Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Rahan roisketta!

Nyt olen sitten ensimmäistä kertaa elämässäni käynyt IKEAssa. Olen nyt pettynyt! Odotin suunnatonta pytinkiä, johon eksyy, mutta ei tuo nyt kummonen ollut! Olihan siellä tavaraa, ja kyllä jotain pientä tuli ostettuakin, mutta ei ollut sellainen paikka kuin oletin. Muutenkin tuli käytyä kaupoilla, ja nyt on ostoskrapula. Ei olisi pitänyt. Noh, onneksi ei mitään hirmukallista tullut ostettua. Tosin kun nuo kaikki "halvat" ostokset laskee yhteen, niin kyllä siitä jonkinlainen summa kertyy.

Parisen viikkoa jo ollut sellanen tuntuma, että flunssaa olisi pukkaamassa. Jatkuvasti väsyttää, iltaisin kurkku tuntuu aralta ja korvat poksaa. Toisaalta tähän vuodenaikaan saattaa olla ihan allergiastakin johtuvaa. Ärsyttää vaan tämä jatkuva väsymys. Tulisi jo talvi!

Muuten on aika jänskät fiilikset. Tuleva työhaastattelu ahistaa, samoin harjoittelu. Odotan vain koko ajan, milloin ne on ohi. Ei oikein ole ollut energiaa liikkuakaan, syömisiin yritin nyt viikonloppuna keskittyä vähän paremmin. Perjantaina tein ylävartalotreeniä kotona, ja seuraavana päivänä tiesin tehneeni. Huhhuh, ehkä sitä venyttelyä voisi myös yrittää lisätä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti