Aiemmin valittelin sitä, että vaikka vaaka ilmoittaa yli 5 kg lähteneen, niin en tunne itseäni kevyemmäksi. Eilen kuitenkin olosuhteiden pakottamana menin etsimään itselleni hellemekkoa, ja ilokseni huomasin vaatekokoni pienenneen. Mekkojen sovittaminen on tietysti paljon armeliaampaa kuin esim. farkkujen (silkkaa painajaista). Mutta tästä sai taas motivaatiota jatkaa.
Farkuista sen verran, että minun malliselle ihmiselle on melkein mahdottomuus löytää sopivia farkkuja. Vyötärön ja reisien kohdalta pitää löytyä kokoa, kun taas lahkeen pituus tälläiselle persjalkaiselle täytyy olla suht lyhyt. Aina käy niin, että farkut ovat lahkeista liian pitkät, ja huonona ompelijana, käytän erilaisia patentteja niiden lyhentämiseen.
Kenen jalkaan muuten ne pienet pillifarkut oikein menee?! Itku meinaa päästä, jos eksyt katselemaan farkkuja miltei missä kaupassa tahansa. Vaihtoehtoina slim fit, skinny legs, super skinny legs yms. Jollain rekillä piilossa on sitten niitä strech-malleja, joissa vyötärö hipoo kainaloita ja mallia ei ole nimeksikään. Varmasti etsivä löytää, ja paremmin asiaan paneutumalla varmasti löytäisinkin itselleni sopivat farkut. Mutta minäkin haluan löytää housuni yhtä helposti kuin kokoa 32 oleva skinny legs!
Joskus ostin yhdet jegginsit, taisi olla kokoa 40-42. Ajattelin, notta joustavat sen verran, ettei kokoa isompaa tarvitse ottaa. Paskanmarjat. Yllätyksekseni housut eivät kinnanneet reisistä tai vyötäröltä, niin kuin yleensä, vaan pohkeista. Pohkeista! Ainoat ruumiinosat minussa, joissa on lihasta enemmän kuin läskiä. Kyllä nakersi.
Farkkumaailman mollaamisesta sydäntä lähellä olevaan asiaan, eli ruokaan. Eilen tosissaan kävimme ulkona syömässä, enkä jaksanut alkaa stressaamaan ja laskemaan mitään kaloreita. Huomasin kuitenkin ilokseni, että jotain on muuttunut ajatusmaailmassani. Limsan tai lonkeron sijasta tilasin jäävettä, ja jätin hampurilaisen sämpylä-osat vähemmällä syömiselle. Ranskalaiset veivät kuitenkin voiton, mutta en jaksa kokea omantunnontuskia. Kokonaisuus jäi kuitenkin minusta voiton puolelle! Tänään on luvassa rockailua ja alkoholia. Aion viikonloppuna nauttia kesästä, juomasta ja ruuasta. Maanantaina maksellaan sitten kalavelkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti