LOMA!

Ihana joululoma tuli vihdoin ja viimein! Tuo pitkä harjoittelujakso veti aika piippuun, eri asia jos voisit olla koko ajan samassa paikassa, samojen ihmisten  ja laitteiden parissa. Jakson loppuvaiheessa paikka vaihtui kuitenkin viikon välein ja ohjaaja miltei joka päivä. Noh, nyt lepiä, koska tammikuussa alkaa taas seuraavat 12 viikkoa samaa rumbaa.

En ole jaksanut keskittyä aktiivisesti painonpudotukseen, mutta olen ihan perushyötyliikunnalla ja normisyömisellä jatkuvasti tiputtanut painoa. En huimasti, mutta kumminkin. Eilen vaaka näytti 69,4 kg. Kymmenen kilon pudottaminen oli todella hyvä kannustin, nyt kun paino on tippunut todella hitaasti, tuntuu että sitä junnaa paikoillaan. Mutta onneksi ei, 10 kilon pudottaminen vei noin 9 kk ja seuraavat kilot vievät vielä kauemmin.

Vielä kun saisi itsensä aktiivisemmaksi liikkumaan. En ole käynyt kuntosalilla, en vesijuoksemassa, en ole tanssinut enkä zumbannut. Minä vain olen ja yritän suoriutua koulusta ja kodinhoidosta. Nyt alkaa tuntua, että ehkä saisin enemmän energiaa, jos harrastaisin enemmän liikuntaa tuon pakollisen paikasta paikkaan kävelyn lisäksi. Kynnys lähteä vain on noussut ja noussut. Jospa tuossa keväämmällä valoistumisen myöta jaksaisi enemmän panostaa monipuolisempaan liikuntaan.

Joulun tulo aiheuttaa taas totuttua syömisstressiä. Syötyä tulee aina liikaa ja se kuuluu jouluun, mutta juuri kun olen päässyt tuon 70 kilon alle, en haluaisi sitä enää ylittää. Tiedän, että jouluinen turvotus varmasti parissa viikossa (?) lähtee, mutta pienoinenkin takapakki aina alkaa ahdistaa. Sitä on vissiin suojeltava itseään totuudelta ja käytävä vaa'alla vasta helmikuussa :)

Tadaa!

Jumalavita! Aamulla rävähti puntariin lukema 69,6 kg! En ollut oikein varma oliko pudotusta tullut, mutta olihan sitä! Puoli kiloa lähtenyt kahdessa viikossa, ei mikään supervauhti mutta olen tyytyväinen. Tällä hetkellä laihduttaminen on ehkä viimeinen asia, jota jaksaisin stressata, niin oli mukava huomata painon putoavan sitä enempää miettimättä. Tämä pimeys ja pitkä harjoittelujakso alkavat vaatia veronsa. Aina väsyttää ja on nälkä. En ole harjoittelupäivien jälkeen jaksanut tehdä muuta kuin maata sohvalla. Onneksi tulee nyt taas tuota hyötyliikuntaa työmatkoista, iltaisin minua ei saa kirveelläkään ulos.

Olen nyt virallisesti 10 kiloa kevyempi, mutta urakka jatkuu vielä. Tästä kun saisi edes viisi kiloa vielä pois niin alkaisin olla tyytyväinen. Tällä tahdilla saavutan sen ehkä juhannukseen mennessä :D Tänään aion turmiollisesti juhlistaa painonpudotusta syömällä. Hyvä katsoa televisiosta Hurjaa painonpudotusta ja syödä suklaata :)

Jumeja ja kolotusta

Vielä ei menty tuon 70 kg alle, tämän päivän tulos 70,3 kg. Kerkesin tätä jo hehkuttaa aiemmin, mutta jospa siihen pääsisi jo ensi viikolla. Olen miettinyt nyt tosissani, olenko aiemmin oikeasti vetänyt liian tiukalle tuon liikunta-ruoka-suhteen? Kun painonpudotus oli "aktiivisimmillaan" putosi ehkä n. 200g/viikko, jos sitäkään. Nyt olen löysäillyt enemmän, koska hyötyliikunta kävelyn muodossa on olosuhteista johtuen vähentynyt, ja paino tippuukin himpun verran nopeammin. Ensi viikosta lähtien palaan normielämään, ja kävelyä alkaa tulla taas roppakaupalla enemmän, joten olen hiukan miettinyt pitäsikö sitä sitten syödäkin enemmän. Kuulostaisihan se hirmu kivalle, mutta oikeasti tuntuu aika pelottavalta ajatukselta. Mitä uskallan lisätä? Enemmän proteiinia, vaiko muuttaa ruokarytmiä vielä tiheämmäksi, mutta pienentää vielä ateriakokoa? Jaa-a, kokeilemallahan se selviää. Kunhan nyt näkee, onko tässä mitään perää. Eiköhän sitä parin viikon päästä huomaa hiihteleekö menemään liian niukilla kaloreilla.

Yksi asia ainakin mitä minun tulisi lisätä on venyttely. Olen luonnostani aika notkea, joten en osaa mieltää venyttelyä luonnollisena osana liikuntaa. Ainakaan siihen asti, kunnes kiristää, pakottaa ja turvottaa. Pohkeet ovat se ainainen murheenkryyni, ja huomasin taas venyttelyn jääneen kun piti tankata sekä Buranaa että Voltarenia, jotta sai unta. Tästä taas hieman viisastuneena olenkin yrittänyt venytellä tasaisesti koko kroppaa, mutta ongelma on se, että se on ihan pirun tylsää! Oikeasti! Venyttely on sellainen välttämätön paha, jota pitäisi muistaa tehdä aina silloin tällöin. Vähän niin kuin hammaslääkärissä käynti. Eikai se auta kuin kohdata pelkonsa (ja pohkeensa) ja alkaa venyttelemään, jottei nyt ihan mene virheasentoon koko akka.

Tylsä arki

Aika hiljasta on ollut, en ole pariin viikkoon taas käynyt ollenkaan vaa'alla. Ehkäpä tänä viikonloppuna voisin uskaltautua. Oon yleensäkin hyvä rutinoitumaan, joten mikään liikkumisessani tai syömistavoissani ei ole heilahtanut viime näkemältä. (Olen ehkä tylsimpiä laihdutusbloggaajia ikinä). 

Ilahdutti viime viikonloppuna läheiseni kommentti "Sinä olet TAAS laihtunut!". Näimmehän vasta parisen viikkoa sitten. Joten toivo on korkealla pudotuksen suhteen. Toisaalta on ollut ihanaa käydä näin harvennetusti vaa'alla. Ajatukset eivät pyöri niin paljoa päivittäin laihdutuksen ympärillä, vaan tästä ruokavaliosta ja -rytmistä sekä liikkumisesta on tullut jo aika arkipäiväinen juttu. Tähän minä aikaisemmin pyrin, nyt on ylläpidon aika. 

Näin syksyn pimeydessä ja kylmyydessä meinaa tuo liikkuminen tuntua jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta. Ja nälkä on, jatkuvasti. Mieluiten söisin suklaata tällä hetkellä. Mutta ei, lenkille se on lähdettävä. Tulisi edes sitä  lunta! Tämä jatkuva vesisade ja synkkyys masentaa kenet tahansa. 

Uuden harrastuksen ihanuutta

Uskalsin lauantaina käydä vaa'lla kolmen viikon tauon jälkeen. Tulos oli parempi kuin luulin: 71,1 kg. Eli kolmessa viikossa pudotusta oli tullut enemmän kuin pitkään aikaan. Luulin nimittäin painoni nousseen tämän harjoittelun ja asuntola-asumisen aikana, mutta näemmä ei. Tajusin myös sen, että jos paino jatkaa laskuaan vielä nämä viimeiset kolme viikkoa, niin saavutan sen maagisen -10 kg! Aika huippua!

Alun perin kesällä, kun virittelin tätä muutosta, ajattelin että tiputan 10 kg helposti syksyyn mennessä. Sitä oli niin täynnä tarmoa ja alussa paino putosikin vauhdilla. Tähän etanavauhtiin en aivan ollut varautunut, mutta parempi näin. Olemme luokkakaverin kanssa käyneet nyt kerran viikossa vesijuoksemassa kerrallaan n. 50 min. Se ei vedessä tunnu rankalle, mutta ensimmäisen kerran kun nousi altaasta meinasi jalat lähteä alta :D Olen kyllä kovasti tykästynyt! Ei näillä polviraakeilla lähdetä juoksemaan 50 min yhtä kyytiä. En ole varmaankaan ikinä juossut kuivalla maalla noin kauaa. Tätä täytyisi kyllä jatkaa kunhan kotio pääsee. Ainut vika on vaan se, että kotosalla ei ole ketään kaveria, jonka kanssa altaassa pörrätä ja juoruilla. Täytyy yrittää ilmeisesti tutustua sitten paikalliseen mummokantaan.

Muuten fiilis on syksyn mittaan entistä väsyneempi ja innottomampi. Odotan jo niin paljon talvea, lunta ja pakkasta. (Muistuttakaa sitten tästä kun valitan jossain vaiheessa ainaista kylmyyttä ja lunta.)

Taantumus iskee

Nojoo, en edes uskaltanut perjantaina puntarille. Turvotti ja liikuntaa ei tullut viime viikolla lähellekään niin paljon kuin normaalisti. Lisäksi syömisrytmit muuttui ym. kitinää ja natinaa. Harjoittelupaikka on asuntolan vieressä, ei tule hyötyliikuntaa. Harjoittelussa tulee jonkun verran käveltyä, mutta ei oikeasti nimeksikään jotta sitä voisi kutsua ruumiillisesti raskaaksi. Kävimme jonkin kerran (kelien salliessa) lenkillä sekä kerran uimassa. Siinä se. Ruokailua en hevin lähtenyt muuttamaan, joten oli vahva tunne painon lisääntymisestä. En uskaltanut kohdata totuutta vaan jätin iloisesti punnitsematta ja onnellisena nassutin viikonlopun kaikkea sontaa. Hurraa.

Pitäisi ja pitäisi, onhan se ihan omaa saamattomuutta. Voisi tehdä pidempiä lenkkejä. Voisi käydä kaksi kertaa viikossa uimassa. Voisi maksaa kuntosalista tämän kuuden viikon ajan. Mutta kun ei. Saa nähdä mitkä karmivat luvut pamahtaa jossain vaiheessa vaa'alle (kun siihen uskallan mennä). Olen rauhoittanut itseni ja soimaavan omatuntoni sillä, että keskityn nyt tähän harjoitteluun. On oikeasti väsyttävää olla skarppina ja opetella uutta asiaa käytännössä 8 tuntia päivässä, sitten harjoittelet sitä, sen jälkeen siirryt taas vähän vaativampaan juttuun. Toivottavasti nämä jäljellä olevat viisi viikkoa eivät täysin nollaa monen kuukauden työn tulosta! Pakko sen verran on nohevoitua ja saada paino edes pysymään samoissa lukemissa. Siitä on sitten hyvä jatkaa, kun pääsee taas takaisin kotikonnuille ja ilmaisen kuntosalin äärelle.

Asuntola-ahdistus

Tulin siis sunnuntai-iltana tänne asuntolaan, ja tarkoitus on majailla täällä tämän ensimmäisen harjoittelujakson ajan. Olen ennenkin asunut solussa, meitä oli silloin kaksi tyttöä samassa huoneessa, joten tämä nykyinen on siinä mielessä helpompi koska kaikilla on omat huoneet. Ilmeisesti sitä on jo tottunut liian helppoon ja hyvään kotona miehen kanssa asustelessa, koska alkujärkytys oli suuri :D
Jospa se tästä, kyllä sitä taas osaa ihan eri tavalla arvostaa omaa kotia, omaa vessaa ja suihkua. Että tällä viikolla pääpaino ei ole laihdutus, vaan selviäminen ja ajankuluttaminen ILMAN televisiota :o
Onneksi tässä mörskässä toimii sentään mokkula!!

Tuntojen vuodatusta ja painonlaskua

Pieni pelko persiissä nousin taas tänä aamuna vaa'alle. Paino on junnannut jo sen verran, että ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Yllätyin kuitenkin iloisesti: 72,4 kg! Lisäsin tällä viikolla hiukan liikuntaa, zumbasin kotona ja kävin salilla, sekä tietty normi kouluun ja takaisin-kävelyt. Syömisiä en muuttanut, tuntuu että jos kalorimäärää pienentäisi, niin ei jaksaisi mitään. Tämä on ihan hyvä, en ole pitkään aikaan kaloreita laskeskellut, mutta arvio n. 1000-1500 / päivä?

En tiedä, minulla ei riittäny kärsivällisyys päivittää syömisiäni kiloklubiin tai laskea ja miettiä  jokaista suupalaa. Koska kyse on ollut koko ajan enemmänkin elämänmuutoksesta kuin laihdutuskuurista, niin olen yrittänyt pitää mielessä sen, että tulen sitten syömään näin loppuelämäni. En halua kärsiä nälästä koko loppuelämääni, laskea  kaloreita ja elää riippuvaisena ohjelmasta, joka ilmoittaa palloilla miten syön.
Samasta syystä en ole lähtenyt kokeilemaan mitään Nutrilettia ym., koska ei pelkästään niillä yksinkertaisesti voi pitkää aikaa elää. Jossain vaiheessa todennäköisesti on palattava normiruokaan ja mitä sitten tapahtuu? Paino nousee? Painon lasku hidastuu? Sitten ärsyttää, aloitat uuden kuurin tai syöt pahaan oloon.

Toki kalorienlaskenta, kiloklubi ja Nutriletit ym. ovat älyttömän hyvä keino päästä alkuun painonpudotuksessa. Sain alussa paljon apua kiloklubista, opin syömään paremmin ja jättämään ne turhakkeet pois. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat koko ajan tiedostaa syömänsä ruuan kalorit, laskea ja kehittää näin ruokavaliotaan tarpeen mukaan. Minä haluan nähdä painonpudotukseeni niin vähän vaivaa kuin mahdollista (kuulostaa pahalle) sen takia, että jaksaisin jatkaa sitä ja lopulta, saavuttaessani toivottavasti tavoitepainoni, ylläpitää. Pelkään, että jos käytän hirveästi energiaa pelkkään syömiseni seurantaan ym. niin lopulta kyllästyn siihen ja lipsahdan takaisin vanhaan. Tarkoitukseni ei ole tällä purkauksellani puhua pahaa tai loukata ketään, haluan itse vain heti kättelyssä oppia sen oikean tavan, jotta ei tarvitse säätää. Enkä edes tiedä syönkö nytkään oikein, syönkö liikaa hiilareita, tarpeeksi kuitua ym. Tiedän vain, että tämä sopii minulle, minulla on enemmän energiaa kuin ennen, lihasmassa kasvaa ja turvotus on poissa.

Mutta se siitä, huonojen tapojeni mukaisesti aion taas herkutella viikonloppuna enkä suostu laskemaan kaloreita. Tätäkin voisin perustella ja puolustella, mutta en aio. Jos painoni laskee hitaasti, se on ongelma josta tietty jaksan purnata, mutta loppupeleissä olen vauhtiini ja saavutuksiini tyytyväinen. En ole mikään spartalainen, vaan sisimmässäni mukavuudenhaluinen löllykkä. Jaksan vetää arjen kovalla kurilla tietäen, että viikonloppuna saa rentoutua. Over and out.

Ei tuu mittään.

Nyt junnaa. Aamulla paino oli täysin sama kuin viime viikolla, eli 72,9 kg. Olin aika varma, että edes hitusen olisi pudonnut, mutta ei. Jotenkin tuntuu, että kroppa on jumissa. Jotain pitää muuttaa, joko syömistä tai lisätä vielä liikuntaa. Tormistautumista nyt kaivataan!
Ensi viikon kun vielä stressaa niin alkaa harjoittelu. Onneksi harkan kanssa yhtä aikaa ei mene mitään verkkokurssia ym. joten voi keskittyä aika hyvin pelkästään siihen käytäntöön. Tosin opparihan se keskeneräisenä aina väijyy taustalla. Kun minä sen opparin joskus saan valmiiksi, niin se on juhlapäivä! Silloin saa terveet elämäntavat jäädä ja astmaatikkona vetäsen vielä sikarin kaupan päälle!! Tähän se nykypäivän AMK opiskelijaparat ajaa :D

Kävin ostamassa kotimatkalla vaa'an lukemista huolimatta suklaa-banaanilastuja (<3) ja meinasin tuhota ne linja-automatkalla. Kiitos nam.

Hungry hungry hippo

Ugh. Viime viikon punnitustulos jäi päivittämättä. Ensimmäisen kerran tämän laihdutuksen aikana viime perjantaina tuli plussaa, eli paino oli 72,9 kg. Eihän se ollut kuin +400g, mutta sen pudottaminen vei kaksi viikkoa! Ja niin se vain hurahti takaisin parin päivän syöpöttelyn (ja juopottelun) takia. Tympii. 

Mutta eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Kaiken lisäksi meinaa flunssa iskeä, niin ei ole uskaltanut hirveästi liikkua. Koulumatkoja olen jonkin verran mennyt bussilla, mutta tänään uskaltauduin salille. Saa nähdä josko tuo kostautuu huomenna. 

Nyt on kyllä ollut koulun kanssa sellaista haipakkaa, että ei ole jaksamista ollut paljoa enää miettiä painonpudotusta. Täytyy vain syödä ja liikkua edes jotenkuten, ja toivoa ettei paino pääsisi nousemaan. Tiedän, olen laiska ja minulla on huono omatunto lykätessäni oman terveyteni taka-alalle, mutta olen kai liian velvollisuudentuntoinen ihminen. En osaa lykätä tehtävien palauttamista sovitun ajan yli, jättää kurssia roikkumaan ajan/ voimavarojen puuttuessa ym. Niinpä sitä painetaan apinanraivolla taas eteenpäin. Onneksi opinnäytetyön kohdalla asiat alkaa olla jo aika hyvällä tolalla, ja hetkeksi saa huokaista kun alkaa pitkä harjoittelujakso. 

Perjantai-punnitus oli aamulla taas edessä. Odotukset olivat korkealla, koska viikko oli mennyt hyvin. Kävin salilla parina päivänä ja eilen zumbasin. Tulos: 72,5 kg. Sama juttu kuin viime viikolla, - 200g. Osittain olen tyytyväinen tulokseen, mutta silti se vähän masentaa. Tällä -200g/viikko -vauhdilla laihdun alle kilon kuukaudessa, ja pudottaa haluaisin vielä n. 14 kg. Siinähän menee ikuisuus! Nyt ei millään jaksaisi junnailla painon kanssa, vaan haluaisin nopeasti tuloksia! :D Onhan tuo paino junnannut aiemminkin ja välillä se sitten putoaa nopeammin. Toivossa on hyvä elää.

Pitäisi yrittää saada enemmän liikuntaa viikkorutiineihin, mutta tuntuu että ei paukut enää riitä. Työn alla oleva opinnäytetyö + kaikki muu koulusälä, mitä joutuu vapaa-ajalla vääntämään vievät ihan kunnon siivun voimavaroista. Varsinkin tuo oppari-hirviö, joka painaa takaraivossa koko ajan. Olisi se elämäkin ihan kiva :D Tuntuu että koulun jälkeen tulen kotiin, teen koulujuttuja kotona, syön, istun sohvalla ja nukun. Viikonloppuisin, jos ei olla reissussa, teen koulujuttuja. Mä niin odotan valmistumista! Sitä, että menet töihin ja kotiin tullessa voit keskittyä aivan muihin juttuihin. Tietty sitä rahaa tulee myös vähän eri meiningillä kuin nykyään.

Jahas, se olisi jatkettava perjantai-iltaa. Oikeastaan mikään ei ole tänä päivänä mennyt niin kuin piti, mutta siitä huolimatta on ihan hjyvä fjiilis. Jos sitä huomenna vähän irrottelis itteensä arjesta ja taas pääse valittamaan turvotusta maanantaina.

Laihdutus-historiikki

Ajattelin rustata tänne vähän painonpudotushistoriaani. Jo alle kouluikäisenä olin pyöreä, tämä yksinkertaisesti johtui huonoista syömistottumuksista. Olin ylipainoinen koko ala-asteen, onneksi kävin hyvin pientä kyläkoulua, jossa koulukiusaamista ei ollut. Paino ei tällöin haitannut minua, mitä nyt aiemmin mainitsemissa astmakontrolleissa sain aina kuulla asiasta. Tämäkin tapahtui ehkä kahdesti vuodessa, joten se oli helppo ohittaa pakollisena löpinänä.

Kun ikää alkoi tulla lisää tulin tietoisemmaksi itsestäni ja koostani. Pikku hiljaa painoni alkoi häiritä minua ja aloitin 6. luokalla säännöllisen liikuntaharrastuksen. Yllättävän nopeasti ja huomaamatta painoa lähtikin reippaasti pois. Siirryin yläasteelle normaalipainon ylärajoilla, mutta silti olin pyöreä ja ujo, joten kaverisuhteiden solmiminen uudessa koulussa oli vaikeaa. Tällöin sain kuulla siitäkin pyöreydestä, mitä minulla oli vielä jäljellä.

Ajan mittaan sain kuitenkin hyviä ystäviä ja itsetuntoni alkoi olla jo hyvissä lukemissa. Sattui kuitenkin tapaturma, jonka seurauksena olin polvivammaisena monta kuukautta. Ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen olin kävelemättä n. 2 kk. Paino pääsi taas nousemaan ja lihakset surkastuivat. Kuntouttelin jalkaa ensin enkä tietoisesti alkanut laihduttamaan ennen kuin lukiossa. Jalka toimi hyvin ja pystyin liikkumaan ongelmitta. Harrastin muistaakseni itämaista tanssia, lattareita, sählyä sekä joogaa (hullu!) ja aloin katsoa enemmän mitä suuhuni tungin. Ehkä vuodessa tiputin n. 20 kg, en muista nälkiintyneeni vaan harrastin niin paljon liikuntaa kavereiden kanssa että sain syödä aika huoletta normiruokaa.

Lukion viimeisenä vuotena olin jo alipainon  puolella. Tämä johtui siitä, että olin huonossa ihmissuhteessa, stressasin, olin masentunut ja söin yhden lämpimän aterian päivässä (jos siihen oli varaa). Eli tapahtui aikamoinen käänne terveestä, urheilullisesta naisesta luikkuun, lihaksittomaan ja kalpeaan.
Noh, sitten tuli ero ja elämä onneksi vakautui ja syömisiin tuli taas tolkkua. Kävin vieläkin tanssimassa ja lenkkeilin kävellen, mutta paino hiipi hitaasti ja varmasti ylöspäin. Normaalipainossa pysyin monta vuotta sen enempiä stressaamatta. Liikuin tasaisesti ja söin tasaisesti.

Sitten kuvioihin tuli mieheni. Ah, miten ihanaa oli olla vakiintuneessa suhteessa! Sai syödä mitä halusi ja liikuntaa ei tarvinnut enää niin paljoa harrastaa. Olihan paljon mukavampaa olla sohvalla toisen kainalossa ja syödä suklaata. Tätä rötväilyä kesti n. 3 vuotta ja nyt keväällä pamahti tajuntaan taas tämä karu totuus. Vaaka näytti 80 kg ja persauksessa oli sohvan painaumat. Tästä lähti taas tämä prosessi liikkeelle ja nyt lähtenyt se -7 kg. Toivottavasti lipsahduksia ei tule enää, mutta niistä ei ikinä tiedä. Tasapainoa voi horjuttaa niin mukavat kuin ikävätkin asiat, tärkeintä olisi sisäistää kuitenkin järkevä syömisen malli. En halua mahdollisten tulevien lapsien joutuvan kärsimään ylipainosta, joten parempi aloittaa opettelu jo nyt.

Hitaasti, mutta varmasti alaspäin.

Vaaka arpoi taas viikon numerot: 72,7 kg. Viime viikon mitättömästä tuloksesta lähti vain 200 g, eli vauhti matelee taas. Välimatkat mitä kävelen kouluun, ovat pidemmät kuin mitä kesällä töihin mennessä, mutta toisaalta koulussa vain istutaan. Töissä tuli sentään liikuttua enemmän tai vähemmän. Pitäisi tormistautua sen salilla käynnin kanssa. Toisaalta kuukautiset ovat alkamassa näinä päivinä, joten elättelen toiveita suuremmasta pudotuksesta ensi viikolla.

Tänään on ollut aika herkkä päivä, varmaan itkisin vaikka katselisin televisiosta raveja. Kiitos PMS-oireet! Onneksi ei tarvitse lähteä tänään mihinkään, voin rauhassa herkistellä urpo-sarjoille ja stressata koulutehtävien parissa. Ja kyllä, ostin suklaata. Enkä edes häpeä (ehkä zumbaan sen edestä tänään).

Sateista ja harmaata

Syksy alkaa olla jo täällä. Toisaalta on mukava, kun ilmat viilenee, mutta tämä harmaa ja sateinen keli kyllä masentaa. Ei kiinnosta lähteä lenkille, saati ylipäätänsä näyttää nokkaansa ulkona. Mutta kouluun on raahauduttava, jos ei muuta. Opinnäytetyö ja harjoittelut painavat päälle, ja meinaa stressata. Tänään ei siis ole ollut hyvä päivä.
Laihdutus sinällään on tuntunut menevän ihan hyvin, syömiset on taas mennyt ihan ok. Kävin jo parina päivänä salilla (pitkästä aikaa vuosiin!) ja lihakset kyllä muistuttelevat jo itsestään. Kun saisi tämän kipinän pidettyä yllä, jotta innostus ei taas parin viikon jälkeen lopahtaisi. Harmittaa jo valmiiksi tuo pitkä harjoittelujakso, jonka teen osittain toisella paikkakunnalla. Juuri kun on tottunut saleilemaan, niin tuleekin kuuden viikon tauko. Täytyy katsella, josko sieltäkin löytyisi joku halpa (ilmainen?) sali.
Onneksi koulun puolesta saamme ilmaiseksi käydä salilla, ei muuten olisi mitään jakoja maksella opintotuesta salijäsenyyttä! Hirveätä kiskontaa! Kyllä minä (ikävä kyllä) ennemmin syön sillä rahalla, jota Kela minulle ystävällisesti makselee. Mihinkään muuhun se ei sitten riitäkään. Ja tarkoitan tällä, että summa on naurettavan pieni, ruokalaskut eivät :D

Se on nyt taas asennoiduttava tehtävien tekoon, perjantaina taas punnitaan ja jospa saisin viikonlopun aikana ne tännekin laitettua.

Mitat puhuu, puntari ei

Jahas, tämä viikko ei mennyt oikein putkeen. Paino aamulla 72,9 kg, eli viikossa pudonnut vain 100 g. Oli ehkä odotettavissa, kun ruokarytmit ja liikunnat muuttuivat koulun alettua, mutta syöminen on kuitenkin pysynyt ihan hyvin aisoissa. Olen viikonloput syönyt ja juonut aika lailla miten huvittaa, mutta nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tuollaisen tuloksen jälkeen ei lipsuta. Katsoo nyt miten käy, ollaan kuitenkin pitkästä aikaa kotona koko viikonloppu, joten mitään hirveitä ylilyöntejä tuskin on odotettavissa.

Mittailin tuossa myöskin, vyötärö edelleen samoissa mitoissa 85 cm. Vaikka punnitus masensikin hieman, nuo mittaustulokset lämmittivät jonkin verran mieltä. Kesäkuun alusta lantio on pienentynyt 1,5 cm, reidet ovat pienentyneet 6-5 cm ja käsivarret 3-2 cm. Varsinkin tuo reisien tulos oli mahtava, ne ovat aina olleet isot, tosin lihastakin niissä on ollut, mutta viime vuosina enemmänkin läskiä. Kaikki housut hankautuvat aina ensin rikki reisien kohdalta, jospa kohta pääsisi siitäkin ongelmasta eroon.

BMI on myöskin kesäkuun alusta laskenut 31,2 -> 28,8. Tosin minusta BMI on aika huono mittari, omalla kohdallani läski on kyllä läskiä, mutta monet lihaksikkaat ihmiset BMI luokittelee ylipainoisiksi, vaikka eivät olisi sitä lähelläkään. Kävin koulussa noin vuosi sitten Inbody-mittauksessa, joka kertoo KAIKEN. Se oli hirveä kokemus, pidin sitä lappua pitkään jääkaapin ovessa muistuttamassa mm. rasvaprosentista (jota en kehtaa edes anonyymina paljastaa). Nyt olisi jopa mukava päästä siihen uudelleen, näkisi "pintaa syvemmältä" miten on kehittynyt.

Back to school

Koulumaailmaan on taas sopeuduttu. Nopeasti taas pääsi jyvälle, ja tuntui että on ollut vain pari viikkoa poissa. Huomenna onkin jo punnituspäivä, saa nähdä miten erilaiset aikataulut ja rutiinit ovat vaikuttaneet painonpudotukseen. Tämä viikko on kuitenkin suhteellisen normaali, mutta tulossa on pitkiä päiviä, jolloin ruokailuväli saattaa pisimmillään venyä 6 tuntiin. Luennot voivat olla monessa eri osoitteessa, joten aina ei löydy kahviota, josta ostaa välipalaa. Täytyy varmaan täydentää hedelmävarastoja.

Oli mahtava tunne saada hyvää palautetta luokkalaisilta ja jopa opettajilta laihtumisestani! Sai taas lisämotivaatiota, koska omaan silmään laihtumiseni ei näy. Näen peilistä vieläkin yhtä pullean naisen, vaikka järki sanoo toista. Oman aikansa sopeutuminen nähtävästi vie.
Kouluruoka ei ole muuttunut miksikään, samaa kuraa kuin aina ennenkin. Onneksi salaatti kuuluu asiaan, joten pahimmassa tapauksessa voi skipata pääruuan ja syödä salaattia. Se vaan ei pidä nälkää niin kauan kuin lämmin ruoka.

Mutta huomenna nähdään ja mittaillaan, mikä on viikon tulos.

In the city again

Kaikesta stressistä ja todella huonosta säästä huolimatta viikonloppu oli aivan mahtava. Ihana porukka oli pitkästä aikaa koolla ja seuraavaa reissua jo suunnitellaan. Syömiset meni odotetusti todella huonosti, lämmin ruoka syötiin ehkä kerran päivässä, muuten menikin grillimakkaraa, leipää sekä kaikenlaista herkkua. Ja alkoholia. Paljon. Tottakai jonkin verran harmittaa laihdutuksen kannalta, mutta olen päättänyt, että nautin viikonlopuista. Paino on tippunut kuitenkin koko ajan suhteellisen tasaisesti, vaikka olenkin viikonloppuisin syönyt ja juonut aika vapaasti. Ehkä paino olisi tähän mennessä tippunut pari kiloa enemmän, mutta olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Sää ei totisesti suosinut viikonloppuna, vettä satoi melkein koko ajan ja oli kylmä. Aurinko alkoi paistaa sitten sunnuntaina kun kotiin oli matkaa n. 50 km. Kyllä ketutti, mutta menihän se viikonloppu sisätiloissakin hyvässä seurassa. Huomasin, että tähän mennessä saavutettu -7kg on tehnyt jo jotain itsetunnolleni. Huomasin hymyileväni vapautuneesti, kun illalla otettiin paljon kuvia (alkoholillakin saattaa olla osuutta asiaan). En miettinyt niin paljoa näkyykö kaksoisleukani kuvissa, enkä pakoillut kuvaustilanteita. Kuvia katsellessa sain kyllä taas lisää motivaatiota laihduttaa. Kyllä kamera paljastaa julmasti totuuden, vielä on paljon pudotettavaa ja kiinteytettävää.

Tänään taas uudella innolla, ajattelin siivoilla ja ehkä zumbata naapureideni iloksi. Perjantaina sitten voisi taas punnita ja mittailla. Saa nähdä, miten koulun alkaminen näkyy painonpudotuksessa.

Hah!

Virallinen punnitustulos: (rumpujen pärinää) 73 kg!! Oli pakko mennä uudestaan vaa'alle kun ei meinannu uskoa silmiään. Ei ole nimittäin viikossa lähtenyt kiloa sitten laihdutuksen aloittamisen. Nyt voi hyvillä mielin elostella taas viikonloppuna :D

Eilittäin innostuin jopa zumbaamaan kotona. Olen aiemmin harrastanut mm. itämaista  tanssia sekä lattareita, joten pienen alkukakistelun jälkeen zumba alkoikin sujua. Ryhmäliikuntatunnit ovat täällä niin kalliita, ettei ole tullut opiskelijan budjetilla aloitettua mitään kurssia. Itämainen tanssi houkuttelisi taas monen vuoden jälkeen, mutta ovat pirut lätkäisseet sellaset hinnat puolen vuoden kurssille, että pitäkööt hyvänänsä! Tanssin sitten kotona. Jostain syystä en ole kehdannut kotona tanssia silloin kun mies on paikalla. En tiedä miksi, ei hänellä varmasti ole mitään sitä vastaan (alakerran naapuri saattaa olla zumbastani eri mieltä).

 Tiedän, että mieheni on sujut vartaloni kanssa ja väittää ainakin pitävänsä siitä sellaisenaankin. Ongelma onkin oma suhtautumiseni itseeni ja vartalooni. En tunne oloani mukavaksi alusvaatteissa, haalin yleensä päälleni jotain hyvin peittävää. Joinain aamuina olo tuntuu sellaiselta, että mikään teltta ei peitä vatsamakkaroita. Toisaalta tiedän, että se hyvä olo ja itseluottamus lähtee sisältä. On ollut kausia, jolloin olin miltei alipainoinen ja silti häpesin vartaloani enkä tuntenut itseäni kauniiksi. Mutta siitä kerron joskus toiste.

Tällä hetkellä olen onnellinen ja tunnen itseni kyllä kauniiksi. Toisinaan. Tiputan painoa näyttääkseni paremmalta, kyllä. Lisäksi haluan olla terveempi, ennaltaehkäistä nivelten kulumista, jota minulla on jo todettu. Syitähän on vaikka miten paljon! Lihavuus on yhtenä riskitekijänä miltei kaikessa ja näillä geeneillä mitä minulle on suotu, yhdenkin riskitekijän karsiminen saattaa tuoda elinaikaa roimasti lisää.
Negatiivisena ihmisenä voisin tietysti ajatella, että voinhan lyödä pääni ammeen reunaan tai kuolla kävellessäni suotiellä. Tässä tapauksessa voin ainakin sanoa yrittäneeni!

Stressivapaa viikonloppu?

Kovasti teki mieli punnita itseni jo tänä aamuna, mutta sain jätettyä sen huomiselle. Tosin yhden päivän lykkäys ei tuo lukemia paljoa alaspäin. Pakko oli kuitenkin jotain tehdä, joten otin mittanauhan esille. Mittoja en olekaan tänne laitellut, vyötäröni oli ensimmäistä kertaa mitattaessa n. 89 cm. Tänään se oli 85 cm! Olen 4 cm kapeampi. Vau!

Itse en vielä näe enkä tunne itseäni kovinkaan paljon pienemmäksi. Kasvoissa huomaan ehkä eniten muutosta, ei ole niin paljoa turvotusta ja kaksoisleuka on pienentynyt (hallelujaa!). Käsivarret olivat myöski mittausten perusteella kutistuneet. Allit ovat kiusanneet minua vuosia, ja olenkin näin kesällä tormistautunut punttien kanssa allien kiusaamiseen. Josko se olisi jo tuottanut tulosta.

Ja muihin aiheisiin. Olen tämän viikon ollut todella stressaantunut. En oikein tiedä mistä se johtuu, taitaa olla vaan kaikki yhdessä. Työt loppuu ja koulu alkaa. Olen odottanut tätä jo monta viikkoa, mutta muutos ilmeisesti taas stressaa. Lisäksi on viikonloppuinen mökkireissu isommalla porukalla. Jostain syystä kasaan itselleni aina paljon vastuuta, vaikka tarvetta ei olisikaan. Mökkireissu tuntuu olevan nyt stressitekijä nro 1. Haluaisin kaiken menevän hyvin, mutta tähän mennessä vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin onnistumisia. Pitkä ajomatka inhottaa myös, olen liikenteessä kireänä kuin viulunkieli, varsinkin jos en tunne ympäristöä.

Yritän tolkuttaa itselleni, että stressi on turhaa. Reissu menee niinkuin menee, jos sataa vettä niin sataa. Tärkeintä kuitenkin olisi se yhdessä vietetty aika, jota tällä porukalla enää harvemmin vietetään. Pitäisi osata nauttia olosta, mutta huomaan koko ajan toivovani, että olisi jo maanantai ja reissu olisi ohi. Laihdutus on viimeinen asia, jota haluan viikonloppuna enää miettiä. Maanantaina se paluu arkeen taas koittaa, ja kaverin kanssa on jo tehty tärät kuntosalille.

Angst

Jos maanantai oli ankea päivä, niin ei tämä tiistaikaan mikään hehkeä ole ollut tähän asti. Olen nukkunut pari yötä todella huonosti, ja väsyneenä kaikki tuntuu paljon vaikeammalta. Haluaisi vain valittaa ja vinkua, kääriytyä vilttiin sohvan perukoille pakoon kavalaa maailmaa. Minulla on myös erittäin hyvä kyky suhtautua kaikkeen erittäin negatiivisesti. Esim. tulevan viikonlopun mökkireissu, jota olen oikeasti odottanut pitkän aikaa. Erehdyin vilkaisemaan sääennustetta eilen, ja sehän lupasi sadetta, tottakai. Siitähän se riemu repesi. Kaiken lisäksi kurkku tuntuu siltä, että saattaisin olla tulossa kipeäksi.

Eilinen päivä meni siis totaalisesti pilalle surkutellessani tätä kohtaloa. Hauskintahan tässä on se, että nyt on vasta tiistai. Tähän mennessä sääennuste on jo muuttunut edullisempaan suuntaan, kurkun kanssa on vielä niin ja näin. Mutta pienistä asioista sitä kriisin saa aiheutettua, uskomatonta mutta totta. Odottakaahan perjantaihin.

Karu paluu arkeen

Festariviikonloppu takana. On se vaan myönnettävä, että ei vanha jaksa enää. Alkoholia nautittiin kohtuudella, joten pahempaa krapulaa ei podettu. Väsyttää vaan niin armottomasti! Kumpanakaan iltana ei valvottu mitenkään erityisen pitkään, mutta jatkuva seisoskelu ja käveleminen yhdistettynä huonoon syömiseen ja liika juomiseen ottaa vielä maanantainakin veronsa.

Syömiseksi meni mm. festariruokaa ja perinteistä krapulapäivän karkkimättöä. Turvotus onkin asianmukainen. Jospa se tästä taas huomiseen mennessä paranisi. Muutenkin on hyvinkin perinteinen maanantai-ankeus: mikään ei mene niin kuin pitäsi ja kiinnostus on tasan nolla. Onneksi kesätöiden päättyminen häämöttää jo, tällä hetkellä kouluun palaaminen tuntuu ihanalta. Alkuinnostus kyllä hälvenee taas viimeistään ensimmäisten tenttien koittaessa.

Ei se auta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Perjantaina taas punnitaan, ja sitten koittaakin taas mökkiviikonloppu. 

Back in business

Aamun virallinen punnitus kertoi 400g:n pudotuksesta. Ei paha, ei paha ollenkaan. Pienoisen hidastumisen jälkeen tuokin tulos ilahdutti. Aloin laskeskelemaan, miten kauan tällä vauhdilla kestää päästä alle 70 kg:n, ja se aika tuntui hirveän pitkältä. Järjellä ymmärrän, että tuo vauhti on hyvä ja tuloksia ei yksinkertaisesti voi tulla tuosta vain. Silti olen kärsimätön, haluaisin jo olla  normaalipainossa. Todennäköisesti siihen menee n. 10 kk, jos siihen ikinä pääsenkään.

Koulun alkaminen lähestyy, ja pienoisesti huolestuttaa, miten painonpudotukselle käy. Täytyy vain lisätä kouluruokailussa salaatin määrää lautasella ja pienentää muun ruuan osuutta. Meillä on paljon pitkiä päiviä, jolloin yleensä ainoa ruoka on se kouluruoka. Täytyy vain oppia ottamaan vaikka hedelmiä mukaan, jotka säilyvät repussa.

Mielialanvaihtelut, mitä ne on?

Alkuviikon masistelujen jälkeen olo on taas mitä mainioin. Miten tässä näin kävi? Tietysti hyvä asia, ei kukaan jaksa valittaa koko ajan. Turvotus on hävinnyt, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että painoakin on saattanut taas lähteä. Huomenna olisi virallinen punnitus, joten jää nähtäväksi mikä vaa'an lukema loppupeleissä on.

Alan olla sinut myös astmalääkitys-järjestelynkin kanssa. Asioille ei vain voi mitään, ja olo on nyt parempi kuin pitkään aikaan. Hengitys ei vingu eikä rohise, ja aamulla ei tarvitse yskiä enää niin paljon. Se on metka tunne, kun saa melkein koko hengityskapasiteetin käyttöön!

Lähestyvä viikonloppu myös virkistää. Tiedossa on taas festarointia, nyt kahden päivän edestä. Toisin sanoen alkoholia, festariruokaa ja krapularuokaa. Vähän hirvitti ajatus rappiollisesta elämästä, mutta ajattelin kuitenkin ottaa kesästä kaiken irti. Minulla on lomaa vain viikonloput + ruhtinaalliset kaksi päivää ennen koulun alkua. Kaikki vapaa-aika on hyödynnettävä itselle hyväksi koetuin keinoin. Olkoon se nyt rellestystä ja rokkia.

Vanhentumisen huomaa nykyään hyvin festarikäyttäytymisestä. Aiemmin oli ihan sama missä nukuit, nykyään haluat mieluiten omaan sänkyyn yöksi. Aiemmin oli yksi lysti, jos rahaa ei riittänyt kuin pääsylippuun, kuka nyt ruoalla mitään tekee? Nykyään pitää melkein omat eväät viedä, jotta varmasti saa jotain hyvää syötävää, jos makkaraperunat ällöttää. Festarijuomat ovat myös vaihtuneet; taskulämmintä kaljaa, halpaa viinalekaa tai tuntemattomien juomien ruinausta omien loputtua ei tule enää niin harrastettua. Toki taskulämmin kalja kuuluu festarielämään :)
Ehkä olen viisastunut, kasvanut ja oppinut virheistäni. Ehkä.

Summer in the city

Tämä kuumuus alkaa verottamaan jo melkoisesti. Vaikkakin olen siistissä sisätyössä, ramppaan neljän kerroksen väliä jatkuvasti. Laihdutusta silmällä pitäen se on ihan hyvä, valitsen melkein aina portaat hissin sijasta. Toisalta hikoilen kuin mikäkin, sisällä on paikoin n. 30 astetta lämmintä. Työpäivän aikana saattaa hyvinkin mennä yli 2 l nestettä.

Laihdutukseni sai taas motivaatiota äskettäin. Olen pienestä asti sairastanut astmaa & allergiaa. Astmalääkkeet sain jättää pois teini-ikäisenä, joten hetkeen en ole lääkettä tarvinnut. Ajattelinkin, että lääkityksen tarvitsisin aloittaa uudestaan vasta keski-ikäisenä. Toisin kävi, epämääräisten hengenahdistuksien jälkeen spirometria kertoi karua kieltään. Jälleen astmalääkitys aamuin ja illoin.

Parhaiten jokavuotisista astmakontrolleista pienenä on jäänyt mieleen hoitajien ja lääkäreiden ainainen valitus painosta. Miltei joka kerralla pahoitin mieleni, olin ylipainoinen. Tiedän, että he tekivät työtään, ja asian ilmituominen ja neuvominen kuuluu asiaan, mutta inhosin kontrolleja. Tiesin heidän valittavan asiasta, kukin omalla tyylillään. Viimeisillä kontrollikäynneillä yllätin heidät, aloitettuani yläasteella säännöllisen liikuntaharrastuksen olinkin siirtynyt normaalipainoisten kastiin! Muistan heidän ilahtuneet ilmeensä ja tunsin onnistuneeni. Ei mennyt montakaan vuotta ja sain lopettaa astmalääkityksen kokonaan.

Tiedän, että painonpudotus ei paranna astmaa, ehkä hieman helpottaa. Jotenkin haluan nyt entistä enemmän laihtua normaalipainoiseksi, ehkä välttääkseni ikävät kontrollikäynnit, tai sitten kuvittelen pääseväni vielä joskus eroon inhaloitavista lääkkeistä.

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee

Paluu arkeen on taas koittanut. Viikonlopun turvotus näkyi taas eilen, taisi naisten vaivoillakin olla oma osuutensa. Mieli oli maassa ja tunsin itseni niin isoksi, että hävetti. Tämän takia eilisen syömiset menivätkin todella hyvin, ja tänään olo tuntuu jo taas kevyemmältä. Ainakin turvotus on hävinnyt.

Mietin eilen myös syntyjä syviä. Koko tämän laihdutus-urakan ajan olen ajatellut tekeväni tämän vain minua itseäni varten. Jotta voisin aamulla pukeutua kouluun tai töihin ilman vaaterallia, kun mikään ei tunnu hyvältä päällä ja näytät joka koltussa hylkeeltä. Painonnousu on vaikuttanut itsetuntooni ja haluan taas tuntea itseni hyväksi kehossani.

Viikonloppuna näin myös entisiä luokkakavereitani, osaa heistä en ollut nähnyt moniin vuosiin. Silloin olin onnessani edes tästä viiden kilon pudotuksesta. Tiesin, että olen lihavampi kuin kouluaikoina, mutta en sentään niin lihava kuin pari kuukautta sitten. Miksi heidän mielipiteillään on mitään väliä? Näen suurinta osaa heistä ehkä kerran vuodessa. Ehkä syynä on se, että minua on painoni vuoksi kiusattu yläasteella. Muistan miltä tuntui nähdä entinen kiusaajani joskus baarissa, kun olin laihtunut n. 20 kg, seurustelin ja olin onnellinen. Se oli hyvä tunne :) Pystyin näyttämään, että yrityksistään huolimatta he eivät olleet minua murtaneet! Nyt kun ikää on jo enemmän ja elämäni on toisenlaista, näitä tunteita ei edes muista. Paluu kotiseudulle tuo ne kuitenkin mieleen ja silloin toivoisin olevani upea ja kaunis, jos entiset kiusaajani sattuisivat paikalle.

Farkkupatoutumia ja onnistumisia

Aiemmin valittelin sitä, että vaikka vaaka ilmoittaa yli 5 kg lähteneen, niin en tunne itseäni kevyemmäksi. Eilen kuitenkin olosuhteiden pakottamana menin etsimään itselleni hellemekkoa, ja ilokseni huomasin vaatekokoni pienenneen. Mekkojen sovittaminen on tietysti paljon armeliaampaa kuin esim. farkkujen (silkkaa painajaista). Mutta tästä sai taas motivaatiota jatkaa.

Farkuista sen verran, että minun malliselle ihmiselle on melkein mahdottomuus löytää sopivia farkkuja. Vyötärön ja reisien kohdalta pitää löytyä kokoa, kun taas lahkeen pituus tälläiselle persjalkaiselle täytyy olla suht lyhyt. Aina käy niin, että farkut ovat lahkeista liian pitkät, ja huonona ompelijana, käytän erilaisia patentteja niiden lyhentämiseen.

Kenen jalkaan muuten ne pienet pillifarkut oikein menee?! Itku meinaa päästä, jos eksyt katselemaan farkkuja miltei missä kaupassa tahansa. Vaihtoehtoina slim fit, skinny legs, super skinny legs yms. Jollain rekillä piilossa on sitten niitä strech-malleja, joissa vyötärö hipoo kainaloita ja mallia ei ole nimeksikään. Varmasti etsivä löytää, ja paremmin asiaan paneutumalla varmasti löytäisinkin itselleni sopivat farkut. Mutta minäkin haluan löytää housuni yhtä helposti kuin kokoa 32 oleva skinny legs!

 Joskus ostin yhdet jegginsit, taisi olla kokoa 40-42. Ajattelin, notta joustavat sen verran, ettei kokoa isompaa tarvitse ottaa. Paskanmarjat. Yllätyksekseni housut eivät kinnanneet reisistä tai vyötäröltä, niin kuin yleensä, vaan pohkeista. Pohkeista! Ainoat ruumiinosat minussa, joissa on lihasta enemmän kuin läskiä. Kyllä nakersi.

Farkkumaailman mollaamisesta sydäntä lähellä olevaan asiaan, eli ruokaan. Eilen tosissaan kävimme ulkona syömässä, enkä jaksanut alkaa stressaamaan ja laskemaan mitään kaloreita. Huomasin kuitenkin ilokseni, että jotain on  muuttunut ajatusmaailmassani. Limsan tai lonkeron sijasta tilasin jäävettä, ja jätin hampurilaisen sämpylä-osat vähemmällä syömiselle. Ranskalaiset veivät kuitenkin voiton, mutta en jaksa kokea omantunnontuskia. Kokonaisuus jäi kuitenkin minusta voiton puolelle! Tänään on luvassa rockailua ja alkoholia. Aion viikonloppuna nauttia kesästä, juomasta ja ruuasta. Maanantaina maksellaan sitten kalavelkoja.

Jotain punaista ja makeaa

Kävin aamulla puntarilla. Paino on täysin sama kuin viikko sitten! 74,4 kg. Aavistelin kyllä, että paljoa ei ole tälläkään viikolla lähtenyt, mutta että ei yhtään? Noh, onneksi ei sentään lisää painoa tullut. Yritän selitellä itselleni, että kuukautiskierron vaihe vaan on aiheuttanut turvotusta. Yeah, right.

Tällä viikolla syöminen on ollut ihan ok, ylimääräistä liikuntaa ei ole työmatkojen ohella tullut harrastettua. Toisaalta on niin pirun hiostavaa koko ajan, että hikoaa niilläkin matkoilla enemmän kuin tarpeeksi. Tänään lähdetään vielä miehen kanssa ulos syömään  ja sen jälkeen elokuviin. En jaksa tänään stressata syömisistä, onhan sentään juhlapäivä meille. Lisäksi huomenna lähdetään pienimuotoisille festareille, joilla tunnetusti alkomahoolia kuluu. Tämä kostautuu kyllä, mutta ensi viikolla pitää yrittää liikkua senkin edestä. Ei yrittää, vaan liikkua. Oikeasti.

Jäätelökesä

Kesä on siinä mielessä huonoa aikaa laihdutukselle, koska houkutuksia on liian paljon! Pehmikset, terassit, grillaus, festarit jne. Onneksi (?) olen koko kesän töissä, joten viikolla syöminen on suht inhimillistä, mutta viikonloput meneekin yleensä överiksi. Viikolla on niin samat rutiinit, että itsekuri pysyy. Ajattelin, ja olen edelleen sitä mieltä, että minulla on yksi "karkkipäivä", jolloin saan syödä ja juoda miten huvittaa. Yleensä vain käy niin, että vedän perjantai-illasta sunnuntai-iltaan niin paljon ruokaa kuin vain kykenen :D Kun on antanut itselleen luvan repsahtaa, niin antaa mennä vaan kun on alamäki.

En kuitenkaan ole hirveitä morkkiksia viikonlopuista jaksanut tuntea. Paino on kuitenkin koko ajan mennyt alaspäin. Alussa painoa lähti paljonkin lyhyessä ajassa. Nyt paino tuntuu putoavan hitaasti, mutta tiedän sen tulevan vain entistä vaikeammaksi, mitä enemmän pudottaa.

Vaikka painoa on pudonnut, ja läheisetkin ovat asian huomanneet, en silti itse tunnu huomaavan muutosta. Tunnen itseni vieläkin samankokoiseksi ja -näköiseksi kuin ennen painon pudotusta. Olen näköjään hyvin taitava huijaamaan itseäni. Joko en tajua miten olen lihonut tai laihtunut. Päässäni on joku jumiutunut kuva itsestäni ja sen kuvan päivitys ei toimi automaattisesti. Pitää varmaan alkaa ottaa kuvia itsestäni, kameran läpi karu todellisuus yleensä paljastuu.

Tässä sitä taas ollaan. Jokin aika sitten tajusin kuvia katsellessani miten paljon olen lihonut. Tiesin sen kyllä kiristävistä vaatteista, mutta jotenkin en halunnut sitä tiedostaa. Katsellessani kuvia itsestäni päätös elämänmuutoksesta tuli miltei itsestään. Järkytyin suorastaan, miten olin voinut päästää itseni huomaamatta siihen tilanteeseen, että ylipainoa on yli 20 kg.

Olen melkein koko elämäni ollut pyöreä. Lapsesta saakka olen saanut taistella kiloja vastaan, välillä ollut niin hyviä kuin huonoja aikoja. Pitkään normipainossa pysyin, mutta sitten aloitin seurustelun nykyisen kihlatun kanssa ja kaikkihan tietää miten siinä käy. Oli vaan niin paljon mukavampaa loikoilla sohvalla ja syödä karkkia toisen kainalossa kuin mennä salille tai tanssimaan.

Nyt olen jonkin aikaa sitten jo jättänyt ylimääräiset karkit ym. pois, mutta viikonloppuisin annan itselleni luvan herkutella. Olen lisännyt terveellisempiä vaihtoehtoja ruokavaliooni, ja se on jo tuottanutkin tulosta. Vielä on kuitenkin pudotettavaa ja itsehillinnässä parannettavaa. Tästä se lähtee!