Taantumus iskee

Nojoo, en edes uskaltanut perjantaina puntarille. Turvotti ja liikuntaa ei tullut viime viikolla lähellekään niin paljon kuin normaalisti. Lisäksi syömisrytmit muuttui ym. kitinää ja natinaa. Harjoittelupaikka on asuntolan vieressä, ei tule hyötyliikuntaa. Harjoittelussa tulee jonkun verran käveltyä, mutta ei oikeasti nimeksikään jotta sitä voisi kutsua ruumiillisesti raskaaksi. Kävimme jonkin kerran (kelien salliessa) lenkillä sekä kerran uimassa. Siinä se. Ruokailua en hevin lähtenyt muuttamaan, joten oli vahva tunne painon lisääntymisestä. En uskaltanut kohdata totuutta vaan jätin iloisesti punnitsematta ja onnellisena nassutin viikonlopun kaikkea sontaa. Hurraa.

Pitäisi ja pitäisi, onhan se ihan omaa saamattomuutta. Voisi tehdä pidempiä lenkkejä. Voisi käydä kaksi kertaa viikossa uimassa. Voisi maksaa kuntosalista tämän kuuden viikon ajan. Mutta kun ei. Saa nähdä mitkä karmivat luvut pamahtaa jossain vaiheessa vaa'alle (kun siihen uskallan mennä). Olen rauhoittanut itseni ja soimaavan omatuntoni sillä, että keskityn nyt tähän harjoitteluun. On oikeasti väsyttävää olla skarppina ja opetella uutta asiaa käytännössä 8 tuntia päivässä, sitten harjoittelet sitä, sen jälkeen siirryt taas vähän vaativampaan juttuun. Toivottavasti nämä jäljellä olevat viisi viikkoa eivät täysin nollaa monen kuukauden työn tulosta! Pakko sen verran on nohevoitua ja saada paino edes pysymään samoissa lukemissa. Siitä on sitten hyvä jatkaa, kun pääsee taas takaisin kotikonnuille ja ilmaisen kuntosalin äärelle.

Asuntola-ahdistus

Tulin siis sunnuntai-iltana tänne asuntolaan, ja tarkoitus on majailla täällä tämän ensimmäisen harjoittelujakson ajan. Olen ennenkin asunut solussa, meitä oli silloin kaksi tyttöä samassa huoneessa, joten tämä nykyinen on siinä mielessä helpompi koska kaikilla on omat huoneet. Ilmeisesti sitä on jo tottunut liian helppoon ja hyvään kotona miehen kanssa asustelessa, koska alkujärkytys oli suuri :D
Jospa se tästä, kyllä sitä taas osaa ihan eri tavalla arvostaa omaa kotia, omaa vessaa ja suihkua. Että tällä viikolla pääpaino ei ole laihdutus, vaan selviäminen ja ajankuluttaminen ILMAN televisiota :o
Onneksi tässä mörskässä toimii sentään mokkula!!

Tuntojen vuodatusta ja painonlaskua

Pieni pelko persiissä nousin taas tänä aamuna vaa'alle. Paino on junnannut jo sen verran, että ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Yllätyin kuitenkin iloisesti: 72,4 kg! Lisäsin tällä viikolla hiukan liikuntaa, zumbasin kotona ja kävin salilla, sekä tietty normi kouluun ja takaisin-kävelyt. Syömisiä en muuttanut, tuntuu että jos kalorimäärää pienentäisi, niin ei jaksaisi mitään. Tämä on ihan hyvä, en ole pitkään aikaan kaloreita laskeskellut, mutta arvio n. 1000-1500 / päivä?

En tiedä, minulla ei riittäny kärsivällisyys päivittää syömisiäni kiloklubiin tai laskea ja miettiä  jokaista suupalaa. Koska kyse on ollut koko ajan enemmänkin elämänmuutoksesta kuin laihdutuskuurista, niin olen yrittänyt pitää mielessä sen, että tulen sitten syömään näin loppuelämäni. En halua kärsiä nälästä koko loppuelämääni, laskea  kaloreita ja elää riippuvaisena ohjelmasta, joka ilmoittaa palloilla miten syön.
Samasta syystä en ole lähtenyt kokeilemaan mitään Nutrilettia ym., koska ei pelkästään niillä yksinkertaisesti voi pitkää aikaa elää. Jossain vaiheessa todennäköisesti on palattava normiruokaan ja mitä sitten tapahtuu? Paino nousee? Painon lasku hidastuu? Sitten ärsyttää, aloitat uuden kuurin tai syöt pahaan oloon.

Toki kalorienlaskenta, kiloklubi ja Nutriletit ym. ovat älyttömän hyvä keino päästä alkuun painonpudotuksessa. Sain alussa paljon apua kiloklubista, opin syömään paremmin ja jättämään ne turhakkeet pois. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat koko ajan tiedostaa syömänsä ruuan kalorit, laskea ja kehittää näin ruokavaliotaan tarpeen mukaan. Minä haluan nähdä painonpudotukseeni niin vähän vaivaa kuin mahdollista (kuulostaa pahalle) sen takia, että jaksaisin jatkaa sitä ja lopulta, saavuttaessani toivottavasti tavoitepainoni, ylläpitää. Pelkään, että jos käytän hirveästi energiaa pelkkään syömiseni seurantaan ym. niin lopulta kyllästyn siihen ja lipsahdan takaisin vanhaan. Tarkoitukseni ei ole tällä purkauksellani puhua pahaa tai loukata ketään, haluan itse vain heti kättelyssä oppia sen oikean tavan, jotta ei tarvitse säätää. Enkä edes tiedä syönkö nytkään oikein, syönkö liikaa hiilareita, tarpeeksi kuitua ym. Tiedän vain, että tämä sopii minulle, minulla on enemmän energiaa kuin ennen, lihasmassa kasvaa ja turvotus on poissa.

Mutta se siitä, huonojen tapojeni mukaisesti aion taas herkutella viikonloppuna enkä suostu laskemaan kaloreita. Tätäkin voisin perustella ja puolustella, mutta en aio. Jos painoni laskee hitaasti, se on ongelma josta tietty jaksan purnata, mutta loppupeleissä olen vauhtiini ja saavutuksiini tyytyväinen. En ole mikään spartalainen, vaan sisimmässäni mukavuudenhaluinen löllykkä. Jaksan vetää arjen kovalla kurilla tietäen, että viikonloppuna saa rentoutua. Over and out.

Ei tuu mittään.

Nyt junnaa. Aamulla paino oli täysin sama kuin viime viikolla, eli 72,9 kg. Olin aika varma, että edes hitusen olisi pudonnut, mutta ei. Jotenkin tuntuu, että kroppa on jumissa. Jotain pitää muuttaa, joko syömistä tai lisätä vielä liikuntaa. Tormistautumista nyt kaivataan!
Ensi viikon kun vielä stressaa niin alkaa harjoittelu. Onneksi harkan kanssa yhtä aikaa ei mene mitään verkkokurssia ym. joten voi keskittyä aika hyvin pelkästään siihen käytäntöön. Tosin opparihan se keskeneräisenä aina väijyy taustalla. Kun minä sen opparin joskus saan valmiiksi, niin se on juhlapäivä! Silloin saa terveet elämäntavat jäädä ja astmaatikkona vetäsen vielä sikarin kaupan päälle!! Tähän se nykypäivän AMK opiskelijaparat ajaa :D

Kävin ostamassa kotimatkalla vaa'an lukemista huolimatta suklaa-banaanilastuja (<3) ja meinasin tuhota ne linja-automatkalla. Kiitos nam.

Hungry hungry hippo

Ugh. Viime viikon punnitustulos jäi päivittämättä. Ensimmäisen kerran tämän laihdutuksen aikana viime perjantaina tuli plussaa, eli paino oli 72,9 kg. Eihän se ollut kuin +400g, mutta sen pudottaminen vei kaksi viikkoa! Ja niin se vain hurahti takaisin parin päivän syöpöttelyn (ja juopottelun) takia. Tympii. 

Mutta eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Kaiken lisäksi meinaa flunssa iskeä, niin ei ole uskaltanut hirveästi liikkua. Koulumatkoja olen jonkin verran mennyt bussilla, mutta tänään uskaltauduin salille. Saa nähdä josko tuo kostautuu huomenna. 

Nyt on kyllä ollut koulun kanssa sellaista haipakkaa, että ei ole jaksamista ollut paljoa enää miettiä painonpudotusta. Täytyy vain syödä ja liikkua edes jotenkuten, ja toivoa ettei paino pääsisi nousemaan. Tiedän, olen laiska ja minulla on huono omatunto lykätessäni oman terveyteni taka-alalle, mutta olen kai liian velvollisuudentuntoinen ihminen. En osaa lykätä tehtävien palauttamista sovitun ajan yli, jättää kurssia roikkumaan ajan/ voimavarojen puuttuessa ym. Niinpä sitä painetaan apinanraivolla taas eteenpäin. Onneksi opinnäytetyön kohdalla asiat alkaa olla jo aika hyvällä tolalla, ja hetkeksi saa huokaista kun alkaa pitkä harjoittelujakso.