsyttää vaan niin armottomasti! Kumpanakaan iltana ei valvottu mitenkään erityisen pitkään, mutta jatkuva seisoskelu ja käveleminen yhdistettynä huonoon syömiseen ja liika juomiseen ottaa vielä maanantainakin veronsa.

Syömiseksi meni mm. festariruokaa ja perinteistä krapulapäivän karkkimättöä. Turvotus onkin asianmukainen. Jospa se tästä taas huomiseen mennessä paranisi. Muutenkin on hyvinkin perinteinen maanantai-ankeus: mikään ei mene niin kuin pitäsi ja kiinnostus on tasan nolla. Onneksi kesätöiden päättyminen häämöttää jo, tällä hetkellä kouluun palaaminen tuntuu ihanalta. Alkuinnostus kyllä hälvenee taas viimeistään ensimmäisten tenttien koittaessa.

Ei se auta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Perjantaina taas punnitaan, ja sitten koittaakin taas mökkiviikonloppu. 

Mielialanvaihtelut, mitä ne on?

Alkuviikon masistelujen jälkeen olo on taas mitä mainioin. Miten tässä näin kävi? Tietysti hyvä asia, ei kukaan jaksa valittaa koko ajan. Turvotus on hävinnyt, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että painoakin on saattanut taas lähteä. Huomenna olisi virallinen punnitus, joten jää nähtäväksi mikä vaa'an lukema loppupeleissä on.

Alan olla sinut myös astmalääkitys-järjestelynkin kanssa. Asioille ei vain voi mitään, ja olo on nyt parempi kuin pitkään aikaan. Hengitys ei vingu eikä rohise, ja aamulla ei tarvitse yskiä enää niin paljon. Se on metka tunne, kun saa melkein koko hengityskapasiteetin käyttöön!

Lähestyvä viikonloppu myös virkistää. Tiedossa on taas festarointia, nyt kahden päivän edestä. Toisin sanoen alkoholia, festariruokaa ja krapularuokaa. Vähän hirvitti ajatus rappiollisesta elämästä, mutta ajattelin kuitenkin ottaa kesästä kaiken irti. Minulla on lomaa vain viikonloput + ruhtinaalliset kaksi päivää ennen koulun alkua. Kaikki vapaa-aika on hyödynnettävä itselle hyväksi koetuin keinoin. Olkoon se nyt rellestystä ja rokkia.

Vanhentumisen huomaa nykyään hyvin festarikäyttäytymisestä. Aiemmin oli ihan sama missä nukuit, nykyään haluat mieluiten omaan sänkyyn yöksi. Aiemmin oli yksi lysti, jos rahaa ei riittänyt kuin pääsylippuun, kuka nyt ruoalla mitään tekee? Nykyään pitää melkein omat eväät viedä, jotta varmasti saa jotain hyvää syötävää, jos makkaraperunat ällöttää. Festarijuomat ovat myös vaihtuneet; taskulämmintä kaljaa, halpaa viinalekaa tai tuntemattomien juomien ruinausta omien loputtua ei tule enää niin harrastettua. Toki taskulämmin kalja kuuluu festarielämään :)
Ehkä olen viisastunut, kasvanut ja oppinut virheistäni. Ehkä.

Summer in the city

Tämä kuumuus alkaa verottamaan jo melkoisesti. Vaikkakin olen siistissä sisätyössä, ramppaan neljän kerroksen väliä jatkuvasti. Laihdutusta silmällä pitäen se on ihan hyvä, valitsen melkein aina portaat hissin sijasta. Toisalta hikoilen kuin mikäkin, sisällä on paikoin n. 30 astetta lämmintä. Työpäivän aikana saattaa hyvinkin mennä yli 2 l nestettä.

Laihdutukseni sai taas motivaatiota äskettäin. Olen pienestä asti sairastanut astmaa & allergiaa. Astmalääkkeet sain jättää pois teini-ikäisenä, joten hetkeen en ole lääkettä tarvinnut. Ajattelinkin, että lääkityksen tarvitsisin aloittaa uudestaan vasta keski-ikäisenä. Toisin kävi, epämääräisten hengenahdistuksien jälkeen spirometria kertoi karua kieltään. Jälleen astmalääkitys aamuin ja illoin.

Parhaiten jokavuotisista astmakontrolleista pienenä on jäänyt mieleen hoitajien ja lääkäreiden ainainen valitus painosta. Miltei joka kerralla pahoitin mieleni, olin ylipainoinen. Tiedän, että he tekivät työtään, ja asian ilmituominen ja neuvominen kuuluu asiaan, mutta inhosin kontrolleja. Tiesin heidän valittavan asiasta, kukin omalla tyylillään. Viimeisillä kontrollikäynneillä yllätin heidät, aloitettuani yläasteella säännöllisen liikuntaharrastuksen olinkin siirtynyt normaalipainoisten kastiin! Muistan heidän ilahtuneet ilmeensä ja tunsin onnistuneeni. Ei mennyt montakaan vuotta ja sain lopettaa astmalääkityksen kokonaan.

Tiedän, että painonpudotus ei paranna astmaa, ehkä hieman helpottaa. Jotenkin haluan nyt entistä enemmän laihtua normaalipainoiseksi, ehkä välttääkseni ikävät kontrollikäynnit, tai sitten kuvittelen pääseväni vielä joskus eroon inhaloitavista lääkkeistä.

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee

Paluu arkeen on taas koittanut. Viikonlopun turvotus näkyi taas eilen, taisi naisten vaivoillakin olla oma osuutensa. Mieli oli maassa ja tunsin itseni niin isoksi, että hävetti. Tämän takia eilisen syömiset menivätkin todella hyvin, ja tänään olo tuntuu jo taas kevyemmältä. Ainakin turvotus on hävinnyt.

Mietin eilen myös syntyjä syviä. Koko tämän laihdutus-urakan ajan olen ajatellut tekeväni tämän vain minua itseäni varten. Jotta voisin aamulla pukeutua kouluun tai töihin ilman vaaterallia, kun mikään ei tunnu hyvältä päällä ja näytät joka koltussa hylkeeltä. Painonnousu on vaikuttanut itsetuntooni ja haluan taas tuntea itseni hyväksi kehossani.

Viikonloppuna näin myös entisiä luokkakavereitani, osaa heistä en ollut nähnyt moniin vuosiin. Silloin olin onnessani edes tästä viiden kilon pudotuksesta. Tiesin, että olen lihavampi kuin kouluaikoina, mutta en sentään niin lihava kuin pari kuukautta sitten. Miksi heidän mielipiteillään on mitään väliä? Näen suurinta osaa heistä ehkä kerran vuodessa. Ehkä syynä on se, että minua on painoni vuoksi kiusattu yläasteella. Muistan miltä tuntui nähdä entinen kiusaajani joskus baarissa, kun olin laihtunut n. 20 kg, seurustelin ja olin onnellinen. Se oli hyvä tunne :) Pystyin näyttämään, että yrityksistään huolimatta he eivät olleet minua murtaneet! Nyt kun ikää on jo enemmän ja elämäni on toisenlaista, näitä tunteita ei edes muista. Paluu kotiseudulle tuo ne kuitenkin mieleen ja silloin toivoisin olevani upea ja kaunis, jos entiset kiusaajani sattuisivat paikalle.