Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Työelämää, ei sen enempää

Nyt olen tällä viikolla virallisesti korkannut uuden ammattini. Kyllä se tuo pientä lisäpainetta uuden työpaikan tavoille oppimiseen, kun olet ensimmäistä kertaa, aikuisten oikeasti vastuussa tällä ammattinimikkeellä. Vaikkakin koulua on kolme vuotta takana ja käytännön harjoittelua todella paljon tehtynä eri olosuhteissa, niin vaikeuskerroin kasvaa hurjasti kun ei olekaan sitä ohjaajaa neuvomassa ja auttamassa päätöksenteossa. Se on nyt kokeiltava omaa päätöksentekotaitoa, teoriatietoja sekä käytännön taitoja. Sen oman ammattini vaativien taitojen lisäksi tulisi osata kaikki muukin :D Olenkin tapani mukaan oppinut asioita kantapään kautta, esim. hälytykset on hyvä ottaa pois päältä ennen kuin avaat ovet (hävetti).

Mutta joo, laihdutuksen kannalta en tiedä vielä työn vaikutusta. Toisaalta jalat ovat nytkin kipeänä, kun on kiireisen päivän kieli vyön alla kipittänyt huonoissa terveyssandaaleissa, mutta olo on sen verran nuiva että ajatuskin ylimääräisesti liikunnasta aiheuttaa fyysistä kärsimystä. Ehkä energiaa riittää taas enemmän loppukesästä, kun on sisäistänyt työkuviot ja jalat taas tottunut tähän härdelliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti