Back in business

Aamun virallinen punnitus kertoi 400g:n pudotuksesta. Ei paha, ei paha ollenkaan. Pienoisen hidastumisen jälkeen tuokin tulos ilahdutti. Aloin laskeskelemaan, miten kauan tällä vauhdilla kestää päästä alle 70 kg:n, ja se aika tuntui hirveän pitkältä. Järjellä ymmärrän, että tuo vauhti on hyvä ja tuloksia ei yksinkertaisesti voi tulla tuosta vain. Silti olen kärsimätön, haluaisin jo olla  normaalipainossa. Todennäköisesti siihen menee n. 10 kk, jos siihen ikinä pääsenkään.

Koulun alkaminen lähestyy, ja pienoisesti huolestuttaa, miten painonpudotukselle käy. Täytyy vain lisätä kouluruokailussa salaatin määrää lautasella ja pienentää muun ruuan osuutta. Meillä on paljon pitkiä päiviä, jolloin yleensä ainoa ruoka on se kouluruoka. Täytyy vain oppia ottamaan vaikka hedelmiä mukaan, jotka säilyvät repussa.

Mielialanvaihtelut, mitä ne on?

Alkuviikon masistelujen jälkeen olo on taas mitä mainioin. Miten tässä näin kävi? Tietysti hyvä asia, ei kukaan jaksa valittaa koko ajan. Turvotus on hävinnyt, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että painoakin on saattanut taas lähteä. Huomenna olisi virallinen punnitus, joten jää nähtäväksi mikä vaa'an lukema loppupeleissä on.

Alan olla sinut myös astmalääkitys-järjestelynkin kanssa. Asioille ei vain voi mitään, ja olo on nyt parempi kuin pitkään aikaan. Hengitys ei vingu eikä rohise, ja aamulla ei tarvitse yskiä enää niin paljon. Se on metka tunne, kun saa melkein koko hengityskapasiteetin käyttöön!

Lähestyvä viikonloppu myös virkistää. Tiedossa on taas festarointia, nyt kahden päivän edestä. Toisin sanoen alkoholia, festariruokaa ja krapularuokaa. Vähän hirvitti ajatus rappiollisesta elämästä, mutta ajattelin kuitenkin ottaa kesästä kaiken irti. Minulla on lomaa vain viikonloput + ruhtinaalliset kaksi päivää ennen koulun alkua. Kaikki vapaa-aika on hyödynnettävä itselle hyväksi koetuin keinoin. Olkoon se nyt rellestystä ja rokkia.

Vanhentumisen huomaa nykyään hyvin festarikäyttäytymisestä. Aiemmin oli ihan sama missä nukuit, nykyään haluat mieluiten omaan sänkyyn yöksi. Aiemmin oli yksi lysti, jos rahaa ei riittänyt kuin pääsylippuun, kuka nyt ruoalla mitään tekee? Nykyään pitää melkein omat eväät viedä, jotta varmasti saa jotain hyvää syötävää, jos makkaraperunat ällöttää. Festarijuomat ovat myös vaihtuneet; taskulämmintä kaljaa, halpaa viinalekaa tai tuntemattomien juomien ruinausta omien loputtua ei tule enää niin harrastettua. Toki taskulämmin kalja kuuluu festarielämään :)
Ehkä olen viisastunut, kasvanut ja oppinut virheistäni. Ehkä.

Summer in the city

Tämä kuumuus alkaa verottamaan jo melkoisesti. Vaikkakin olen siistissä sisätyössä, ramppaan neljän kerroksen väliä jatkuvasti. Laihdutusta silmällä pitäen se on ihan hyvä, valitsen melkein aina portaat hissin sijasta. Toisalta hikoilen kuin mikäkin, sisällä on paikoin n. 30 astetta lämmintä. Työpäivän aikana saattaa hyvinkin mennä yli 2 l nestettä.

Laihdutukseni sai taas motivaatiota äskettäin. Olen pienestä asti sairastanut astmaa & allergiaa. Astmalääkkeet sain jättää pois teini-ikäisenä, joten hetkeen en ole lääkettä tarvinnut. Ajattelinkin, että lääkityksen tarvitsisin aloittaa uudestaan vasta keski-ikäisenä. Toisin kävi, epämääräisten hengenahdistuksien jälkeen spirometria kertoi karua kieltään. Jälleen astmalääkitys aamuin ja illoin.

Parhaiten jokavuotisista astmakontrolleista pienenä on jäänyt mieleen hoitajien ja lääkäreiden ainainen valitus painosta. Miltei joka kerralla pahoitin mieleni, olin ylipainoinen. Tiedän, että he tekivät työtään, ja asian ilmituominen ja neuvominen kuuluu asiaan, mutta inhosin kontrolleja. Tiesin heidän valittavan asiasta, kukin omalla tyylillään. Viimeisillä kontrollikäynneillä yllätin heidät, aloitettuani yläasteella säännöllisen liikuntaharrastuksen olinkin siirtynyt normaalipainoisten kastiin! Muistan heidän ilahtuneet ilmeensä ja tunsin onnistuneeni. Ei mennyt montakaan vuotta ja sain lopettaa astmalääkityksen kokonaan.

Tiedän, että painonpudotus ei paranna astmaa, ehkä hieman helpottaa. Jotenkin haluan nyt entistä enemmän laihtua normaalipainoiseksi, ehkä välttääkseni ikävät kontrollikäynnit, tai sitten kuvittelen pääseväni vielä joskus eroon inhaloitavista lääkkeistä.

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee

Paluu arkeen on taas koittanut. Viikonlopun turvotus näkyi taas eilen, taisi naisten vaivoillakin olla oma osuutensa. Mieli oli maassa ja tunsin itseni niin isoksi, että hävetti. Tämän takia eilisen syömiset menivätkin todella hyvin, ja tänään olo tuntuu jo taas kevyemmältä. Ainakin turvotus on hävinnyt.

Mietin eilen myös syntyjä syviä. Koko tämän laihdutus-urakan ajan olen ajatellut tekeväni tämän vain minua itseäni varten. Jotta voisin aamulla pukeutua kouluun tai töihin ilman vaaterallia, kun mikään ei tunnu hyvältä päällä ja näytät joka koltussa hylkeeltä. Painonnousu on vaikuttanut itsetuntooni ja haluan taas tuntea itseni hyväksi kehossani.

Viikonloppuna näin myös entisiä luokkakavereitani, osaa heistä en ollut nähnyt moniin vuosiin. Silloin olin onnessani edes tästä viiden kilon pudotuksesta. Tiesin, että olen lihavampi kuin kouluaikoina, mutta en sentään niin lihava kuin pari kuukautta sitten. Miksi heidän mielipiteillään on mitään väliä? Näen suurinta osaa heistä ehkä kerran vuodessa. Ehkä syynä on se, että minua on painoni vuoksi kiusattu yläasteella. Muistan miltä tuntui nähdä entinen kiusaajani joskus baarissa, kun olin laihtunut n. 20 kg, seurustelin ja olin onnellinen. Se oli hyvä tunne :) Pystyin näyttämään, että yrityksistään huolimatta he eivät olleet minua murtaneet! Nyt kun ikää on jo enemmän ja elämäni on toisenlaista, näitä tunteita ei edes muista. Paluu kotiseudulle tuo ne kuitenkin mieleen ja silloin toivoisin olevani upea ja kaunis, jos entiset kiusaajani sattuisivat paikalle.

Farkkupatoutumia ja onnistumisia

Aiemmin valittelin sitä, että vaikka vaaka ilmoittaa yli 5 kg lähteneen, niin en tunne itseäni kevyemmäksi. Eilen kuitenkin olosuhteiden pakottamana menin etsimään itselleni hellemekkoa, ja ilokseni huomasin vaatekokoni pienenneen. Mekkojen sovittaminen on tietysti paljon armeliaampaa kuin esim. farkkujen (silkkaa painajaista). Mutta tästä sai taas motivaatiota jatkaa.

Farkuista sen verran, että minun malliselle ihmiselle on melkein mahdottomuus löytää sopivia farkkuja. Vyötärön ja reisien kohdalta pitää löytyä kokoa, kun taas lahkeen pituus tälläiselle persjalkaiselle täytyy olla suht lyhyt. Aina käy niin, että farkut ovat lahkeista liian pitkät, ja huonona ompelijana, käytän erilaisia patentteja niiden lyhentämiseen.

Kenen jalkaan muuten ne pienet pillifarkut oikein menee?! Itku meinaa päästä, jos eksyt katselemaan farkkuja miltei missä kaupassa tahansa. Vaihtoehtoina slim fit, skinny legs, super skinny legs yms. Jollain rekillä piilossa on sitten niitä strech-malleja, joissa vyötärö hipoo kainaloita ja mallia ei ole nimeksikään. Varmasti etsivä löytää, ja paremmin asiaan paneutumalla varmasti löytäisinkin itselleni sopivat farkut. Mutta minäkin haluan löytää housuni yhtä helposti kuin kokoa 32 oleva skinny legs!

 Joskus ostin yhdet jegginsit, taisi olla kokoa 40-42. Ajattelin, notta joustavat sen verran, ettei kokoa isompaa tarvitse ottaa. Paskanmarjat. Yllätyksekseni housut eivät kinnanneet reisistä tai vyötäröltä, niin kuin yleensä, vaan pohkeista. Pohkeista! Ainoat ruumiinosat minussa, joissa on lihasta enemmän kuin läskiä. Kyllä nakersi.

Farkkumaailman mollaamisesta sydäntä lähellä olevaan asiaan, eli ruokaan. Eilen tosissaan kävimme ulkona syömässä, enkä jaksanut alkaa stressaamaan ja laskemaan mitään kaloreita. Huomasin kuitenkin ilokseni, että jotain on  muuttunut ajatusmaailmassani. Limsan tai lonkeron sijasta tilasin jäävettä, ja jätin hampurilaisen sämpylä-osat vähemmällä syömiselle. Ranskalaiset veivät kuitenkin voiton, mutta en jaksa kokea omantunnontuskia. Kokonaisuus jäi kuitenkin minusta voiton puolelle! Tänään on luvassa rockailua ja alkoholia. Aion viikonloppuna nauttia kesästä, juomasta ja ruuasta. Maanantaina maksellaan sitten kalavelkoja.

Jotain punaista ja makeaa

Kävin aamulla puntarilla. Paino on täysin sama kuin viikko sitten! 74,4 kg. Aavistelin kyllä, että paljoa ei ole tälläkään viikolla lähtenyt, mutta että ei yhtään? Noh, onneksi ei sentään lisää painoa tullut. Yritän selitellä itselleni, että kuukautiskierron vaihe vaan on aiheuttanut turvotusta. Yeah, right.

Tällä viikolla syöminen on ollut ihan ok, ylimääräistä liikuntaa ei ole työmatkojen ohella tullut harrastettua. Toisaalta on niin pirun hiostavaa koko ajan, että hikoaa niilläkin matkoilla enemmän kuin tarpeeksi. Tänään lähdetään vielä miehen kanssa ulos syömään  ja sen jälkeen elokuviin. En jaksa tänään stressata syömisistä, onhan sentään juhlapäivä meille. Lisäksi huomenna lähdetään pienimuotoisille festareille, joilla tunnetusti alkomahoolia kuluu. Tämä kostautuu kyllä, mutta ensi viikolla pitää yrittää liikkua senkin edestä. Ei yrittää, vaan liikkua. Oikeasti.

Jäätelökesä

Kesä on siinä mielessä huonoa aikaa laihdutukselle, koska houkutuksia on liian paljon! Pehmikset, terassit, grillaus, festarit jne. Onneksi (?) olen koko kesän töissä, joten viikolla syöminen on suht inhimillistä, mutta viikonloput meneekin yleensä överiksi. Viikolla on niin samat rutiinit, että itsekuri pysyy. Ajattelin, ja olen edelleen sitä mieltä, että minulla on yksi "karkkipäivä", jolloin saan syödä ja juoda miten huvittaa. Yleensä vain käy niin, että vedän perjantai-illasta sunnuntai-iltaan niin paljon ruokaa kuin vain kykenen :D Kun on antanut itselleen luvan repsahtaa, niin antaa mennä vaan kun on alamäki.

En kuitenkaan ole hirveitä morkkiksia viikonlopuista jaksanut tuntea. Paino on kuitenkin koko ajan mennyt alaspäin. Alussa painoa lähti paljonkin lyhyessä ajassa. Nyt paino tuntuu putoavan hitaasti, mutta tiedän sen tulevan vain entistä vaikeammaksi, mitä enemmän pudottaa.

Vaikka painoa on pudonnut, ja läheisetkin ovat asian huomanneet, en silti itse tunnu huomaavan muutosta. Tunnen itseni vieläkin samankokoiseksi ja -näköiseksi kuin ennen painon pudotusta. Olen näköjään hyvin taitava huijaamaan itseäni. Joko en tajua miten olen lihonut tai laihtunut. Päässäni on joku jumiutunut kuva itsestäni ja sen kuvan päivitys ei toimi automaattisesti. Pitää varmaan alkaa ottaa kuvia itsestäni, kameran läpi karu todellisuus yleensä paljastuu.

Tässä sitä taas ollaan. Jokin aika sitten tajusin kuvia katsellessani miten paljon olen lihonut. Tiesin sen kyllä kiristävistä vaatteista, mutta jotenkin en halunnut sitä tiedostaa. Katsellessani kuvia itsestäni päätös elämänmuutoksesta tuli miltei itsestään. Järkytyin suorastaan, miten olin voinut päästää itseni huomaamatta siihen tilanteeseen, että ylipainoa on yli 20 kg.

Olen melkein koko elämäni ollut pyöreä. Lapsesta saakka olen saanut taistella kiloja vastaan, välillä ollut niin hyviä kuin huonoja aikoja. Pitkään normipainossa pysyin, mutta sitten aloitin seurustelun nykyisen kihlatun kanssa ja kaikkihan tietää miten siinä käy. Oli vaan niin paljon mukavampaa loikoilla sohvalla ja syödä karkkia toisen kainalossa kuin mennä salille tai tanssimaan.

Nyt olen jonkin aikaa sitten jo jättänyt ylimääräiset karkit ym. pois, mutta viikonloppuisin annan itselleni luvan herkutella. Olen lisännyt terveellisempiä vaihtoehtoja ruokavaliooni, ja se on jo tuottanutkin tulosta. Vielä on kuitenkin pudotettavaa ja itsehillinnässä parannettavaa. Tästä se lähtee!