Tässä sitä taas ollaan. Jokin aika sitten tajusin kuvia katsellessani miten paljon olen lihonut. Tiesin sen kyllä kiristävistä vaatteista, mutta jotenkin en halunnut sitä tiedostaa. Katsellessani kuvia itsestäni päätös elämänmuutoksesta tuli miltei itsestään. Järkytyin suorastaan, miten olin voinut päästää itseni huomaamatta siihen tilanteeseen, että ylipainoa on yli 20 kg.
Olen melkein koko elämäni ollut pyöreä. Lapsesta saakka olen saanut taistella kiloja vastaan, välillä ollut niin hyviä kuin huonoja aikoja. Pitkään normipainossa pysyin, mutta sitten aloitin seurustelun nykyisen kihlatun kanssa ja kaikkihan tietää miten siinä käy. Oli vaan niin paljon mukavampaa loikoilla sohvalla ja syödä karkkia toisen kainalossa kuin mennä salille tai tanssimaan.
Nyt olen jonkin aikaa sitten jo jättänyt ylimääräiset karkit ym. pois, mutta viikonloppuisin annan itselleni luvan herkutella. Olen lisännyt terveellisempiä vaihtoehtoja ruokavaliooni, ja se on jo tuottanutkin tulosta. Vielä on kuitenkin pudotettavaa ja itsehillinnässä parannettavaa. Tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti