Uskalsin lauantaina käydä vaa'lla kolmen viikon tauon jälkeen. Tulos oli parempi kuin luulin: 71,1 kg. Eli kolmessa viikossa pudotusta oli tullut enemmän kuin pitkään aikaan. Luulin nimittäin painoni nousseen tämän harjoittelun ja asuntola-asumisen aikana, mutta näemmä ei. Tajusin myös sen, että jos paino jatkaa laskuaan vielä nämä viimeiset kolme viikkoa, niin saavutan sen maagisen -10 kg! Aika huippua!
Alun perin kesällä, kun virittelin tätä muutosta, ajattelin että tiputan 10 kg helposti syksyyn mennessä. Sitä oli niin täynnä tarmoa ja alussa paino putosikin vauhdilla. Tähän etanavauhtiin en aivan ollut varautunut, mutta parempi näin. Olemme luokkakaverin kanssa käyneet nyt kerran viikossa vesijuoksemassa kerrallaan n. 50 min. Se ei vedessä tunnu rankalle, mutta ensimmäisen kerran kun nousi altaasta meinasi jalat lähteä alta :D Olen kyllä kovasti tykästynyt! Ei näillä polviraakeilla lähdetä juoksemaan 50 min yhtä kyytiä. En ole varmaankaan ikinä juossut kuivalla maalla noin kauaa. Tätä täytyisi kyllä jatkaa kunhan kotio pääsee. Ainut vika on vaan se, että kotosalla ei ole ketään kaveria, jonka kanssa altaassa pörrätä ja juoruilla. Täytyy yrittää ilmeisesti tutustua sitten paikalliseen mummokantaan.
Muuten fiilis on syksyn mittaan entistä väsyneempi ja innottomampi. Odotan jo niin paljon talvea, lunta ja pakkasta. (Muistuttakaa sitten tästä kun valitan jossain vaiheessa ainaista kylmyyttä ja lunta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti