Tulkoon joulu!

Joulu tulla jollottaa, mutta joulumieli on vielä hakusessa. Valmistuttu on, sitä on jo jonkin verran juhlistettu (ihan sivistyneesti naukkaillen) ja tänään pitäisi aloittaa joulurumba. Bussi starttaa iltapäivällä ja matkustelu loppuu itse asiassa vasta tammikuun alussa :( En ole mikään matkailija-ihminen. Varsinkaan nyt, kun emme omista autoa ja kaikki välimatkat on taitettava joko talviystävällisellä VR:llä tai kylmissä linja-autoissa. Samalla täytyy toki raahata sen seitsemän säkkiä tavaraa edes takaisin. No, mutta matkailu avartaa.

Töitä ei ole, muuttoa ollaan jo hiukan jouduttu suunnittelemaan, koska työhakemukset on lähtenyt jo toiselle paikkakunnalle. Persiistä, mutta ei mahda mitään. Olen nyt vissiin ollut jokseenkin stressaantunut ja olen aina stressannut mahallani. Ehkä tämän johdosta tässä on muutaman viikon ajan ollut ellottavaa oloa eikä ruoka ole maistunut normaaliin tapaan. Siltikin tuntuu, että turvottaa. Äitini jo tästä riemastui kun kerroin, luulee rassukka jo tulevansa mummoksi. Sen pitäisi olla todellä epätodennäköistä, mutta ainahan se pieni mahdollisuuskin on. Tässä nyt kuitenkin odotellaan hetki ennen kuin lähden edes testaamaan, koska negatiivinen tulos on aina hiukan tympeä saada. Järjellä kun miettii, niin olen aika varma, etten voi olla raskaana. Sitten kun tätä asiaa alkaa pyöritellä päässään, niin kohta sitä jo suunnittelee lastenhuoneen väriä. Joten paras olla vielä järjen kannalla, kierto on ihan lopuillaan, joten jos ei viikkoon mitään muutosta ole tapahtunut niin ehkä sitten testin ostoon.

Tämä joulukuu on ollut kyllä aika vinkeä. Tässä on nyt tapahtunut vaikka mitä, ikään kuin elämän käännekohtia suuntaan jos toiseen. Isoja asioita on jouduttu miettimään, tekemään vaikeitakin päätöksiä. Jos tästä nyt vielä plussa tikkuun pärähtäisi, niin en tiedä miten päin olisi. Menisi nimittäin aiemmat päätökset uudelleen harkintaan ja kaikki muukin. Ei pieni päänuppi tälläisiä rysäyksiä kestä, hyvänen aika. Kaikesta huolimatta, yritämmä ottaa nämä seuraavat viikot rentoutumisen kannalta (ihan varmasti!), nauttia läheisten seurasta, hyvästä ruuasta sekä ottaa bussissa, junassa ja lentokoneessa istumiset elämysten kannalta (HAH!). Jos törmäätte jossain kyseisten kulkuneuvojen vaihtopisteessä laukkuja paiskovaan, kiroilevaan ja miestään sättivään, hiukan turvonneeseen nuoreen naiseen, se saattaa hyvinkin olla minä. Uskoisin kyllä, että kohtalotovereitakin saattaa olla liikenteessä. Hyvää joulua ja uutta vuotta 2013!

Oma näkemys

Jotta tämä blogi ei menisi ainaiseksi vinkumiseksi ja raivoamiseksi, ajattelin palata tähän olennaiseen, eli painonpudotukseen. Se on nyt junnannut ihan kohtalaisesti jonkin aikaa, johtuen ehkä voimavarojen puutteesta ja epämääräisestä siirtymävaiheesta.

Nykyistä painoa en tiedä, veikkaan sen olevan 70-73 kg välillä. Joka tapauksessa sitä on vielä 5-7 kg liikaa. Enemmänkin saa tippua, mutta tavoitteena on kuitenkin kiinteytyminen. Ongelmakohtia riittää, mutta varsinkin  vatsa ja kädet. Jalat on mulla ihan ok, toki sieltäkin ylimääräistä irtoaa. Takapuoleen olisi kiva saada muotoa, se kun meinaa olla lattana ja sivusuuntaan levinnyt :(

Olen monesti kironnut vartaloni mallia, joka tietenkin on verenperintönä tullut jostain äidin puolelta. Vatsa nimittäin ei ole kauniin pyöreä, vaan se on selkeästi jakautunut ylä.- ja alamakkaraan. Varsinkin tuo alapuoleinen röllykkä on ongelmakohta nro 1. Se ei jumalavita häviä mihinkään! Silloinkin kun painoin n. 60 kiloa, se törötti siinä. Veljilläni, jotka ovat normaalipainoisia ja lihaksikkaita, on tämä sama ongelma. Ei minua haittaisi sellainen pieni pyöreä maha, sellaisen kanssa kehtaisi pitää kireämpiäkin paitoja. Mutta oma keskivartalo on yksinkertaisesti niin ruman näköinen, että sen ilomielin verhoaa johonkin tunikaan.

(http://weheartit.com/entry/41592567/via/Saragunmarie)

Nyt on ihan pakko pikkuisen kuitenkin valittaa. Miten paljon voi ***** porata seinää ennen kuin loppuu reiän paikat!?! Tuota helvetinmoista jyrinää on kuunneltu aamusta asti! Ei sillä pitäis olla enää kohta mitä porata! Kyllä tässä nyt alkaa kaivata työtä jo siksi, ettei tartteis kuunnella kotona toisen remontointia.

Ei tule mittään...

Ei ole hyvä päivä tämä. Töitä ei löydy, joten varmaan tästä on ruettava suunnittelemaan muuttoa. Pahasti nyt sotkee joulu ja tuleva lomareissu tätä hanketta. Ei kerkeä käymään haastatteluissa ennen kuin tammikuussa. Ollaan nimittäin reissussa joulu ja uusi vuosi. 

Joululahjoista osa on vielä ostamatta, niin kuin aina. Pieni ärtymys kasvoi lahjakkaaseen v*tutukseen kun tuolla pyöri päivän niitä etsimässä. Muistin taas miksi inhoan shoppailemista.

Olen lisäksi todella huono hankkimaan joululahjoja ja varsinkin joulukortteja. Lahjana ovat joko todellä älyttömiä ja täysin tarpeettomia, tai sitten persoonattomia kynttilä-suklaa-koriste - härpäkettä. Jospa tämän joulun nyt saisi vain alta pois, yhtään ei ole joulumieltä eikä innostusta. 

Joulu tulee, en ole valmis!

Huomenna on perjantai. En oikein tiedä mitä mieltä olisin, toisaalta on kiva päästä viikonlopun viettoon mutta huominen on viimeinen työpäivä eikä jatkosta ole vieläkään tietoa :( Juttelin kuitenkin tämän työpaikan rekrystä päättävälle, ja minut ilmeisesti halutaan sinne töihin, mutta tarvetta tällä hetkellä uudelle työntekijälle ei ole. Tai sitten hän oli vain kohtelias.

Jalat ovat olleet kyllä pitkästä aikaa taas kovilla! Koko viikko on ollut aika haipakkaa, eikä istumaan ole joutanut. Asiaa ei auta tuo lumessa tarpominen, kun kävelytiet on aurattu ihan persiilleen. Sitten ootellaankin tämän talven toista kaatumista, kerran oon jo sen onnistunut tekemään. Onneksi silloin ei polvi ottanu nokkiinsa. Tuo mun ruppana polvi on kertaalleen avoleikkauksella korjattu, ja sen jälkeen se on remppaillut muutamaan otteeseen mm. kaatumisen jälkeen tai kolahdettuaan kovasti. Pitääkin koputtaa puuta, huomenna tietysti kolisee.

Painonpudotus jatkuu epämääräisesti, tämä viikko on ollut tosi hyvä. On tullut liikuttua ja syötyä hyvin. Ensi viikolla on taas vapaata, joten en tiedä miten käynee. Pitää ainakin alkaa valmistautumaan tuohon jouluun (nyt jo!) ostamalla muutamat lahjat ja pakkaamalla taas puolet maallisesta omaisuudestamme kapsäkkeihin. Joulu menee, niin kuin on mennyt jo kymmenisen vuotta, reissaamalla paikasta toiseen. Avioerolapsena et milloinkaan joudu matkustamaan niin nopeasti ja niin moneen paikkaan 3-5 päivän sisällä kuin niinä vaivaisina joulunpyhinä, kun  pitäisi "rauhoittua". Ei sillä, avioero oli meidän perheelle enemmänkin helpotus kuin katastrofi, mutta jouluna se meinaa aiheuttaa pientä stressiä. Kaikkien luona pitäisi käydä, unohtamatta ihkun puolisoni vanhempia ja molempia isovanhempia. Jospa viimeistään sitten kun (jos) joskus on omia lapsia, voidaan jäädä hyvällä omalla tunnolla kotiin ja odottaa vaihtoehtoisesti muita tulemaan meille.

Meni taas valittamisen puolelle. Yllätys sinänsä. Jostain syystä mies on monesti verrannut minua Mielensäpahoittaja-hahmoon. Saattaa siinä jotain perää olla.

Raah.

Oli taas aika palata arkeen. Kaksi työpäivää takana ja jaloissa tuntuu! Mutta olo on hyvä, koska on tullut liikuttua, syötyä fiksusti ja juotua tarpeeksi vettä. Samaa ei voi sanoa viime viikosta. Viikkoon mahtui sekä surua että iloa, ja jotenkin itsensä vahtaamisen antoi olla.

Näinpä on taas sulateltavaa, yhtään ei innosta ajatus myöskään lähestyvästä joulusta. Liikaa syömistä ja juomista, suklaata ja viiiniä (<3). Mutta vielä ei jaksa stressata joulusta, melkein kaikki lahjatkin on ostamatta. Kunhan tämän viikon työrupeaman saa ohitse, niin ensi viikolla alkaa jouluhäslinki. Huhhuh..

Syntyjä syviä

Hurjan hieno laihdutussuunnitelmani ontuu hieman. Tässä on nyt liikaa kaikkea, pikkujouluja ja juhlia, että syöminen menee miten sattuu. Flunssa alkaa olla onneksi jo paremmalla tolalla, joten eiköhän tästä kohta pääse liikkumaan.

Olen yrittänyt nauttia lomasta, mutta takaraivossa on jatkuvasti pieni stressi jatkosta. Olisi se nyt mukavampi lekotella tietäen pääsevänsä varmasti johonkin töihin tammikuussa. Mutta ei, kipristellään sitten. Jos sitä jotain varmuutta tulisi ennen joulua. Onneksi ensi viikolla pääsen sijaistamaan yhteen paikkaan, niin ei ihan kaikki unohdu.

Elämä näyttää taas nurjaa puoltaan, eräs läheinen on ollut sairaalahoidossa nyt jonkin aikaa, ja alkaa näyttämään huonolle. Sitä alkaa omat murheet pienestä ylipainosta tuntumaan pieniltä. Olen aika pessimistinen ihminen, minusta aina kun jotain hyvää tapahtuu, tapahtuu jotain pahaakin. Paskan määrä tässä maailmassa on vakio, se muistuttaa olemassa olostaan aina, kun meinaa mennä liian hyvin. Nyt on taas vähän sellainen fiilis ja lisäksi liikaa aikaa ajatella. En ole pitkään aikaan pitänyt pitkää, tervettä elämää itsestään selvyytenä. On jotenkin surullista, että aika pienestä pitäen olen tiedostanut elämän haurauden ja epätietoisuuden omasta ja läheisten elämästä. Meidän suvussa on moni kuollut nuorena, yllättäen tai pitkään sairastaen. Nykyisessä ammatissa olen myös nähnyt monia minua nuorempia henkilöitä, jotka ovat parantumattomasti sairaita. Älkää nyt ajatelko, että minä jatkuvasti tälläisia mietin. Ei polla kestäisi hautoa tällaisia ajatuksia jatkuvasti. Nyt vaan on joutunut taas valmistautumaan menetykseen, joten asiat pyörii mielessä. Pahoittelen, jos latistin jonkun fiilistä. Onneksi itse huomasin viikonloppuna, että rakkaiden ystävien seura pyyhkii raskaimmatkin ajatukset hetkeksi pois <3 On sitä hyvääkin tasapainottamassa tätä elämää. Toisaalta osaa arvostaa niitä elämän pieniä hyviä hetkiä enemmän, kun ei pidä niitä itsestään selvänä.

Ei auta itku markkinoilla, se on ryhdistäydyttävä ja alettava siivoamaan. Se on taas heittäydyttävä arkielämään.