Tylsä arki

Aika hiljasta on ollut, en ole pariin viikkoon taas käynyt ollenkaan vaa'alla. Ehkäpä tänä viikonloppuna voisin uskaltautua. Oon yleensäkin hyvä rutinoitumaan, joten mikään liikkumisessani tai syömistavoissani ei ole heilahtanut viime näkemältä. (Olen ehkä tylsimpiä laihdutusbloggaajia ikinä). 

Ilahdutti viime viikonloppuna läheiseni kommentti "Sinä olet TAAS laihtunut!". Näimmehän vasta parisen viikkoa sitten. Joten toivo on korkealla pudotuksen suhteen. Toisaalta on ollut ihanaa käydä näin harvennetusti vaa'alla. Ajatukset eivät pyöri niin paljoa päivittäin laihdutuksen ympärillä, vaan tästä ruokavaliosta ja -rytmistä sekä liikkumisesta on tullut jo aika arkipäiväinen juttu. Tähän minä aikaisemmin pyrin, nyt on ylläpidon aika. 

Näin syksyn pimeydessä ja kylmyydessä meinaa tuo liikkuminen tuntua jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta. Ja nälkä on, jatkuvasti. Mieluiten söisin suklaata tällä hetkellä. Mutta ei, lenkille se on lähdettävä. Tulisi edes sitä  lunta! Tämä jatkuva vesisade ja synkkyys masentaa kenet tahansa. 

Uuden harrastuksen ihanuutta

Uskalsin lauantaina käydä vaa'lla kolmen viikon tauon jälkeen. Tulos oli parempi kuin luulin: 71,1 kg. Eli kolmessa viikossa pudotusta oli tullut enemmän kuin pitkään aikaan. Luulin nimittäin painoni nousseen tämän harjoittelun ja asuntola-asumisen aikana, mutta näemmä ei. Tajusin myös sen, että jos paino jatkaa laskuaan vielä nämä viimeiset kolme viikkoa, niin saavutan sen maagisen -10 kg! Aika huippua!

Alun perin kesällä, kun virittelin tätä muutosta, ajattelin että tiputan 10 kg helposti syksyyn mennessä. Sitä oli niin täynnä tarmoa ja alussa paino putosikin vauhdilla. Tähän etanavauhtiin en aivan ollut varautunut, mutta parempi näin. Olemme luokkakaverin kanssa käyneet nyt kerran viikossa vesijuoksemassa kerrallaan n. 50 min. Se ei vedessä tunnu rankalle, mutta ensimmäisen kerran kun nousi altaasta meinasi jalat lähteä alta :D Olen kyllä kovasti tykästynyt! Ei näillä polviraakeilla lähdetä juoksemaan 50 min yhtä kyytiä. En ole varmaankaan ikinä juossut kuivalla maalla noin kauaa. Tätä täytyisi kyllä jatkaa kunhan kotio pääsee. Ainut vika on vaan se, että kotosalla ei ole ketään kaveria, jonka kanssa altaassa pörrätä ja juoruilla. Täytyy yrittää ilmeisesti tutustua sitten paikalliseen mummokantaan.

Muuten fiilis on syksyn mittaan entistä väsyneempi ja innottomampi. Odotan jo niin paljon talvea, lunta ja pakkasta. (Muistuttakaa sitten tästä kun valitan jossain vaiheessa ainaista kylmyyttä ja lunta.)