Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Laiska ja saamaton

Kesä menee nihkeästi ja sateisesti eteenpäin, heinäkuukin jo kohta mennyt. Tuntuu, että kesästä ei ole päässyt nauttimaan yhtään. Melkein jo odotan talvea, tuntuu että tämä on ollut vain loputonta syksyä monta viikkoa.
Motivaatio laihdutukseen on heilahdellut, välillä tulee kauhia innostus ja puhti liikuntaan. Suurimman osan kesää tosin on tehnyt mieli haistattaa pitkät koko projektille ja alkaa vetämään sipsiä naamaan. Kun paino ei putoa niin kyllähän se rupeaa syömään naista. En ole nyt liikkunut kuin sen pakollisen n. puolen tunnin kävelyn töihin ja takaisin päivittäin.
Paino onkin noussut jonkin verran, ei onneksi paljoa, mutta kuitenkin. Tympii, mutta jotenkin sitä lohduttautuu sillä, että syksyllä alkaa taas uusi elämä. Paskat, ihan sama lonniminen jatkuu kuitenkin! Sitten alkaa stressi koulusta, tulee pitkiä luentoiltoja ja väsyttäviä harjoittelujaksoja.
No, jospa saisin nyt edes nämä "kesäkilot" pois syksyn aikana. Ehkä saisin aikaiseksi tänä vuonna vihdoin ilmoittautua johonkin jumppaan, johon olisi pakko raahautua pimeinä syysiltoina. Kyllä, siihen tähdätään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti