Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Vähiin käy koulu ennen kuin loppuu. Eilen haettiin omat, kannelliset, versiot opparista :) Jotenkin vasta silloin asia konkretisoitui! Se on prkl tehty! Tiesin kyllä ettei opparin tekeminen ole mikään läpihuuto-juttu, mutta varsinkin meidän koulutusohjelman opettajat ovat varsin tiukkoja opinnäytetöiden tasosta. Ei tosiaan pääse sieltä mistä aita olisi matalin ;)

Viimeinen tenttikin läpäistiin kunnialla, joten ainoa huolenaihe on enää kypsyysnäyte. Eiköhän sekin mene läpi, toivossa on ainakin hyvä elää. Nyt ollaan menty ihan päivä kerrallaan, vielä ei jaksa isommin stressata töistä, muutosta tai muutenkaan tulevaisuudesta. Ajattelin pitää joulukuun ihan vain lomaa ja latailla akkuja. Yleensä en jaksa montaa viikkoa olla jouten, joten eiköhän sitä ole jotain keksinyt ennen vuoden vaihdetta.

Orastava vauvakuumekin kasvaa kasvamistaan, koska oikeasti sitä "oikeaa aikaa" tehdä niitä lapsia ei tule kuitenkaan. En usko ainakaan. Ajatus toisaalta pelottaakin, koska se merkitsisi niin totaalista muutosta elämään. Olen aina halunnut tehdä lapsia nuoremmalla iällä, ja täytyy se myöntää että kohta olisi aika :D ei tässä enää nuorene. En pidä itseäni kovin vanhanakaan, mutta ensimmäisen lapsen haluaisin ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Eli ei montaa vuotta enää :D

Njaa, edelleenkin ollaan suurien kysymysten äärellä! En uskaltanut aamulla vaa'alle, mutta uskon ettei suuria muutoksia painoon ole tullut. Junnaillaan. Tässä vähän viikonlopun piristettä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti