Ajattelin rustata tänne vähän painonpudotushistoriaani. Jo alle kouluikäisenä olin pyöreä, tämä yksinkertaisesti johtui huonoista syömistottumuksista. Olin ylipainoinen koko ala-asteen, onneksi kävin hyvin pientä kyläkoulua, jossa koulukiusaamista ei ollut. Paino ei tällöin haitannut minua, mitä nyt aiemmin mainitsemissa astmakontrolleissa sain aina kuulla asiasta. Tämäkin tapahtui ehkä kahdesti vuodessa, joten se oli helppo ohittaa pakollisena löpinänä.
Kun ikää alkoi tulla lisää tulin tietoisemmaksi itsestäni ja koostani. Pikku hiljaa painoni alkoi häiritä minua ja aloitin 6. luokalla säännöllisen liikuntaharrastuksen. Yllättävän nopeasti ja huomaamatta painoa lähtikin reippaasti pois. Siirryin yläasteelle normaalipainon ylärajoilla, mutta silti olin pyöreä ja ujo, joten kaverisuhteiden solmiminen uudessa koulussa oli vaikeaa. Tällöin sain kuulla siitäkin pyöreydestä, mitä minulla oli vielä jäljellä.
Ajan mittaan sain kuitenkin hyviä ystäviä ja itsetuntoni alkoi olla jo hyvissä lukemissa. Sattui kuitenkin tapaturma, jonka seurauksena olin polvivammaisena monta kuukautta. Ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen olin kävelemättä n. 2 kk. Paino pääsi taas nousemaan ja lihakset surkastuivat. Kuntouttelin jalkaa ensin enkä tietoisesti alkanut laihduttamaan ennen kuin lukiossa. Jalka toimi hyvin ja pystyin liikkumaan ongelmitta. Harrastin muistaakseni itämaista tanssia, lattareita, sählyä sekä joogaa (hullu!) ja aloin katsoa enemmän mitä suuhuni tungin. Ehkä vuodessa tiputin n. 20 kg, en muista nälkiintyneeni vaan harrastin niin paljon liikuntaa kavereiden kanssa että sain syödä aika huoletta normiruokaa.
Lukion viimeisenä vuotena olin jo alipainon puolella. Tämä johtui siitä, että olin huonossa ihmissuhteessa, stressasin, olin masentunut ja söin yhden lämpimän aterian päivässä (jos siihen oli varaa). Eli tapahtui aikamoinen käänne terveestä, urheilullisesta naisesta luikkuun, lihaksittomaan ja kalpeaan.
Noh, sitten tuli ero ja elämä onneksi vakautui ja syömisiin tuli taas tolkkua. Kävin vieläkin tanssimassa ja lenkkeilin kävellen, mutta paino hiipi hitaasti ja varmasti ylöspäin. Normaalipainossa pysyin monta vuotta sen enempiä stressaamatta. Liikuin tasaisesti ja söin tasaisesti.
Sitten kuvioihin tuli mieheni. Ah, miten ihanaa oli olla vakiintuneessa suhteessa! Sai syödä mitä halusi ja liikuntaa ei tarvinnut enää niin paljoa harrastaa. Olihan paljon mukavampaa olla sohvalla toisen kainalossa ja syödä suklaata. Tätä rötväilyä kesti n. 3 vuotta ja nyt keväällä pamahti tajuntaan taas tämä karu totuus. Vaaka näytti 80 kg ja persauksessa oli sohvan painaumat. Tästä lähti taas tämä prosessi liikkeelle ja nyt lähtenyt se -7 kg. Toivottavasti lipsahduksia ei tule enää, mutta niistä ei ikinä tiedä. Tasapainoa voi horjuttaa niin mukavat kuin ikävätkin asiat, tärkeintä olisi sisäistää kuitenkin järkevä syömisen malli. En halua mahdollisten tulevien lapsien joutuvan kärsimään ylipainosta, joten parempi aloittaa opettelu jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti