Tietoja minusta

Pyöreä parikymppinen naisenalku. Opiskelun ohessa tarkoituksena pudottaa painoa takaisin normaalilukemiin. Lisäksi avoparin arkea ja normielämän kiemuroita.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mull' on jano.

Olen nyt yrittänyt juoda enemmän vettä. Jännästi sitä muka sen unohtaa, töissä ollessa tuli hyvin juotua kun oli vesipullo aina mukana. Lasta täysimettäessä tuli juotua kun janotti koko ajan :D
Pikku hiljaa veden juonti jäi vähemmälle, ja nyt olenkin yrittänyt ryystää entisenlaisesti.

Ja voinnissakin sen huomaa. Monesti aamupäivästä minulle tuli huono olo, Ajattelin ensin, että  verensokeri laski niin alas, mutta ei se aikaisemmin ole oksettavaa oloa tuonut. Nyt kun olen aamupäivästä juonut enempi vettä, ei pahoinvointia ole tullut. Tietysti yön paaston päälle kun vetää motillisen kahvia, niin elimistö on aika kuivahko.

Tein eilen tunnin mittaisen Spawl and Brawl- treenin Tap Out:ssa, Oli yhtä tuskaa alusta asti. Ensin kyllä hankin hyvän hien jo painelemalla pitkin kylää väsynyt, huutava lapsi vaunuissa. Kun pakko on treeni tehdä silloin kun lapsi nukkuu, koska mies on aika paljon töissä. Eikä se vaan onnistu lapsen hereillä ollessa. Olen testannut.

Mutta siis, hiki oli jo valmiiksi. Tämä treeni ei ole ollut mukana alusta saakka, joten olen tehnyt sen ehkä kahdesti enkä muistanut minkälainen se oli. Huh huh, tein ennätykset kulutetuissa kalorimäärissä, tunnissa kului 489 kcal. Enkä tehnyt edes kaikkea, huilasin luvattoman paljon.

Paino se vaan ei meinaa tippua, on kyllä senttejä hävinnyt vyötäröltä ainakin, reisiin on tullut enemmän lihasta ja kädet on kiinteytynyt, Että ei se hukkaan ole mennyt kuitenkaan. Pari päivää sitten vaaka näytti 71.2 kg.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Leipähirmun univaje

Siis miten tää paino vaan nousee! Oon jo tosissani miettinyt, soitanko ja pyydän lähetteen kilpirauhaskokeisiin. Paino on noussut 5 kg n. 3-4 kk aikana. Ja kuitenkin vuoden verran lapsen syntymän jälkeen, jolloin en paljoa liikuntaa edes harrastanut, paino pysyi samana. Nyt sitten kun on yrittänyt jotain tehdäkin, niin ei kun lihoo vaan. Toki olen imettänyt lasta, ensin täysimetystä 5,5 kk ja sen jälkeen enempi ja vähempi. Edelleenkin 3-4 krt päivässä, mutta eihän se enää kuluta paljoa mitään.

Olen miettinyt tätä väsymystilaakin, että senkö takia paino nousee. Oikein huonosti nukutun yön jälkeen voisi syödä koko ajan. Varsinkin leipää ja karkkia. Karkit ym. olen yrittänyt jättää nyt "karkkipäivään" mutta leipää voisin vetää rajattomasti. Voisin elää pelkällä ruisleivällä.

Stressi on varmasti myös iso tekijä, Stressi siitä, saako ikinä nukutuksi kokonaista yötä. Stressi siitä, miten saisi nukutuksi koko yön (ts. miten saada lapsi nukkumaa). Stressi kun väsyneenä ei huvita tehdä kotitöitä. Miehen koko olemassa olo vi###taa , kun se nukkuu paremmin, pääsee moneksi tunniksi töihin ja sitten valittaa kuinka väsynyt on! Oikeasti!

Joo mutta olen sentään yrittänyt liikkua! Eilen tein Tap Out:ssa ensimmäisen kerran Muyai Thai-harjoituksen. Ensimmäistä kertaa treeni tuntui kivalle! Ei ollut tunnetta,  että en selviä loppuun asti. Lisäksi ikijumissa olevat hartiani myhäilivät tyytyväisyydestä nyrkkeilyliikkeiden jälkeen. Synttärilahjaksi saamani sykevyö näytti harjoituksen päätyttyä maksimisykkeeksi 165, ja kaloreita paloi 355 kcal. Ihan hyvin kai, tuo sykevyö on ihan hauska keksintö. Täytyisi perehtyä syvällisemmin noiden sykerajojen sielunelämään. Toisaalta ei haluaisi liikaakaan tuijotella rannetta, sen kuin vetäsi menemään.


lauantai 30. heinäkuuta 2016

Uusia haasteita, uusia tavoitteita.

Hohoo! Teinkin comebackin, Mietin hetken aloitanko ihan uuden blogin, mutta saman teeman kanssa jatketaan. Stoppi kirjoittamiselle taisi tulla uuden, haastavan työn takia. Fyysisesti raskaan työn lisäksi jatkoin kuntosalilla käyntiä sekä erinäisiä ryhmäliikuntatunteja. Sainkin painoni tippumaan 63 kg ja olin fyysisesti hyvässä kunnossa.

Sitten kävikin niin onnellisesti, että raskaustesti näytti plussaa! Siitäpä alkoikin jännä matka! Raskausaikana sain yhteensä kiloja n. 14. Kävin salilla ja tein  kävelylenkkejä ihan viimeiseen asti, Loppuraskaudessa tulikin vähän probleemia. Synnytys oli vaikea, lapsi iso ja väärässä tarjonnassa. Vauva joutui heti teholle ja saimme hänet kotiin vasta 13 päivän ikäisenä.

Nyt onneksi täysin terve ja vilkas kaveri on jo yli vuoden ikäinen! Itse alan havahtumaan tästä vauvakuplasta, paluu töihin siintää jo :/ Raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen on kestänyt yllättävän kauan. sekä fyysisesti että psyykkisesti. Vartalo on muuttunut, aikaa on vähemmän ja väsymys on edelleenkin voimakkaasti läsnä. Tuo vipeltäjä ei ole vieläkään hokassut, miten kivaa olisi nukkua!

Raskauskiloja ei jäänyt loppujen lopuksi kuin muutama, mutta nyt vaa'an lukema on hilautunut koko ajan ylemmäs. Tuntuu, että tämä unenpuute jarruttaa koko projektia. Tällä hetkellä paino on siis n. 70 kg. Löysin (alennuskorista!) aikoinaan ostos-tv:ssä olleen Tap Out-treeniohjelman. Siitä innostuinkin ja olen parisen viikkoa saanut sitä tehtyä. Tosin ohjelman mukaisesti pitäisi tehdä 6 treeniä viikossa, mutta siihen en nyt ole ihan pystynyt, Kiinteytymistä olen havainnut varsinkin jalkojen osalta. Myös vyötäro on jonkin verran kaventunut. Nyt tämä blogi toimii taas mun motivaattorina. Mittoja laittelen myöhemmin.